Maakunta pysyi Suomella yllättävän ystävän ansiosta – Ahvenanmaan demilitarisoinnista sata vuotta

Kansainliitossa käydyissä keskusteluissa Suomi sai asialleen tukea kaukaiselta saarivaltiolta, joka ymmärsi hyvin saaristoyhteyksien toimintalogiikkaa ja merkitystä
Ahvenanmaa

Ahvenanmaan demilitarisoinnin historia ulottuu yli 160 vuoden taakse, mutta sata vuotta sitten se sai varsinaisen siunauksensa. 20. lokakuuta 1921 Kansainliitto määräsi maakunnan demilitarisoinnin, sen myötä kun Suomen valta Ahvenanmaasta vahvistettiin.

Demilitarisointi tarkoittaa sitä, että sotilaallinen läsnäolo jollain alueella ei ole sallittua. Tämä on päätetty yleensä kansainvälisillä sopimuksilla. Myös linnoitusrakennelmien tekeminen on kiellettyä.

Ahvenanmaan kysymys heräsi vuonna 1918, Suomen itsenäisyyden alkumetreillä. Maakunnassa alettiin kiinnostua Ruotsiin liittymisestä Venäjän vallan päätyttyä. Asian hyväksi kerättiin myös yli 7000 nimeä saanut adressi. Vuonna 1809 Ahvenanmaa oli mennyt muun Suomen mukana Venäjälle Ruotsin hävittyä Suomen sodan. Saaristomaakunta oli kuitenkin ruotsinkielinen, ja yhteydet Ruotsiin olivat pysyneet vahvoina.

Suomella oli erityisasema koko Venäjän vallan ajan, eli vuodet 1809–1917. Venäjän keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan valtias, ja vaikka keisari välillä käyttikin valtaansa suomalaisia kuulematta, oli Suomella kuitenkin omat säätyvaltiopäivänsä, Ruotsin ajan lait ja vuodesta 1907 lähtien eduskunta.

Siksi Ahvenanmaata oli ollut helppo esittää demilitarisoitavaksi jo vuonna 1856.

Venäjälle tappiollisen Krimin sodan jälkeisissä rauhanehdoissa Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Tämän jälkeen 165 vuoden aikana alueella on ollut sotajoukkoja vain maailmansotien aikana.

Demilitarisointi 1920-luvulla oli kuitenkin eri kysymys. Krimin sodan rauhanehtojen jatkosta ei ollut takuuta.

Boxön saaren venäläinen linnoitus Reinhold Hausenin kuvaamana vuonna 1918. Linnoitukset purettiin Suomen, Ruotsin ja Saksan sopimuksen pohjalta vuoteen 1919 mennessä. (Kuva: Museovirasto)

Kansainliitto oli perustettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen kansojen ja valtioiden yhteistyöelimeksi. Tarkoitus oli luoda rakenteet, jotka vastaisuudessa estävät sodat.

Kansainliiton ratkaistavaksi tuli myös Ahvenanmaan kysymys. Valtio vaatii poikkeuksetta muiden valtioiden tunnustuksen ollakseen olemassa, ja rajakysymykset Ahvenanmaa mukaan lukien ovat tärkeä osa tätä. Siksi luontevinta oli ratkaista kysymys valtioiden yhteistyöelimessä.

Ruotsi kannatti vahvasti Ahvenanmaan liittämistä osakseen. Suomen sisällissodan aikana Ruotsi peräti lähetti alueelle sotilasjoukkojaan. Nimellisesti tehtävänä oli siviilien suojelu sodan aikana, mutta käytännössä ruotsalaiset valmistelivat saaristomaakunnan liittymistä maahansa. Valkoisen senaatin pyynnöstä saksalaiset auttoivat suomalaisia nousemalla maihin Ahvenanmaalla. Tämän johdosta Ruotsi veti joukkonsa pois.

Kesällä 1921 Kansainliitto ratkaisi Ahvenanmaan kysymyksen Suomen hyväksi. Jo vuonna 1920 Suomi oli päättänyt liennytyksistä ja antanut Ahvenanmaalle laajan itsehallinnon. Vuoden 1921 päätöksen myötä itsehallintoa laajennettiin myöntämällä takeita väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi.

Yllättävää tukea Suomelle Kansainliitossa antoi kaukainen Japani. Tuella saattoi olla ratkaiseva merkitys, kun saarivaltio osoitti ymmärryksensä saaristoalueen erityisasemalle. Japani osasi argumentoida vahvasti saaristoyhteyksien realiteetteihin nojaten.

Merkittävässä asemassa Japanin kanssa neuvoteltaessa oli Suomen Japanin-suurlähettiläs Gustaf John Ramstedt. Hän käytti asemaansa ja kielitaitoaan japanilaisten suuntaan vaikuttamiseen, ja oli ottanut sydämenasiakseen seurata mahdollisimman tarkasti Ahvenanmaan kysymyksen etenemistä voidakseen myös vaikuttaa asiaan.

Kiitoksia taitavasta diplomatiasta sai myös Suomen edustaja Kansainliitossa, diplomaatti ja pitkäaikainen ulkoministeri Carl Enckell.

Entä jos Ahvenanmaa olisi päätetty liittää Ruotsiin? On arvioitu, että tällaisessa tilanteessa olisi Suomen puolelta melko suurella varmuudella nostettu esiin vaatimus Länsipohjasta. Alue Tornionjokilaaksossa oli suomenkielistä, mutta kuului Ruotsiin. Logiikka olisi ollut sama kuin jos Ahvenanmaa olisi mennyt Ruotsille.

Kartta Ahvenanmaan demilitarisoidun alueen rajoista. (Kuva: Lehtikuva)

Lokakuun 20. päivä Genevessä laadittiin kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Linnoitukset oli purettu jo Suomen, Ruotsin ja Saksan elokuun 1918 sopimuksen pohjalta.

Suomi ratifioi sopimuksen kuitenkin vasta tammikuussa 1922. Allekirjoittajavallat sitoutuivat pitämään Ahvenanmaan sotatoimien ulkopuolella mahdollisissa konflikteissa, mutta Suomelle myönnettiin erivapaus Ahvenanmaan merialueen miinoittamiseen sekä tarpeellisten joukkojen sijoittamiseen alueelle Ahvenanmaan puolueettomuuden turvaamiseksi sodan sattuessa.

Talvi- ja jatkosodan aikana ahvenanmaalaiset palvelivat työvelvollisina eritoten merimiehinä siviilimerenkulussa. Tänäkin päivänä heidät, joilla on kotiseutuoikeus Ahvenanmaalla, on vapautettu asevelvollisuudesta, joka muutoin koskee Suomen 18–60-vuotiasta miesväestöä. Jotkut ahvenanmaalaiset kuitenkin suorittavat armeijan mantereen puolella, etenkin Uudenmaan prikaatissa.

Lisätietoa Ahvenanmaan erityisasemasta ulkoministeriön sivuilta.