Olympialaisten avajaisia katsottiin yli puolessa tokiolaiskodeista

Olympialaiset

Tokion olympialaiset ovat herättäneet Japanissa paljon vastarintaa, mutta kisojen avajaisseremonia kiinnosti kuitenkin paikallisia tv-katsojia.

Avajaisia katsottiin yli puolessa kotitalouksista Tokion metropolialueella, kertoo japanilaistutkimus.

Lähetystä seurasi 56,4 prosenttia kotitalouksista, mikä on suurin osuus sitten edellisten Tokiossa järjestettyjen olympiakisojen vuonna 1964 – tuolloin avajaisia katsoi 61 prosenttia kotitalouksista.

Kotikisojen avajaiset kiinnostivat japanilaisia selvästi enemmän kuin edellisten kisojen vastaavat seremoniat.

Rion 2016 ja Lontoon 2012 kesäolympialaisten avajaiset keräsivät vastaanottimien ääreen alle 25 prosenttia Tokion kotitalouksista.

Edellisissä samalla aikavyöhykkeellä pidetyissä kisoissa Pekingissä 2008 vastaava lukema oli 37 prosenttia tokiolaisista.

Tokion kisojen avajaiset pidettiin pääosin tyhjille katsomoille, kuten kisojen muutkin tapahtumat. Avajaisseremonian huipentumana olympiatulen sytytti japanilainen tennistähti Naomi Osaka.