Myanmarin sotilasvallankaappauksesta on pian vuosi, ja maa on juuttunut yhä syvemmin sisällissotaan

Monimutkainen, monikerroksinen, kaiken aikaa elävä pattitilanne. Esimerkiksi näin voisi kuvailla asetelmia Myanmarissa, jossa tulee pian kuluneeksi vuosi siitä, kun asevoimat kaappasi vallan.

Kukaan ei uhkaa kunnolla Myanmarin asevoimien eli Tatmadaw’n asemaa maan johdossa, mutta sotilasjuntalla ei myöskään ole tarpeeksi mahtia voidakseen kitkeä kaiken vastarinnan. Myanmar onkin ajautunut monimutkaiseen, pitkittyneeseen sisällissotaan, josta ei näytä olevan ulospääsyä.

–  Tilanne on tosi vaikea ja huono, tiivistää Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki.

Vallankaappaus 1. helmikuuta oli Myanmarissa hyvin epäsuosittu ja aiheutti laajoja mielenosoituksia, joihin juntta vastasi kovin ottein.

Protestien yhteydessä on paikallisen tarkkailijaryhmän mukaan kuollut tähän mennessä yli 1  400 ihmistä. YK:n mukaan lähes 90  000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

–  Osassa Myanmaria leimahtivat todella kovat väkivaltaisuudet, jotka ovat jatkuneet tähän päivään saakka, erityisesti karenien alueella Thaimaan rajan pinnassa, Ruohomäki sanoo.

Esimerkiksi tammikuun puolivälin jälkeen kapinallisryhmät tekivät Kayahin osavaltion pääkaupungissa Loikawissa hyökkäyksen hallintorakennukseen ja kertoivat surmanneensa 15 juntan sotilasta.

Perusasetelmaa Myanmarissa Ruohomäki luonnehtii niin, että viimevuotisen sotilasvallankaappauksen myötä kolmiodraama muuttui kaksintaisteluksi.

Ennen vallankaappausta vallinneen kolmiodraaman osapuolet olivat asevoimat, Aung San Suu Kyin johtama siviilihallinto sekä Myanmarin lukuisat etniset aseelliset ryhmittymät.

Sotilasjuntta oli luovuttanut 2010-luvun alussa valtaa siviilihallinnolle, vaikka asevoimat säilytti edelleen vahvan aseman maassa. Suhde siviilihallinnon ja asevoimien välillä oli jännitteinen, mutta ne tekivät myös yhteistyötä monilla osa-alueilla.

Samaan aikaan yli kymmenellä etnisellä aseellisella ryhmällä oli tulitaukosopimus keskushallinnon kanssa. Joillakin ryhmillä oli kahinoita Myanmarin armeijan kanssa, mutta kahinat eivät olleet isossa kuvassa merkityksellisiä.

Sotilasvallankaappaus poisti siviilihallinnon pelistä ja muutti asetelman asevoimien ja etnisten aseryhmien kaksintaisteluksi. Uudessa tilanteessa etnisten armeijoiden rinnalle on kuitenkin syntynyt uusia aseellisia ryhmittymiä, keskeisimpänä syrjäytetyn siviilihallinnon edustajien ja oppositioaktivistien luoma People’s Defence Force (PDF). Se on saanut tukea joiltakin etnisiltä ryhmiltä.

–  Myanmarin konflikti on äärimmäisen monimutkainen, ja monimutkaistunut entisestään, Ruohomäki sanoo.

Ruohomäki muistuttaa, että Myanmarissa on ollut käynnissä sisäisiä konflikteja lähes yhtäjaksoisesti siitä lähtien, kun maa itsenäistyi vuonna 1948.

–  Oli tämä lyhyt demokratiakokeilun aika, jolloin isossa kuvassa maassa oli kohtuullisen rauhallista. Mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa sotilasvallankaappauksen myötä kehityskulku on mennyt huonompaan suuntaan.

Useimpien kansalaisten vastustuksesta huolimatta asevoimien valta-asemaa ei kukaan pysty toden teolla horjuttamaan. Ruohomäki kuvailee, että armeija on Myanmarissa ikään kuin valtio valtiossa.

–  Loikkauksia armeijan piiristä on ollut hyvin vähän. Siinä on taustalla se, että armeijassa perheet esimerkiksi asuvat kasarmeilla, ja jos yksittäinen sotilas lähtee loikkaamaan, hän vaarantaa perheensä.

Asevoimat on myös pyrkinyt ruokkimaan valtaväestössä kuvaa, jossa nimenomaan etniset armeijat ovat epäyhtenäisyyden syy. Tähän syyllistyi Ruohomäen mukaan myös syrjäytetty siviilihallinto. Nyt asetelma on kuitenkin monimutkaistunut, koska uusien oppositioryhmien jäsenet ovat enimmäkseen juuri valtaväestön edustajia.

Sotilasvallankaappauksen jälkeen on keskusteltu myös siitä, kuinka todellinen Myanmarin demokratiaprosessi edes oli. Ruohomäen mukaan yksi tulkinta on, että kyseessä oli lähinnä asevoimien peliliike, jolla se pääsi pois Kiinan talutusnuorasta ja avasi suhteita länteen.

Asevoimat säilytti demokratiakokeilun aikanakin vahvan roolin yhteiskunnassa. Vallankaappaus näytti kielivän siitä, että keskeiset kenraalit pelkäsivät valtansa puolesta, jos demokratisoituminen etenisi liian pitkälle.

Syrjäytetyn siviilihallinnon johtaja Aung San Suu Kyi, 76, on edelleen vangittuna, ja vaikuttaa siltä, että juntta haluaa hiljentää hänet pysyvästi poliittisena toimijana.

Aung San Suu Kyin niskaan on vyörytetty muun muassa laittomista radiopuhelimista ja koronarajoitusten rikkomisista erinäisiä syytteitä, joita monet kansainväliset tarkkailijat ovat pitäneet selvästi tekaistuina. Syytteet ovat yksittäisinä melko lieviä, mutta yhteenlaskettuina tuottavat niin pitkän vankeustuomion, että hän joutuisi käytännössä istumaan loppuelämänsä vankilassa.

Seuraavat vaalit olisivat virallisesti elokuussa 2023. Ruohomäki ounastelee, että niistä tulee manipuloidut, ja että armeija jatkaa tavalla tai toisella vallankahvassa.

Asevoimien hegemonialla on pitkä historiallinen tausta, sillä Myanmar on ollut suoraan tai epäsuorasti armeijan hallinnassa vuoden 1962 vallankaappauksesta asti.

Pitkä valta-asema näkyy myös siinä, että Tatmadaw on hyvin itsenäinen toimija. Kukaan ulkopuolinen taho ei pysty kontrolloimaan myanmarilaisia kenraaleja samalla tavalla kuin esimerkiksi ulkovallat ovat ohjailleet Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia.

Ei edes alueellinen suurvalta Kiina, vaikka sillä on tiiviit suhteet junttaan.

Ruohomäen mukaan Kiinalle ei ole niin oleellista, kuka Myanmaria hallitsee, kunhan hallinto on myötämielinen sille.

–  Kiinalle on tietenkin hyvin tärkeää, että Myanmarissa vallitsisi sellainen vakaus, joka suojelee Kiinan investointeja. Mutta en nyt sanoisi, että Kiinakaan täysin varauksetta tukee Tatmadaw’ta. Enemmän se on siellä taustalla.

Toinen alueellinen toimija, jolla voisi olla vaikutusvaltaa Myanmariin, on Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Asean. Ruohomäen mukaan sekin on kuitenkin enimmäkseen eriasteisista autoritäärisistä hallinnoista koostuva ”sekalainen seurakunta”, jolla ei ole ollut selkeää yhtenäistä linjaa Myanmarin suhteen.

Lännellä sen sijaan on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa Myanmarin kehitykseen.

Tulevat vuodet Myanmarissa näyttävät synkiltä. Maa näyttää juuttuneen yhä syvemmin pitkittyneeseen konfliktiin, jollaiset ovat nykyaikaiselle sodankäynnille tyypillisiä. Mikään osapuoli ei pysty saamaan totaalista voittoa.

–  Tatmadaw on kuitenkin kaikki nämä vuosikymmenet pystynyt toimimaan. Toisaalta Tatmadaw ei kykene ottamaan haltuunsa etnisten armeijoiden hallussaan pitämiä alueita pysyvästi, Ruohomäki toteaa.

Hänen mukaansa ei ole sellaista näkymää, että Myanmarin konflikti kiihtyisi Syyrian kaltaiseksi intensiiviseksi sisällissodaksi. Myanmarin asevoimilla ei ole samanlaista kykyä kuin Assadilla tehdä massiivisia pommituksia, eivätkä ulkovallat toimi Myanmarissa, vaikka armeija onkin saanut koulutusta ja tukea ulkomailta.

–  Kuva on sirpaleinen. Se tulee jatkumaan tällaisena elävänä pattitilanteena. Se voi liikkua pikku hiljaa suuntaan ja toiseen edestakaisin, mutta ei se isoa kuvaa muuta.