"Olisiko tilanne erilainen, jos Qatarissa kuolevat olisivat Suomen kansalaisia?" – siirtotyöläisten kaltoinkohtelu varjostaa MM-jalkapallohuumaa
Vaikka ihmisoikeusjärjestöt ovat useasti toistaneet epäkohtia, joita siirtotyöläiset kohtaavat Qatarissa, jalkapallon MM-kisojen lähestyessä vaarana on, että jalkapallohuumassa työntekijöiden kaltoinkohtelu jää keskusteluissa sivuun.
Siirtolaistyöntekijät ovat mahdollistaneet turnauksen toteutumisen.
Yli kaksi miljoonaa ihmistä köyhistä maista on saapunut Persianlahden maahan sen jälkeen, kun se sai kisat järjestettäväkseen noin vuosikymmen sitten. Heistä osa on tullut maahan suoraan kisajärjestelyjen takia. Qatarin hallinnon mukaan kymmeniätuhansia palkattiin rakentamaan stadioneita.
– Moni eteläaasialainen on kuollut luodessaan kisoihin tarvittavia välttämättömyyksiä (kuten stadioneita). He eivät ole saaneet edes oikeutta tai kunnon tunnustusta tapahtumista. Aihe yritetään haudata, sanoo ihmisoikeusasianajajana toiminut, nykyinen konsultti Barun Ghimire LAPSOJ-järjestöstä Nepalista.
– Olisiko tilanne erilainen, jos Qatarissa ja Persianlahdella kuolevat olisivat eurooppalaisia, jos he olisivat Suomen kansalaisia tai Skandinaviasta? hän sanoo STT:lle.
Guardian-lehden viimevuotisesta selvityksestä käy ilmi, että ainakin yli 6 500 siirtolaistyöntekijää Intiasta, Pakistanista, Nepalista, Bangladeshista ja Sri Lankasta on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun maa sai jalkapallon MM-kisat järjestettäväkseen.
Ghimiren mukaan nepalilaisten kuolemien syyt jäävät usein selvittämättä ja olosuhteet ovat usein epäilyttäviä etenkin, kun nuoret, terveystarkastuksista läpi päässeet työntekijät kuolevat yllättäen. Hänen mukaansa usein syyksi sanotaan sydämeen liittyvät ongelmat.
– Lääketieteen asiantuntijat sanovat, että melkein mitä vain kuolemaa voi kutsua sydämeen liittyväksi, kun sydän kuitenkin lopulta pysähtyy, Ghimire avaa puhelimitse.
Ghimire sanoo, että monet kuolemat olisi voitu estää, jos työolosuhteisiin olisi panostettu enemmän ja jos työntekijöille kerrottaisiin enemmän työturvallisuudesta. Hän huomauttaa, että Persianlahden maat ovat ilmastoltaan erilaisia kuin vuoristoinen Nepal. Rakennuksilla työskentelevät ovat joutuneet toimimaan erittäinkin kuumissa olosuhteissa.
Parin viikon päästä alkavien kisojen alla useat järjestöt ovat nostaneet esiin matkailualalla, esimerkiksi hotelleissa, työskentelevät siirtotyöläiset.
Britanniassa päämajaa pitävä Equidem-järjestö raportoi heinäkuussa, että Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan 17:stä kumppanihotellikonsernista 13:ssa on viimeisen kahden vuoden aikana raportoitu työntekijöiden oikeuksia ja ihmisoikeuksia koskevia rikkomuksia.
Equidemin ja Global Labor Justice – International Labor Rights Forum -järjestön raporttiin oli haastateltu 80:tä kisahotelleissa tai Persianlahden alueella Fifan monikansallisissa yhteistyöhotelleissa työskentelevää ihmistä Aasiasta ja Afrikasta.
He kertoivat muun muassa seksuaalisesta häirinnästä, kansalaisuuteen ja sukupuoleen liittyvästä syrjinnästä, terveys- ja turvallisuusriskeistä, palkkojen maksamatta jättämisistä ja odottamattomista työpaikan menetyksistä.
Järjestöt pyytävät Fifaa kantamaan vastuuta ja vaatimaan yhteistyöhotelleja soveltamaan kansainvälisiä standardeja.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi aiemmin tänä vuonna, että sadat tuhannet työntekijät eivät ole saaneet taloudellista kompensaatiota tai muutakaan korvausta vakaviin työntekijöiden oikeuksiin liittyvistä rikkomuksista, jotka ovat tapahtuneet työmailla tai muissa kisoihin liittyvissä töissä.
Asiantuntijat sanovat, että vakavia ongelmia siirtotyöläisten työolosuhteissa on ollut jo ennen Qatarin kisojen valmistelua, mutta kisat ovat tuoneet aiheen tapetille, ja muutoksia on tapahtunut niin lähtö- kuin kohdemaissa. Qatar on esimerkiksi muuttanut lainsäädäntöään siirtotyöläisille positiivisempaan suuntaan. Monen mielestä ei kuitenkaan riittävästi.
Vaikka ongelmat ovat olleet tiedossa jo pidempään, moni siirtotyöläinen yhä lähtee töihin ulkomaille, uudemmankin kerran. Kaikille ei käy huonosti.
– Jopa ne, joille on ensimmäisellä kerralla käynyt huonosti, ajattelevat, että seuraavalla reissulla voi käydä paremmin, Ghimire sanoo.
Filippiiniläisten siirtotyöntekijöiden asemaa ajavan Center for Migrant Advocacyn Ellene Sana sanoo, että Filippiineillä moni ulkomaille lähtevä nainen on korkeasti koulutettu, mutta silti he päätyvät esimerkiksi kotiapulaisiksi.
Hän näkee taustalla olevan epätoivon: ihmiset eivät voi vain odotella ja katsoa, miten tilanne kehittyy, jos perheellä eivät riitä rahat elämiseen.
– Lähteminen on pelottavaa, ympäristö voi olla vihamielinen. He tietävät, että naiset voivat tulla raiskatuksi. He lohduttautuvat sanomalla, että ”olen varovainen” sen sijaan, että he katsoisivat perheidensä epätoivoa, kun pöydässä ei ole ruokaa. Erityisesti koronan jälkeen ihmiset tarttuvat siihen, mitä tulee vastaan, Sana kertoo STT:lle puhelimitse.
Ghimire sanoo, että siirtotyöläisten rahalähetykset ovat merkittäviä työntekijöiden perheille, mutta myös lähtömaille. Hänen mukaansa rahalähetykset vastaavat noin kolmasosaa Nepalin bruttokansantuotteesta. Nepalista työntekijöitä lähtee erityisesti Persianlahden maihin ja Malesiaan.
Ghimiren mukaan kuukausipalkat pyörivät 300–600 Yhdysvaltain dollarissa. Se on usein kohdemaassa matala palkka, mutta kuitenkin parempi kuin mitä lähtijät tienaisivat Nepalissa. Nepalista erityisesti nuoria miehiä lähtee esimerkiksi rakennusalalle.
Lähetyksillä Nepaliin saadaan ulkomaista valuuttaa, minkä saaminen on vaikeutunut koronapandemian aikana.
Filippiineillä lähetykset taas vastaavat noin yhdeksää prosenttia bruttokansantuotteesta. Sanan mukaan Filippiineillä rahalähetysten määrät eivät pudonneet kuin puolisen prosenttia koronapandemian alusta. Pandemia taas on ajanut osan perheistä yhä riippuvaisemmiksi rahalähetyksistä.
Filippiineiltä suuri osa lähtijöistä suuntaa muualle Itä-Aasiaan, kuten Taiwaniin, mutta lähtijöitä on myös Persianlahdelle. Sana huomauttaa, että Euroopasta työn saaminen on paljon vaikeampaa.
Sana kertoo vierailleensa Saudi-Arabiassa, jossa hän oli tarkkailemassa sitä, miten työolosuhteet ovat parantuneet maassa.
– Reiluuden nimissä sanon, että kohdemaissakin on ponnisteltu. Tietysti moni asia näyttää hyvältä paperilla, mutta pitää nähdä, miten ne otetaan käyttöön. Heillä on painetta, he tarvitsevat siirtotyöntekijöitä.
Merkittävä ongelma ovat velat, joita siirtotyöläiset ottavat päästäkseen ulkomaille töihin.
Moni ottaa paikallisittain isoja, korkeakorkoisia lainoja maksaakseen esimerkiksi työnvälittäjille kotimaassaan, lentolipuista, passista tai osaamisen tunnustavista todistuksista. Joskus Qatariin pyrkivät joutuvat myös käyttämään rahaa lahjomiseen. Qatarin lainsäädännön mukaan rekrytoinnista ei saa ottaa maksua.
– Kansainvälisten standardien mukaan työnantajien tulisi vastata näistä kustannuksista. Yhdenkään työntekijän missään ei tulisi maksaa työpaikasta. Todellisuudessa työnantajat eivät kuitenkaan kysy työntekijöiltään rahasta, jonka nämä ovat maksaneet, Britanniassa päämajaa pitävän Business & Human Rights Resource Centre -järjestön (BHRRC) Isobel Archer sanoo STT:lle puhelimitse.
Järjestö on selvittänyt muun muassa, miten qatarilaisissa hotelleissa on valmistauduttu kisoihin. Selvityksen mukaan ainoastaan kahdessa suuressa hotelliketjussa, Kempinskissä ja Radissonissa, on sitouduttu takaamaan, että yhdenkään työntekijän ei tarvitse maksaa työpaikasta.
Archer sanoo, että yhteensä maksut töihin pääsystä voivat vaihdella sadoista Yhdysvaltain dollareista tuhansiin.
Ilmiö on niin laaja, että Qatarissa muutama vuosi sitten käynnistetyn, kisoihin liittyvän yleisen hyvitysjärjestelmän kautta työntekijöille oli toukokuun loppuun mennessä maksettu rekrytointimaksuja takaisin 83,4 miljoonan Qatarin rialin eli noin 23 miljoonan euron edestä.
– Tässä ei ole kyse vain MM-kisoista, vaan maailmanlaajuisesta ongelmasta, joka on tunnistettu ja dokumentoitu, Archer muistuttaa.
Viimeistään koronapandemia osoitti velkajärjestelyjen kestämättömyyden. Moni ei voinut käydä töissä, mutta samalla heidän velkansa kasvoivat korkoa. Lainan ottamalla työtekijä joutuu myös huolestuttavaan riippuvuussuhteeseen työnantajansa kanssa.
Lainojen maksamista vaikeuttaa korkojen ja pienien tulojen lisäksi se, että palkkoja maksetaan myöhässä, joskus ei ollenkaan. Archer sanoo, että kyse on laajasta ilmiöstä. Järjestömaailmassa tätä kutsutaan palkkavarkaudeksi.
Työntekijöiden järjestäytyminen on Qatarissa kielletty. BHRRC-järjestö kertoo, että elokuussa ainakin 60 työntekijää, joille ei ollut maksettu palkkoja ja jotka osoittivat aiheesta mieltään, otettiin kiinni ja karkotettiin Qatarista. Qatarin hallinnon mukaan mielenosoittajat olivat rikkoneet lakia.
Myös Qatarin kisojen boikotoimista on vaadittu. BHRRC ei ota boikottiasiaan kantaan vaan keskittyy siihen, miten yritykset saataisiin kantamaan vastuuta.
– Turnaus toteutuu, ja yritykset tulevat hyötymään ja ovat jo hyötyneet siitä.
Archer sanoo, että vastuu on ensisijaisesti valtioilla, mutta yritykset ovat myös merkittävässä asemassa. Archer ja moni muu näkee, että esimerkiksi hotellialalla tarvitaan enemmän läpinäkyvyyttä tarjontaketjuihin, samalla tavalla kuin sitä on lisätty esimerkiksi muotiteollisuudessa.
Archer sanoo, että järjestöissä on selvitetty, miten jalkapalloliitoissa on otettu huomioon siirtotyöläisten oikeudet. Vaikuttavatko työolosuhteet majoituspäätöksiin tai tarkastellaanko sitä, että voiko joukkueen yöpyminen tietyssä hotellissa vaikuttaa kielteisesti sen työtekijöihin?
– Olin aika hämmentynyt jalkapalloliittojen huonoista vastauksista. Ongelmiin ei reagoitu välttämättä mitenkään, eikä ymmärretty, miten asia koskee liittoja, Archer sanoo.
– Tämä on herätys jalkapallolle, että ihmisoikeudet liittyvät myös jalkapalloon, etenkin tänä vuonna, mutta myös muissa turnauksissa.