Opetusministeri: Ruotsinkielinen koulutus toimii Suomessa pääosin hyvin – silti myös aukkoja ja ongelmakohtia
Ruotsinkielinen koulutus toimii Suomessa pääosin hyvin, arvioi opetusministeri Jussi Saramo (vas.) tuoreen selvityksen tuloksia. Saramon mukaan raportti silti samalla kertoo, että ruotsinkielisessä koulutuksessa on aukkoja ja ongelmakohtia.
Nyt valmistunut raportti on ensimmäinen kokonaisselvitys ruotsinkielisen koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista Suomessa.
– Tärkeää on, että ruotsinkielistä koulutusväylää tarkastellaan omana kokonaisuutenaan ja huomioidaan myös alueelliset erityispiirteet, linjasi raportin tehnyt selvityshenkilö Gun Oker-Blom tiedotteessa.
Selvityksen mukaan ruotsinkielistä koulutusta ei ole tarjolla riittävästi kaikilla aloilla, joilla on pulaa pätevästä henkilöstöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen tilanne on vieläkin vaikeampi kuin suomenkielisellä puolella.