Modernan koronarokote on tehokas 6–11-vuotiailla lapsilla, yhtiö kertoo

Koronarokotteet

Modernan koronarokote on osoittautunut testeissä tehokkaaksi lapsilla, yhdysvaltalaisyhtiö kertoi maanantaina.

Yhtiön mukaan rokote sai 6–11-vuotiaissa lapsissa aikaan tehokkaan immuunivasteen kahdella annoksella. Lapsille annettava annos on kooltaan puolet aikuisille annettavasta, mutta se sai kuitenkin aikaan enemmän vasta-aineita kuin aikuisilla.

Testeissä oli mukana yli 4700 lasta. Yhtiö antaa pian tutkimustuloksensa viranomaisten arvioitavaksi käyttöluvan saamista varten.

Viime viikolla Pfizer kertoi, että sen rokote osoittautui testeissä 90-prosenttisen tehokkaaksi oireellisen koronatartunnan estämisessä 5–11-vuotiailla lapsilla. Yhdysvaltain lääkeviraston FDA:n asiantuntijapaneelin on tarkoitus tiistaina käsitellä Pfizerin rokotteen käyttölupaa 5–11-vuotiaille.

Yhdysvalloissa on kuollut pandemian aikana koronavirukseen liittyen runsaat 150 lasta ikähaarukassa 5–11.