MT: Eero Heinäluoma suosittelee keskustaa unohtamaan oppositiohaikailut ja kysymään neuvoa presidentiltä – “aatteellinen sydän edelleenkin rytmihäiriössä“

Politiikka

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) pohtii keskustan kehnoa kannatustilannetta Maaseudun Tulevaisuuden blogissaan.

– Puheenjohtaja Sipilän aikana talouden uudistaminen tuli niin hallitsevaksi, että liikkeen aatteellinen sydän lähes pysähtyi ja on edelleenkin rytmihäiriössä, pitkän linjan demarivaikuttaja kirjoittaa .

Heinäluoma on pannut merkille, että keskustassa pyritään kovasti kirkastamaan puolueen identiteettiä.

– Uudistuminen oppositiossa puoluetasolla on helpompaa kuin Valtioneuvoston linnassa. Maan asioiden hoito tahtoo hallituksessa viedä kaiken ylimääräisenkin ajan, hän ruotii keskustan päätöstä suunnata hallitukseen eduskuntavaalitappion jälkeen.

Heinäluoman mukaan kilven kiillottaminen hallituksessa ei kuitenkaan ole ylivoimainen temppu.

– Mahdotonta uudistuminen hallitusvastuusta käsin ei kuitenkaan ole. Salolaisen varatuomarin, Sauli Niinistön nousu kokoomuksen puheenjohtajaksi ja puolueen politiikan rytmittyminen uudelleen sateenkaariyhteistyössä ovat erinomainen esimerkki kyvystä kantaa vastuuta ja luoda nahkaa uudelleen.

Europarlamentaarikko kehottaakin keskustalaisia unohtamaan ajatukset oppositioon loikkaamisesta.

– Oppositiohaikailun sijaan keskustan kannattaisikin nyt tehdä tutustumismatka Sauli Niinistön luokse ja esittää kaino kysymys, miten sen teit. Niinistöhän onnistui uutena puheenjohtajana vajaassa vaalikaudessa palauttamaan kokoomusväen luottamuksen ja nostamaan kokoomuksen takaisin suurten puolueiden sarjaan.