Open Navbar
Close Navbar
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
Lataa Suomenmaa-sovellus: IOS / Android
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
Haku
Syntyvyys
Ansiotyön ja lastensaannin sovittaminen näyttää Suomessa onnistuvan hyvin korkeasti koulutetuilta, akatemiatutkija Marika Jalovaara sanoo. (Kuva: Jari Laukkanen)

Myytti lapsettomasta, korkeakoulutetusta naisesta murtui

Perheiden määrän kasvu on romahtanut ja lapsettomaksi jäävien määrä Suomessa on korkea
Saara Tunturi, Viivi Salminen, STT 26.5.2017 17:05, muokattu 26.5.2017 17:10
a– a+
Syntyvyys

Vähän koulutetut naiset jäävät useimmin lapsettomiksi Suomessa, kertoo uusi tutkimus. Lapsettomuus oli yleisintä korkeasti koulutetuilla naisilla vielä 1940–1950-luvuilla syntyneissä. Nyt tilanne on toinen.

Eri koulutusryhmien väliset erot lapsettomuudessa ovat muuttuneet naisten osalta voimakkaimmin.

– Vastoin yleistä käsitystä tavanomaisin lapseton ei Suomessa ole korkeasti koulutettu nainen, joka epäröi lastenhankintaa työuran vuoksi. Ansiotyön ja lastensaannin sovittaminen näyttää Suomessa onnistuvan hyvin korkeasti koulutetuilta, akatemiatutkija Marika Jalovaara Turun yliopistosta sanoo.

Keskeinen tekijä, joka kytkee yhteen vähäisen koulutuksen ja lapsettomuuden, on pysyvän liiton puuttuminen.

Yhä useampi suomalainen jää kokonaan ilman lapsia. Jalovaaran tutkimuksen mukaan naisista, jotka ovat syntyneet 1960-luvulla, viidennes näyttää jäävän lapsettomaksi. Miehistä osuus on vajaa kolmannes.

Vuosina 1965–1969 syntyneistä miehistä, joilla ei ollut perusasteen jälkeistä koulutusta, oli 45-vuotiaana lapsettomia selvästi yli kolmannes.

Muissa Pohjoismaissa lapsettomaksi jääneiden osuus on selvästi pienempi.

Tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan lapsiperheiden määrä pieneni viime vuonna edellisvuodesta 1 800 perheellä 570 000 perheeseen.

Kehitys näkyy myös Kelan lapsiperheille maksamien tukien määrässä. Vuonna 2016 Kela maksoi tukia 2,9 miljardia euroa, mikä on yli kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös perheiden määrän kasvu on hidastunut huomattavasti, kertoo Tilastokeskus. Vuodesta 2004 vuoteen 2013 perheiden määrä kasvoi keskimäärin 5 500 perheellä vuosittain. Viime vuonna perheiden määrä kasvoi enää 200:lla.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopussa Suomessa oli 1 476 000 perhettä.

Perheiksi määritellään lapselliset ja lapsettomat avioparit, lapselliset ja lapsettomat avoparit sekä äidin ja lasten tai isän ja lasten muodostamat perheet.

Marika Jalovaaran tutkimus on osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana -tutkimushanketta.

Lue myös

Norjassa uusi Epstein-kohu – poliisi tutkii ex-pääministerin toimia

Norjassa poliisi on aloittanut tutkinnan maan entisestä pääministeristä Thorbjörn Jaglandista. Tutkinnan taustalla ovat...
6.2.2026 10:00

Trump kosiskelee äänestäjiä alennuslääkkeillä, julkisti nimeään kantavan lääkesivuston

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkisti paikallista aikaa torstaina verkkosivuston, jonka avulla yhdysvaltalaisille tarjotaan...
6.2.2026 9:43

Valtion mobiililaitehallinnan tietomurrossa vaarantunut aiemmin arvioitua enemmän tietoa

Valtion työntekijöiden mobiililaitteiden hallintapalveluun kohdistuneessa tietomurrossa on vaarantunut tietoa aiemmin todettua laajemmin, kertoo...
6.2.2026 9:36

Aihetunnisteet

lapsettomuus syntyvyys

Viidesti viikossa kiinnostavimmista sisällöistä koostettu uutispaketti sähköpostiisi?

Tilaa Suomenmaan ilmainen uutiskirje.

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Parkinsonin taudilla on neljä varhaista oiretta – voivat ilmetä vuosikymmeniä ennen diagnoosia
Uutiset | 31.1.2026 21:23
Rikoksista syytetty Norjan kruununprinsessan poika: ”Minulla on ollut äärimmäinen tarve saada tunnustusta”
Uutiset | 4.2.2026 16:39
Tuttu tuote jääkaapissa voi aiheuttaa ikävän ja vakavan taudin – Syytä varoa etenkin talvella ja keväällä
Uutiset | 1.2.2026 21:01
Hätkähdyttävä paljastus Kremlin jättimäisestä sotakassasta
Uutiset | 4.2.2026 22:13
Tältä näyttää loppuviikon sää
Uutiset | 3.2.2026 17:30
Perustaja katuu: Vallankumouskaarti ”muuttui hirviöksi”
Uutiset | 4.2.2026 23:12
”Meni vaalipuheeksi” – Halla-ahon puhe eduskunnassa hämmästytti keskustan kansanedustajia
Uutiset | 4.2.2026 16:46
Yllättävä tutkimustulos limsoista – ”Voivatkin juoda”
Uutiset | 30.1.2026 22:14
Keskusta hiillosti hallitusta sähkön hintapiikeistä: Rintamamiestalon lasku 1 500 euroa kuussa
Uutiset | 6.2.2026 9:10
Suomen liput nousevat tänään salkoihin – tässä syy
Uutiset | 5.2.2026 7:31
Tuttu tuote jääkaapissa voi aiheuttaa ikävän ja vakavan taudin – Syytä varoa etenkin talvella ja keväällä
Uutiset | 1.2.2026 21:01
Parkinsonin taudilla on neljä varhaista oiretta – voivat ilmetä vuosikymmeniä ennen diagnoosia
Uutiset | 31.1.2026 21:23
Rikoksista syytetty Norjan kruununprinsessan poika: ”Minulla on ollut äärimmäinen tarve saada tunnustusta”
Uutiset | 4.2.2026 16:39
Kremlissä tyrmistys: Tulot sulavat
Uutiset | 29.1.2026 22:02
Merkittävä terveysriski ravintolaruoissa, kertoo tutkimus – Nämä annokset pahimmat
Uutiset | 29.1.2026 22:14
Tältä näyttää loppuviikon sää
Uutiset | 3.2.2026 17:30
Morris Marina kyhättiin museotekniikasta lakkovahtien varjossa – brittiauto muistetaan legendaarisen huonona, mutta kaupaksi se kävi
Uutiset | 31.1.2026 21:20
Hätkähdyttävä paljastus Kremlin jättimäisestä sotakassasta
Uutiset | 4.2.2026 22:13
Saako lapsilisällä maksaa sähkölaskun? OP Media: Vastaus yllättää monet
Uutiset | 29.1.2026 20:22
Helena Takalo joutui todella kuumottavaan tilanteeseen olympiavoittonsa jälkeen 50 vuotta sitten
Uutiset | 1.2.2026 20:00
Tuttu tuote jääkaapissa voi aiheuttaa ikävän ja vakavan taudin – Syytä varoa etenkin talvella ja keväällä
Uutiset | 1.2.2026 21:01
Parkinsonin taudilla on neljä varhaista oiretta – voivat ilmetä vuosikymmeniä ennen diagnoosia
Uutiset | 31.1.2026 21:23
Polaaripyörre repeämässä kahtia – meteorologit varoittavat viikkoja kestävästä kylmyydestä
Uutiset | 27.1.2026 12:57
Legendaarinen lentotukialus jonottaa jo naulatehtaalle – USS Nimitz toimi 50 vuotta maailmanpoliisin nyrkkinä
Uutiset | 27.1.2026 21:20
Keskustan Mehtälä: Valtavat sähkölaskut uhkaavat omakotitaloasujia – ”Hallitus töppäsi”
Uutiset | 10.1.2026 18:15
Tuhoaako tämän talven sää ensi kesän punkit? – Näin kommentoi asiantuntija
Uutiset | 12.1.2026 21:31
Brittikenraali: USA tuli ”hattu kourassa” pyytämään apua Afganistaniin
Uutiset | 24.1.2026 23:07
Miksi tavallisen kuluttajan sähkölaskuun ajetaan tehomaksua? Näin vastaa Energiateollisuuden Jukka Leskelä
Uutiset | 20.1.2026 16:15
Grönlannista ei enää ole Tanskalle hyötyä, tanskalaistutkija sanoo – Tanska ei kuitenkaan voi myydä sitä
Uutiset | 8.1.2026 16:10
Tuore tutkimus haastaa treenimyytin: ”Nosta juuri niin kuin itse haluat”
Uutiset | 22.1.2026 22:21

Uusimmat

Norjassa uusi Epstein-kohu – poliisi tutkii ex-pääministerin toimia
Uutiset | 6.2.2026 10:00
Trump kosiskelee äänestäjiä alennuslääkkeillä, julkisti nimeään kantavan lääkesivuston
Uutiset | 6.2.2026 9:43
Valtion mobiililaitehallinnan tietomurrossa vaarantunut aiemmin arvioitua enemmän tietoa
Uutiset | 6.2.2026 9:36
HS: Kaja Kallas väläyttää keskusteluja Euroopan omasta ydinpelotteesta – ”Ainoa asia, joka todella toimii”
Uutiset | 6.2.2026 9:23
Ikä, tekonivel ja ilkeät puheet eivät ole pysäyttäneet Lindsey Vonnia – päättyikö olympiaunelma silti?
Uutiset | 6.2.2026 9:21
USA:n ja Iranin neuvottelut ydinsopimuksesta alkavat
Uutiset | 6.2.2026 9:20
Keskusta hiillosti hallitusta sähkön hintapiikeistä: Rintamamiestalon lasku 1 500 euroa kuussa
Uutiset | 6.2.2026 9:10
Yhdysvallat surmasi kaksi ihmistä veneiskussa Tyynellämerellä
Uutiset | 6.2.2026 9:10
Lukion vanhojenpäivänä pyörähdellään tanssilattialla
Uutiset | 6.2.2026 9:02
Hiihtolomille suunnataan kireässä pakkasessa – suomalaisten asenne kylmään vaikuttaa muuttuneen
Uutiset | 6.2.2026 9:01
Näytä lisää

Toimitus suosittelee

”Meni vaalipuheeksi” – Halla-ahon puhe eduskunnassa hämmästytti keskustan kansanedustajia
Uutiset | 4.2.2026 16:46
Nouseeko ruuan hinta taas? – Keskustan Kalmari sysää vastuun ruokakaupoille: ”Ei ole mikään pakko”
Uutiset | 3.2.2026 8:59
Toimittajalta | Säästöpossut pysyvät hyllyn päällä – Orpon hallitus hukkasi suomalaisten luottamuksen
Uutiset | 2.2.2026 16:41

Uutiset

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Norjassa uusi Epstein-kohu – poliisi tutkii ex-pääministerin toimia
Uutiset | 6.2.2026 10:00
Trump kosiskelee äänestäjiä alennuslääkkeillä, julkisti nimeään kantavan lääkesivuston
Uutiset | 6.2.2026 9:43
Valtion mobiililaitehallinnan tietomurrossa vaarantunut aiemmin arvioitua enemmän tietoa
Uutiset | 6.2.2026 9:36
Tuttu tuote jääkaapissa voi aiheuttaa ikävän ja vakavan taudin – Syytä varoa etenkin talvella ja keväällä
Uutiset | 1.2.2026 21:01
Parkinsonin taudilla on neljä varhaista oiretta – voivat ilmetä vuosikymmeniä ennen diagnoosia
Uutiset | 31.1.2026 21:23
Rikoksista syytetty Norjan kruununprinsessan poika: ”Minulla on ollut äärimmäinen tarve saada tunnustusta”
Uutiset | 4.2.2026 16:39

Mielipiteet

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Lukijalta: Tiedon ja taidon vapaa valtatie
Mielipide | 5.2.2026 12:30
Lukijalta: Nyt se puhelin pois – aikuiset
Mielipide | 5.2.2026 11:08
Lukijalta: ”Tuntitolkulla Muumeja” – Maistuisipa Ylelle myös matikka!
Mielipide | 5.2.2026 9:09
Lukijalta: Onko tarkoitus jälleen kerran viedä eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä?
Mielipide | 5.2.2026 9:04
Lukijalta: Mummorallista arkkuralliin
Mielipide | 3.2.2026 14:59
Lukijalta: Kun Suomi pysähtyy – pohjoinen on ratkaisu
Mielipide | 30.1.2026 15:22
Lukijalta: Ennusteeni eduskuntavaalien 2027 paikkajaosta
Mielipide | 13.10.2025 13:57
Lukijalta: Vanhustenhuollon kriisi ei ollut yllätys, vaan poliittinen valinta
Mielipide | 30.1.2026 11:34

Keskusta

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Keskustan Kalmari: Helsingin kaupunginvaltuuston ei tule puolittaa kotimaisten kotieläintuotteiden käyttöä
Uutiset | 5.2.2026 9:30
Huoli heräsi: ”Säästöt revitään naisten selkänahasta”
Uutiset | 4.2.2026 13:23
Vanhanen kehottaa hautaamaan vanhat EU-asenteet – ”Keskustassa pitäisi uskaltaa”
Uutiset | 3.2.2026 21:50
Vanhanen kehottaa hautaamaan vanhat EU-asenteet – ”Keskustassa pitäisi uskaltaa”
Uutiset | 3.2.2026 21:50
HS: Hanna Kosonen jättää politiikan – ”Joku ämpäri on täynnä”
Uutiset | 3.2.2026 9:36
Kansanedustaja tilittää pettymystään: ”Aatteet hiipuivat, jäljelle jäi vain raha”
Uutiset | 30.1.2026 10:10
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Tapahtumat

Toimitus

[email protected]
[email protected]

Hel­sin­gin toi­mi­tus
Apol­lon­ka­tu 11 A Hel­sin­ki

Toimitus

Lataa uutissovellus Lähetä juttuvinkki Lähetä palautetta Mediatiedot

Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.

Tietosuoja- ja rekisteriseloste


Seuraa Suomenmaata

✖

Kirjaudu sisään

Syötä tunnuksesi alla oleviin kentiin. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit rekisteröityä täällä.

Näköislehti vaatii voimassaolevan tilauksen. Tilaa Suomenmaa täällä.

Olen unohtanut salasanani
Rekisteriseloste