Orpo: Ukraina tarvitsee vahvat turvatakuut – "Jos Putin voittaa neuvottelut, nälkä kasvaa syödessä"
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomen osallistuminen mahdollisiin Ukrainalle annettaviin turvatakuisiin on vielä avoin kysymys.
Orpo kommentoi kansainvälistä tilannetta toimittajille kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksen yhteydessä Oulussa.
Pääministerin mukaan Suomen ensisijainen tehtävä on puolustaa omaa rajaansa ja vastata samalla myös Naton itärajan turvaamisesta. Sitä linjaa Suomi ei ole muuttanut.
– Koska olemme rajamaa, sotilaidemme lähettäminen tehtäviin, joissa konflikti on mahdollinen, on vaikea kysymys, Orpo kommentoi.
Orpo kuitenkin tähdensi, ettei Suomi voi jäädä Ukrainan tukemisesta sivuun.
Hänen mukaansa hallitus pohtii tarkempia keinoja mahdollisesta operaatioon osallistumisesta sitten, kun turvatakuista on saatavilla tarkempaa ja varmempaa tietoa.
Suomelle voisivat hänen mielestään sopia esimerkiksi koulutukseen, kuljetukseen sekä huolto- ja tukitoimintoihin liittyvät tehtävät.
Orpon mukaan Ukraina kuitenkin tarvitsee vahvat turvatakuut, jotta mahdollisesti tuleva rauhansopimus voisi olla uskottava.
Hän painotti, että Ukrainalle tulee antaa niin vahvan sotilaallisen tuen ja taustavoiman, ettei Venäjä voi sitä millään tavalla jättää huomiotta. Olennaista on Yhdysvaltain osallistuminen turvatakuisiin.
Turvatakuut vaativat pääministerin mukaan läntisten joukkojen läsnäoloa maassa. Tarkemmin hän ei kuitenkaan arvioinut, millaisia vahvuuksia se tarkoittaisi.
Sitä Orpo sanoi pitävänsä erittäin huolestuttavana, jos hyökkäyssodan aloittanut Venäjä selviää Ukrainan sodasta jonkinlaisena voittajana.
Kommentillaan hän viittasi muun muassa siihen, että Venäjä saa rauhansopimuksen jälkeen itselleen Ukrainalta valloittamiaan alueita.
Tilanne olisi erityisen huolestuttava Suomen kaltaisille Venäjän rajamaille.
– Siksi me taistelemme Ukrainan oikeuksien puolesta. Siksi me tuemme Ukrainaa kaikin tavoin. Siksi me olemme niin aktiivisia tässä prosessissa, että Ukrainaan saataisiin oikeudenmukainen rauha.
– Jos Putin voittaa rauhanneuvottelut, niin sama meno jatkuu eli nälkä kasvaa syödessä. Siksi tämä on Suomenkin kannalta niin kriittistä, hän jatkoi.