Panimo, joka ei suostunut kuolemaan – Joukkorahoitus varmisti yli 140-vuotisen perinteen jatkumisen Torniossa
Vakiintunut brändi, aito tunneside ja iso joukko yhteisen asian takana olevia ihmisiä.
Jos ja kun ylläolevat kriteerit täyttyvät, ei ole ihme että Tornionjoen rannalla pannaan olutta taas muutaman vuoden tauon jälkeen.
Vuonna 1873 käynnistynyt panimoalan menestystarina on kokenut varsinkin 2000-luvulla monenlaisia käänteitä.
Legendaarisen Lapin Kullan valmistuspaikkana tunnettu tehdas näytti tulleen lopullisesti tiensä päähän, kun omistaja Hartwall siirsi tuotannon kokonaan Lahteen vuonna 2010.
Vaikka itse tehdasrakennus kylmeni ja oli jo joutumassa maan tasalle, brändi ja tunneside elivät yhä voimakkaina paikallisten ihmisten mielissä.
Torniolainen maanrakennusalan yritys päättikin ostaa koko ison kiinteistön ja toteuttaa samalla monien hiljaiset toiveet myös panimotoiminnan jatkumisesta.
Yritystoiminnan koordinaattoriksi pestattiin paluumuuttaja Kaj Kostiander, josta tuli sittemmin myös Tornion Panimon toimitusjohtaja.
Kostianderin johdolla alkoi panimon ripeä uudelleenkäynnistäminen. Toteuttajakumppaniksi valikoitui oululainen yritys Sangen Oy.
Sangenin myötä tuotevalikoimaan tulivat myös tisleet, joita varten perustettiin oma toiminimi, Tornio Distillery.
Toiminnan aloittamiseksi tarvittiin kuitenkin reippaasti pääomaa, jota varten polkaistiin pystyyn joukkorahoituskampanja. Yhtiö keräsi varoja puolessa vuodessa yli miljoona euroa yhteensä lähes 2 000 sijoittajan voimin.
Sisäänkäynnin vieressä komeileva, toisesta torniolaisbrändistä eli Outokummun teräksestä valmistettu laatta kertoo joukkorahoitukseen osallistuneiden nimet.
– Mukana on paljon ihan tavallisia yksityishenkilöitä ja kauempaakin kuin lähiseudulta. Kampanjan onnistuminen kertoo kyllä siitä, mikä merkitys omalla panimolla nähtiin täällä olevan, toimitusjohtaja ylpeilee.
Yhdeksän henkeä työllistävää Tornion Panimoa ei Kostianderin mukaan perustettu pelkästään perinteitä vaalimaan tai menneiden kulta-aikojen muistelemiseksi.
– Tarkoituksena on luoda ihan oma brändi, joka perustuu omiin laadukkaisiin tuotteisiin.
Kasvava pienpanimoiden buumi on suoraa seurausta kansalaisten juomatapojen muutoksesta. Itsekin oluiden harrastajana Kaj Kostiander tietää, mistä potentiaaliset asiakkaat ovat valmiita maksamaan.
– Nykyään juodaan entistä vähemmän mutta entistä laatutietoisemmin. Maku on tietysti olennaisin, mutta myös brändit ja mielikuvat ovat tärkeitä tekijöitä kun tuotetta valitaan, toimitusjohtaja vakuuttaa.
Paikallisuuden korostamiseen kuuluu myös se, että raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä.
Tornio Distillery julkaisi elokuun alussa tiedotteen, jossa se kertoi joutuneensa ”yllättävään ahdinkoon” kotimaisen katajanmarjan heikon saatavuuden vuoksi.
Palkittua uutuusginiä varten laadittu etsintäkuulutus ja some-kampanja tuottivat toimitusjohtajan mukaan tulosta lukuisten yhteydenottojen muodossa.
– Joudumme maksamaan kotimaisesta marjasta moninkertaisen hinnan esimerkiksi virolaiseen verrattuna. Jos ostaisimme raaka-ainetta ulkomailta, katoaisi samalla menestysginin tavaramerkiksi muodostunut pehmeys. Etelän katajanmarjat ovat pippurisia, Kostiander tietää.
Torniolaispanimo on saanut lentävän lähdön myös tuotantomäärissä mitattuna.
Vuonna 2018 tuotanto lähes 2,5-kertaistui 362 500 litraan ja kuluneen vuoden osalta ollaan menty siitäkin taas reippain harppauksin eteenpäin.
Toiminta on synnytystuskien jälkeen vakiintunut myös liikevaihdoltaan miljoonaluokkaan.
– Tiedän kyllä, että ei tällä bisneksellä helpolla rikastumaan pääse. Mutta nyt päättyvän vuoden osalta tavoitteena on tehdä jo positiivinen tulos, itsekin panimon omistajiin kuuluva Kostiander arvelee.
Pienpanimoiden kasvun kohdalla avainkysymys on myös siinä, kuinka monella toimijalla ylipäätään on varaa vaurastua nykyisen lainsäädännön puitteissa.
Tällä hetkellä EU:n sallima korkein mahdollinen eli 50 prosentin veroetu koskee panimoita, joiden tuotanto vuositasolla on maksimissaan 500 000 litraa.
Toimitusjohtaja Kostianderin mielestä verohuojennus on pienpanimoille elinehto, jota pitäisi pystyä myös päivittämään markkinoiden toimivuuden ja monipuolisemman tarjonnan vaalimiseksi.
– Minun viestini päättäjille on, että alarajaa voisi huoletta korottaa 750 000–800 000:een, jopa miljoonaan litraan asti, hän toteaa.
Nosto voi olla silti pitkässä kuusessa. Pienpanimoiden verotuki oli nimittäin syksyllä raporttinsa julkaiseen yritystukityöryhmän listalla yhtenä mahdollisena leikkauskohteena.
Taustatukea kovalle tavoitteelle saatiin silti hiljattain, kun ”isoveli” Panimoliiton tuore toimitusjohtaja Riikka Pakarinen otti julkisesti kantaa täyden veroedun alarajan noston puolesta.
Moni epäili Pakarisen olleen tiedotteensa kanssa ketunhäntä kainalossa kosiskelemassa pienpanimoita oman liittonsa siipien suojiin.
Pakarinen kiistää jyrkästi väitteet ja toteaa epäilyjen perustuvan edeltäjiensä aikaisiin ennakkoluuloihin.
– Halusin tiedotteella nimenomaan hälventää aiempia epäluuloja. On koko alan etu, että myös pienpanimot saisivat mahdollisuuden kasvaa ja kehittää toimintaansa.
Pakarisen mielestä suomalaista juomakulttuuria parannetaan parhaiten alan kaikkien toimijoiden välisellä yhteistyöllä.
– Juuri saimme syksyn budjettiväännössä torjuttua alkoholiveron korotuksen. Siitä on hyvä jatkaa, hän muistuttaa.
Suomalainen alkoholipolitiikka joutuu jatkuvasti painimaan kotimarkkinoiden ja ulkomailta tapahtuvan tuonnin ristitulessa.
Sipilän hallituksen loppuunviemä alkoholilain uudistus helpotti pienpanimoiden asemaa sallimalla esimerkiksi suoramyynnin.
Tornion Panimon Kai Kostiander kiittelee uudistusta, mutta muistuttaa lainsääsäädännössä olevan vielä paljon viilaamista.
– Mainostaminen ja nettimyynti ovat meiltä edelleen kiellettyjä. On hiukan nurinkurista, että suomalainen olutharrastaja saa tilata pullon ulkomailta, mutta ei suomalaiselta valmistajalta.
– Tuskin se kenestäkään alkoholistia tekee, että tarjolla ja tilattavana olisi myös kotimaisia laatutuotteita.