Näinkin sodissamme on käynyt – Englanti pommitti Suomea, linnoitus tuhoutui
Suomen sotahistoria tunnetaan etenkin Venäjää vastaan sotimisesta, jolloin moni muu entinen vihollisuus unohtuu.
Tosiasiassa Suomi ei ole koskaan sotinut Venäjää vastaan. Silloin kun Venäjä on ollut suomalaisten kanssa vastakkain, on Venäjän todellinen vihollinen ollut emämaa Ruotsi. Toisen maailmansodan aikana Suomi soti Neuvostoliittoa, ei Venäjää vastaan. Myös Aunuksen sotaretki 1919 oli jo Neuvostoliittoa tai oikeammin Neuvosto-Venäjää vastaan.
Suomi on joutunut taistelemaan myös Venäjän puolesta. Suomi oli osa Venäjää autonomisena eli itsehallinnollisena alueena Venäjän keisarin alaisuudessa 1809–1917, ja tuona aikana suomalaiset joutuivat osalliseksi joihinkin sotiin keisarin puolesta.
Suomen alueelle sota saapui 1850-luvulla.
Suurvaltapolitiikka oli tuolloin johtanut siihen, että Venäjä joutui sotaan Osmanien valtakuntaa (nyk. Turkki), Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ranskaa vastaan. Laukaisevana syynä olivat turkkilaisten ja venäläisten uskonnolliset valtariidat.
Venäjä oli vaatinut Osmanien valtakuntaa tunnustamaan Venäjän keisarin kaikkien muslimienemmistöisen Osmanien valtakunnan kristittyjen suojelijaksi. Sodan geopoliittinen perussyy oli Bosporinsalmen hallinta. Tärkeä Bosporinsalmi oli ainoa meritie Mustaltamereltä Välimerelle.
Venäjällä oli Krimin niemimaan Sevastopolissa Mustanmeren rannalla tärkeä laivastotukikohta, josta Venäjä halusi tien myös Välimerelle. Bosporinsalmi oli osmanien hallinnassa ja sen rannoilla sijaitsi silloin kuten nytkin Istanbulin kaupunki, tuolloin vielä Konstantinopolina tunnettu.
1853 sota alkoi, ja Venäjä saavutti menestystä osmanien laivastoa vastaan. Tämä herätti huolta Britanniassa ja Ranskassa. Kun näytti, että Venäjä saa Bosporinsalmen hallintaansa, maaliskuussa 1854 Britannia ja Ranska julistivat Venäjälle sodan.
Balkanilla britit ja ranskalaiset saavuttivat voittoja. Sota saatettiin nyt ulottaa Krimin niemimaalle.
Syyskuussa 1854 liittolaiset piirittivät raskaasti varustetun Sevastopolin. Lokakuussa kuuluisassa Balaklavan taistelussa britit suorittivat sisämaata kohti vetäytyneitä venäläisiä vastaan kevyen ratsuväen rynnäkön, joka on jäänyt historiaan yhtenä sotahistorian surkeimmista epäonnistumisista. Balaklavan taistelu jäi kuitenkin ilman voittajaa.
Tämän jälkeen Krimin sota muuttui asemasodaksi pitkäksi aikaa.
Suomen suuriruhtinaskunta joutui painostuksen kohteeksi pian sen jälkeen, kun britit ja ranskalaiset olivat julistaneet Venäjälle sodan.
Yhdistyneen kuningaskunnan laivasto saapui Itämerelle maaliskuun lopussa 1854 ja poistui sieltä syyskuussa ennen meren jäätymistä.
Suomi ja Itämeri olivat Venäjän ulkomaankaupan kannalta tärkeitä alueita. Liittolaiset halusivat estää Venäjän kaupan ja huollon sulkemalla Itämeren.
Venäjän laivasto menettäisi toimintakykynsä, kun rannikkolinnoitukset ja satamien kauppamakasiinit Suomessa tuhottaisiin. Suurin osa Venäjän kauppalaivastosta piti asemapaikkojaan Suomessa.
Krimin sodan Suomen näyttämöstä käytetään nimeä Oolannin sota, yleiskielelle käännettynä Ahvenanmaan sota. Tästä huolimatta sotilastoimia nähtiin muuallakin Suomessa, etenkin Pohjanlahden rannikolla.
Englantilaiset olivat Itämerellä myös vuoden 1855 aikana. Kahden sotavuoden aikana kahakoita nähtiin useissa satamakaupungeissa. Uusikaupunki, Rauma, Pori, Kristiinankaupunki, Kaskinen, Vaasa, Uusikaarlepyy, Pietarsaari, Raahe, Oulu, Kuivaniemi, Kemi ja Tornio olivat brittien kohteina.
Kokkolassa suomalaiset onnistuivat lyömään britit takaisin kesäkuussa 1854. Keisari palkitsi Halkokarin kahakan suomalaisjohtajat ja heistä teetettiin edelleen Presidentinlinnasta löytyvät muotokuvat. Sotasaaliiksi saatu maihinnousuvene on edelleen näytteillä kaupungissa, mutta toisin kuin suosittu legenda kertoo, se ei ole alkuunkaan ainoa alus, joka englantilaisilta on historian aikana maailmassa vallattu.
Suomenlahdella britit pommittivat Viaporia eli Suomenlinnaa, Svartholmaa ja Ruotsinsalmen linnoitusta, joka tuhoutui lähes kokonaan.
Tasan 170 vuotta sitten, 8. elokuuta 1854, alkoi Bomarsundin taistelu Ahvenanmaalla.
Bomarsundin linnoitus rakennettiin, kun Venäjä halusi vahvistaa uutta länsirajaansa ja turvata merenkulkuaan. Linnoitusta suunniteltiin jo 1810-luvun alussa, mutta vuonna 1820 ensimmäiset suunnitemat hylättiin.
Uuden keisarin Nikolai I:n tilauksesta uusia suunnitelmia alettiin laatia vuonna 1828. Rakentaminen alkoi 1832 ja linnoituksen eri osat valmistuivat vuosien 1839 ja 1852 välillä. Kuitenkin monta osaa linnoituksesta oli kesken vielä Oolannin sodan aikana.
Linnoituksesta suunniteltiin suuri, jotta se kestäisi pitkiä piirityksiä. Muurit ja tornit rakennettiin tykkien suojaksi niin, että ne olisivat paksuja ja pomminkestäviä.
Linnoitus oli puoliympyrän muotoinen. Puoliympyrä suuntautui meren suuntaan, jotta siitä voisi tulittaa mahdollisimman laajalle alalle. Taakse jäi maa-aluetta, jota ei sitäkään jätetty suojattomaksi.
Virheen rakentajat tekivät siinä, että vahvin osa suunnattiin pohjoiseen, jolloin tärkeät muut alueet eivät saaneet suojamuuria ajoissa. Lännestä tai kaakosta tulevaan hyökkäykseen ei uskottu vaikean vesistöalueen takia, ja toisaalta oletus oli, että näitä suuntia saattoi puolustaa omilla tykkiveneillä.
Englantilaiset kuitenkin saapuivat huonosti suojatulta Ängösundin suunnalta. Heidän jälkeensä alueelle saapui myös suuri ranskalainen osasto.
Ensimmäinen Bomarsundin taistelu käytiin jo kesäkuussa 1854. Se jäi ratkaisemattomaksi, vaikkakin sekä britit että venäläiset katsoivat voittaneensa.
Venäläisten puolella taisteli myös merkittävä määrä suomalaisia.
Heinäkuun aikana britit luovivat Bomarsundin linnoituksen läheisyyteen uudestaan. Nyt mukana oli myös ranskalaisia maihinnousujoukkoja. Suurimmat laivat oli ollut pakko jättää kauemmas, mutta suuri joukko pienempiä laivoja pääsi Ängösundin läpi.
Englantilais-ranskalaiset joukot eivät kuitenkaan aloittaneet sotatoimia heti vaan odottivat. Läheisen kaupunkimaisen Skarpansin asutuskeskuksen he polttivat.
Elokuun kahdeksantena joukkojenkuljetusaluksia oli saapunut paikalle riittävästi maihinnousua varten. Suurempi ranskalainen 11 000 miehen osasto nousi maihin viisi kilometriä Bomarsundista etelään ja kahden tuhannen britin osasto viisi kilometriä pohjoiseen. Yön pimeydessä joukot etenivät Bomarsundin suuntaan.
Taktisia pienempiä maihinnousuja tehtiin muuallakin. Pian Bomarsund oli täysin piiritetty sekä maalta että mereltä, jossa linnoitusta kohti tähtäsi noin 80 laivaa.
Puolustajia oli reilut kaksi tuhatta.
Bomarsundin puolustajat onnistuivat pitämään asemansa useita päiviä. C-tornin puolustus romahti ensin. Sen puolustajat päättivät vetäytyä 13. elokuuta yön turvin ja sitten räjäyttää tornin, ettei se joutuisi vihollisen käsiin. Ranskalaiset valloittivat tornin, mutta se tuhoutui muiden puolustustornien tulituksesta 14. elokuuta luultavasti ruutivaraston räjähdykseen.
U-torni sai niskaansa kovan pommituksen brittien taholta. Se antautui 15. elokuuta.
Seuraavana päivänä puolustusta johtanut kenraali Jakob Bodisco määräsi Bomarsundin antautumaan verenvuodatuksen lopettamiseksi.
Kovista pommituksista huolimatta tappioluvut molemmilla puolilla olivat vain joitain kymmeniä henkiä, noin reilut viisikymmentä sekä venäläis-suomalaisilla että englantilais-ranskalaisilla joukoilla.
Suomalaisia sotavankeja vietiin Englantiin, josta he pääsivät palaamaan rauhanteon jälkeen vuonna 1856.
Koska englantilaisten ja ranskalaisten ei kannattanut pystyttää pysyvää tukikohtaa ja heidän kannatti lähteä ennen jäiden tuloa, he päättivät tuhota Bomarsundin kokonaan, ettei linnoitus päätyisi uudestaan venäläisille.
Jäljellä oli kaksi puolustustornia ja päälinnoitus. Syyskuun alussa koko linnoitus oli räjäytetty.
Puolustajat joutuivat sotavangeiksi. Koska suomalaisia ei nähty varsinaisina vihollisina, he saivat hyvän kohtelun vankeudessaan Englannissa. Venäläisiä puolustajia joutui sekä Englantiin että Ranskaan. Vangit pääsivät palaamaan kotiin rauhanteon jälkeen.
Englantilaiset ja ranskalaiset palasivat pommittamaan Suomen alueita vielä sulan veden aikaan vuonna 1855. Krimin sodassa tehtiin rauha maaliskuussa 1856. Venäjä kärsi tappion ja Osmanien valtakunta vahvisti asemaansa Balkanilla. Venäjä sai kuitenkin pitää Sevastopolin laivastotukikohdan.
Krimin sota oli ensimmäinen laajasti lehdistön raportoima sota. Sotakuvaajat toimittivat lehtiin sotatoimialueilta myös valokuvia. Myös modernin sairaanhoidon ensi askeleet otettiin Krimin sodan sotasairaaloissa.
Suomessa merkittävä seuraus oli Ahvenanmaan demilitarisointi. Tämä tarkoitti sitä, että Bomarsundin tilalle ei saanut rakentaa uutta linnoitusta.
Demilitarisointi on ollut vuodesta 1856 lähtien pysyvä ja se on vahvistettu myöhemmissäkin eri sopimuksissa. Sotajoukkoja alueella on ollut maailmansotien aikana.
Tänä päivänä Bomarsundin rauniot ovat suosittu turistikohde. Paikalla on myös sotamuistomerkkejä ja alueella toimii Bomarsundin vierailukeskus, joka on korvannut aiemmin siellä olleen museon.
Oolannin sota -laulusta sotatapahtumat ovat edelleen monille tuttuja. Laulu ei ole tarkka kuvaus sodasta, ja sen sanoihin tarttui propagandistista sävyä siitä, kuinka ”Suomenpa poijat ne ampuivat” ikään kuin voitokkaasti.