OAJ:n Luukkainen: Kilpailukykyä ei voi jatkuvasti maksattaa julkisen sektorin työntekijöillä
Julkisen sektorin palkkakehitys ei voi olla matalampi kuin vientisektorilla, näkee Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
– Tunnistamme suomalaisen kilpailukyvyn tarpeen, mutta sitä ei voi jatkuvasti maksattaa julkisen sektorin työntekijöillä, Luukkainen kommentoi syksyn työmarkkinaneuvotteluja OAJ:n lukuvuoden avausinfossa.
OAJ on sitoutunut hallitusohjelman kirjauksiin muun muassa palkansaajien veronalennuksista.
– Mutta sen päälle muilla veroratkaisuilla ei voi kompensoida palkankorotuksia juurikaan.
Luukkaisen mukaan ansiotaso julkisella sektorilla on laskenut ja lomarahaleikkaus syö ostovoimaa.
Lomarahaleikkausten vaikutus ostovoimaan tulee Luukkaisen vaikuttamaan myös neuvottelupöydissä.
Luukkainen näkee liittokierroksen myös mahdollisuutena keskustella työnantajan kanssa pitkän aikavälin näkemyksistä palkkakehityksen suhteen.
Lopullisen sopimuksen Luukkainen ennakoi syntyvän vasta ensi vuoden tammikuussa.
Epäkohtana OAJ näkee sen, että joka viidennessä kunnassa opettajat aloittavat syksyn työt samana päivän, kun oppilaat tulevat kouluun.
Mahdollisuus valmisteluun ja perehtymiseen puuttuu käytännössä kokonaan. Luukkainen nosti esimerkiksi Espoon.
– Se kertoo koulutuksen arvostuksesta.
Toinen asia on opettajien kesätyöttömyys, joka iskee erityisesti nuoriin uraansa aloittaviin opettajiin.
Luukkainen muistutti erikseen kuntapäättäjien vastuusta opetuksen laadun turvaamisessa.
OAJ:n mielestä suomalainen peruskoulu on maailman paras, mutta rapautumassa.
Ero heikoimmin ja parhaiten pärjäävän kymmenyksen välillä vastaa kokonaisen lukuvuoden oppimista.
Opetuksen määrässä voi olla jopa puolen kouluvuoden ero perusopetuksen aikana ja opetusryhmien koot vaihtelevat 14-38 oppilaaseen.
OAJ haluaa muun muassa, että pitkällä aikavälillä perusopetuksen rahoitus nostetaan Pohjoismaiselle tasolle. Tämä tarkoittaisi kymmenen vuoden ajalla toteutettuna 100 miljoonan vuosittaisia lisäpanostuksia perusopetukseen.