Öljytankkerin kurssi muuttui äkisti – Iran vahvisti kaapanneensa sen Persianlahdella
Iranin vallankumouskaarti eli maan asevoimat vahvistaa ottaneensa haltuun Persianlahdella liikkuneen öljytankkerin varhain perjantaina.
Iran arvioitiin jo aiemmin todennäköisimmäksi syylliseksi siihen, miksi yhteys alukseen katkesi varhain perjantaina. Aluksen nähtiin tuolloin olevan matkalla kohti Iranin aluevesiä, kertoi New York Times.
Iranin asevoimien lausunnon mukaan aluksen rahdin takavarikosta tehtiin oikeuden päätös Iranissa, minkä jälkeen vallankumouskaartin merivoimat pysäytti aluksen. Iranin mukaan tankkerin katsottiin kuljettavan laitonta rahtia. Alus oli matkalla Singaporeen.
Meriturvallisuusyhtiö Ambreyn mukaan alus oli perjantaina aamulla Hormuzinsalmessa, kun sitä lähestyi kolme pientä venettä. Sen jälkeen öljytankkerin kurssi muuttui äkisti.
Iran on ennenkin tehnyt aluskaappauksia alueella varsinkin silloin, kun maan kansainväliset suhteet ovat jännitteisiä. Irania ovat rasittaneet viime aikoina erityisesti YK:n syyskuun lopulla palauttamat pakotteet maata kohtaan.
Hormuzinsalmi on ratkaisevan tärkeä vesiliikenteen väylä, jonka kautta kulkee suuri osa maailman öljy- ja nestekaasukuljetuksista.