Pirkkalainen keskustan kannatushypystä: "Isotkin muutokset ovat nyt mahdollisia"

Kuntavaalit

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen iloitsee puolueen noususta Ylen kuntavaalimittauksessa.

– Nyt on tuloskunto keskustalla oikealla kohdalla. Heti, kun siirryttiin mittaamaan eduskuntavaalien sijaan kuntavaalikannatusta, tuli nousua, Pirkkalainen sanoo.

Pirkkalainen muistuttaa myös vuoden 2012 kuntavaalien ajasta, jolloin keskusta onnistui nostamaan lopullisen vaalituloksensa yli galluplukemien.

– Se on mahdollista nytkin, kun myötätuuli asettuu keskustan taakse tässä loppumetreillä.

Pirkkalainen pitää kannatusnousun tärkeimpänä syynä onnistunutta ehdokashankintaa. Se on luonut pohjatasot, joista puolueet vaaleihin ponnistavat. Kuntavaalien lähestyessä ihmiset ovat alkaneet katsoa, ketä todella aikovat äänestää. Siinä kohtaa kannatuksessa alkavat Pirkkalaisen mukaan näkyä vahvat ehdokaslistat.

Puoluesihteeri nostaa esille myös aktiivisen kampanjoinnin ympäri Suomen sekä keskustan onnistumiset kuntavaalikeskustelussa.

– Olemme puolueena puheenjohtaja Annika Saarikon johdolla onnistuneet kääntämään puhetta paitsi niihin asioihin, joista kunnissa todella päätetään, myös politiikan toimintatapoihin. Kun on päässyt kiertämään viimeisen parin viikon aikana, politiikan toimintatavat ja toive siitä, että politiikkaa tehtäisiin ratkaisuhakuisesti ja faktoihin nojaten, tuntuvat nousevan esille.

Vaalien lopullisena ratkaisevana tekijänä Pirkkalainen pitää ennen kaikkea äänestysaktiivisuutta.

– Tosi paljon ratkennee äänestysaktiivisuuteen. Kuka saa kannattajansa liikkeelle, mihin äänestysaktiivisuus asettuu, sillä on tässä vaiheessa se ratkaisevin merkitys.

Pirkkalaisen viesti omilleen onkin, että nyt kampanjointia tulisi jatkaa loppuun asti. Puoluesihteeri kehottaa myös ottamaan kaikki keinot käyttöön siinä, että ihmiset saataisiin äänestämään.

– Nyt vain kaikki ottamaan irti se myötätuuli, mikä tästä otettavissa on. Rohkeasti kampanjoimaan ja tekemään mahdollisimman hyvä tulos, Pirkkalainen kannustaa.