Nuuka herrasmies hurmasi omat ja vieraat — Olisiko Ahti Pekkalan suosio riittänyt jopa Paavo Väyrysen haastamiseen?
Keskustalainen poliitikko, jota kehui paitsi oma väki, myös kansa ja jopa etelän media. Kuulostaa mahdottomalta, mutta totta se on.
Hän oli Ahti Pekkala, pitkäaikainen valtiovarainministeri, eduskunnan puhemies ja keskustan varapuheenjohtaja.
Pekkala äänestettiin 1980-luvulla useana vuonna peräkkäin hallituksen suositummaksi ministeriksi. Yleensä niin kriittinen Helsingin Sanomatkin yltyi toistuvasti suitsuttamaan häntä – varsinkin silloin, kun oli samalla mahdollisuus tölväistä puheenjohtaja Paavo Väyrystä.
Ahti Pekkala kuoli elokuussa 2014, neljä kuukautta ennen kuin olisi täyttänyt 90 vuotta. Ainakin Pohjois-Pohjanmaalla on odotettu, milloin piirin pitkäaikaisen puheenjohtajan elämä saadaan kansien väliin.
Toive toteutui elokuussa, kun tohtori Pekka Perttulan kirjoittama Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri ilmestyi.
Perttula toteaa heti kirjansa ensisanoiksi, että elämäkerta kuuluu sarjaan ”maltillisten historia”. Pekkala oli henkilö, joka usein häipyi kärkevyyttä hakevien poliittisten asetelmien ja otsikoiden taakse.
”Väritön, hajuton ja mauton”, luonnehti aikansa kohukirja Tamminiemen pesänjakajat valtiovarainministeriä vuonna 1981. ”Mitä käyttökelpoisin kunniallinen herrasmies”, kiitteli puolestaan Helsingin Sanomat.
Pekkala syntyi vuonna 1924 Haapaveden Mieluskylällä nelilapsisen viljelijäperheen esikoisena. Hyvästä lukupäästä huolimatta opiskelut jäivät keskikouluun.
Sotataipaleelta palattuaan Pekkala pestattiin vakuutusyhtiö Auran asiamieheksi. Hän ehti kokeilla myös kansakoulunopettajan työtä ennen kuin paikallinen osuuskassa sai houkuteltua hänet johtajakseen.
Politiikkaan ja yhdistystoimintaan Pekkala lähti mukaan heti sotien jälkeen. Ensimmäinen askel poliittisella uralla oli osallistuminen kotikylällä järjestettyihin ”intoksiin” eli poliittisiin väittelytilaisuuksiin.
Vuonna 1953 Pekkala äänestettiin Haapaveden kunnanvaltuustoon. Myös piiritason luottamustehtäviä alkoi kertyä.
Eduskuntavaaleissa Pekkala oli ensimmäistä kertaa ehdolla vuonna 1966, mutta ei päässyt vielä läpi. Elämäkerturi Perttulan mukaan Pekkalan uraan valtakunnan politiikassa vaikutti perheessä tapahtunut tragedia.
Pekkalan ensimmäinen vaimo Toini teki itsemurhan vuonna 1958, kun pariskunnan lapset olivat 7-, 6- ja 2-vuotiaita. Syytä voi vain arvailla, mutta Perttulan mukaan Toini oli saanut tietää, että hänen miehellään oli suhde alaiseensa Liisaan.
Pienellä paikkakunnalla Pekkalan perheen elämä joutui suurennuslasin alle. Kun Ahti runsaan vuoden kuluttua avioitui Liisan kanssa, ratkaisu aiheutti paheksuntaa myös oman suvun keskuudessa.
Perttulan mukaan perhetragediaa käytetiin Pekkalaa vastaan tämän eduskuntavaalikampanjassa. Hän onnistui kuitenkin palauttamaan äänestäjien luottamuksen, eikä poliittinen ura katkennut.
Kun Pekkala sitten valittiin eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa, hän oli jo varsin kokenut poliitikko. Hän oli päässyt jopa osallistumaan television vaalikeskusteluihin, missä hän oli saanut uransa loppuun asti säilyneen lempinimen ”takametsien mies”.
Keskustan eduskuntaryhmässä oli tilaa talousosaajalle, ja sellaiseksi Pekkala alkoi profiloitua. Valtiovarainministerin salkun hän sai kantaakseen vuonna 1979.
Monet epäilivät, olisiko kouluja käymättömästä maalaispankin johtajasta rahaministerin tehtävään, mutta Pekkala osoitti pärjäävänsä. Hän piti kukkaronnyörejä tiukalla ja saavutti niin pääministeri Koiviston kuin presidentti Kekkosenkin luottamuksen.
Myös kansa mieltyi madonlukuja ulkomuistista luetelleeseen charmanttiin herrasmieheen.
– Tv-uutisten katsojien mieliin painuivat unohtumattomasti Ahti Pekkalan kärsivä ilme ja pessimistiset talousodotukset, Perttula kirjoittaa.
Pekkala oli sukupolvensa miesten tavoin vaitonainen henkilökohtaisista asioistaan. Sotakokemuksistaan hänen kuultiin puhuvan kerran, ensimmäisestä vaimostaan ei koskaan.
Niinpä elämäkertakin keskittyy etupäässä Pekkalan poliittiseen uraan ja hänen merkitykseensä puolueelleen. Välillä päähenkilö on jäädä sivurooliin, kun Perttula intoutuu ruotimaan keskustapuolueen kehitysvaiheita.
Vahvimmillaan kirja on kuvatessaan Pekkalan aate- ja arvomaailmaa. Pekkala oli ennen kaikkea nuorisoseuramies. Liikkeen piiristä löytyivät ne arvot ja ihanteet, joita hän urallaan laittoi täytäntöön.
Pekkalan sydän oli aidosti vähäosaisten puolella. Hän uskoi tasa-arvoon ja kohteli kanssaihmisiä tittelistä riippumatta kauniisti. Aluepolitiikka, kansaneläkeuudistus ja äidinpalkka olivat hänen poliittisen asialistansa kärjessä.
Perttulan mukaan Pekkala oli uudistuvalle keskustapuolueelle tärkeä mies. Hän vahvisti keskustan luonnetta yleispuolueena, valoi uskoa sen talousosaamiseen ja oli lisäksi rehellisen poliitikon maineessa.
Täysin poliittisten pelien ulkopuolella Pekkalakaan ei tosin ollut. Elämäkerran mukaan ministeri liikkui harmaalla alueella häärätessään Ahti Karjalaisen presidenttiehdokaskampanjan taustajoukoissa.
Perttulan mukaan Pekkalan vaikutus- ja arvovalta 1980-luvun keskustapuolueessa oli lähes puheenjohtaja Paavo Väyrysen luokkaa. Olisiko suositusta varapuheenjohtajasta ollut enempäänkin kuin puolueensa kakkosketjuun?
Se olisi vaatinut Väyrysen haastamista. Pekkala arvioi itse jälkeenpäin, että olisi voittanut Väyrysen vuonna 1980 Turun puoluekokouksessa, jos olisi asettunut ehdolle.
Perttula ei tätä allekirjoita.
– Pääasetelma puoluekokouksessa oli vahvasti sukupolvien välinen. Taustalla vaikutti juonne, jossa haluttiin jättää jäähyväiset puoluetta K- ja V-linjoihin jakaneelle vastakkainasettelulle, elämäkerturi arvioi.
Pekkala vetäytyi politiikasta vuonna 1985, kun hänet valittiin Oulun läänin maaherraksi. Hän jäi tehtävästä eläkkeelle vuonna 1991. Viimeiset elinvuotensa hän toimi muistisairaan Liisa-vaimonsa omaishoitajana.
Pekkala seurasi innokkaasti politiikkaa vielä ikämiehenäkin. Etenkin vaalien alla hän soitteli ahkerasti tutuille puolueaktiiveille: ”Se on Pekkalan poika täällä terve”.
Ahti Pekkala kuoli elokuussa 2014 Paakkilassa, kulttuuritilaksi muutetussa Haapaveden entisessä pappilassa. Taitava puhuja ehti pitää loppuun elämänsä viimeisen puheen, minkä jälkeen hänen sydämensä petti.
Pekka Perttula: Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri. Minerva, 373 s.