Petteri Orpo jatkaa kokoomuksen puheenjohtajana

Kokoomus

Kokoomuksen puheenjohtajana jatkaa Petteri Orpo. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Orpo valittiin jatkokaudelle kokoomuksen puoluekokouksessa Porissa.

Orpo valittiin ensimmäisen kerran kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä 2016, kun hän haastoi silloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin.

Orpo on ollut kansanedustaja vuodesta 2007 alkaen.

Orpo sanoi ehdokaspuheessaan puheenjohtajaksi, että häntä ajaa eteenpäin kaksi asiaa ylitse muiden. Ensimmäinen on Orpon mukaan se, että häntä suututtaa, miten vastuuttomasti nykyinen hallitus Suomen asioita hoitaa.

–  Se motivoi jatkamaan yhteisten tavoitteiden puolesta, Orpo sanoo.

Toinen asia on se, että Orpon mukaan kokoomuksen uudistaminen on hyvässä vauhdissa. Orpo sanoo, että hän haluaa jatkaa puolueen modernisointia ja johtaa vaalityötä.

Orpo kertasi puheessaan myös sitä, mitä edellisten neljän vuoden aikana on tapahtunut. Ilon hetkiä olivat voitot EU- ja kuntavaaleissa sekä Sauli Niinistön valinta presidentiksi.

–  On ollut myös pettymyksiä. Eduskuntavaalit yhdestä lisäpaikasta huolimatta olivat kiistatta pettymys, etenkin kun se johti Rinteen vasemmistohallituksen syntyyn, Orpo sanoi.

Orpon mukaan ainoa oikea ratkaisu oli se, että kokoomus ei suostunut hallitukseen.

–  Teimme sen ratkaisun itse. Entisen kumppanin arvot olivat kaukana, ja sillä tiellä he ovat edelleen, Orpo sanoi.

Orpon mukaan neljän vuoden matkalle on mahtunut paljon kohtaamisia sekä ”makkaraa ja rokkaa toreilla”. Orpo sanoo, että myös villasukkia on tullut paljon lahjaksi.

Ne alkavat vastavalitun puheenjohtajan mukaan olla kohta kuitenkin loppu, sillä koiranpentu syö niitä aina kun löytää.