Miten on mahdollista, että Vaahteramäen Eemeli on kännissä supersuositussa lastenkirjassa? – Tutkija selittää

Kirjallisuus

Siitä tuli murheellinen ilta Vaahteramäen Kissankulmassa. Päähenkilö Eemeli oli “täytenä käkenä” eli vahvassa humalassa.

Isä huusi ja pauhasi, äiti itki, pikku-Iida itki ja Liinakin itki alkuun päästyään.

Lastenkirjailija Astrid Lindgrenin klassikkoteoksen kohtaus saattaa hämmästyttää monia nykylukijoita. Kovin monessa lastenkirjassa päähenkilö ei taida esiintyä kännissä.

On toki täsmennettävä, ettei humalatila varsinaisesti ollut Eemelin vika. Hän oli tullut uteliaisuuttaan maistelleeksi viinin valmistuksessa käytettyjä käyneitä kirsikoita, jotka Alma-äiti oli käskenyt viedä tunkiolle.

Ja nyt Eemeli retkotti Aatun sylissä renkituvan rappusilla itkien kurjaa oloaan. Lindgrenin mukaan Eemeli oli kyllä kuullut olevansa täytenä käkenä, mutta hän ei voinut käsittää kuinka se oli tapahtunut.

– Onhan se aika hurja tilanne lastenkirjaan, myöntää yleisen kirjallisuustieteen professori Elina Druker Tukholman yliopistosta Suomenmaalle.

Drukerin mukaan erityisen riipaisevaa tilanteessa on se, ettei Eemeli ole tehnyt mitään tahallaan väärin, vaan hän on tavallaan aikuisten huolimattomuuden uhri. 

Ei ole mitenkään kummallista, että lapsella tulee mieleen popsia suuhunsa maittavia kirsikoita tajuamatta, että ne ovat vahvasti käyneitä.

Drukerin mukaan keskeisten henkilöiden humaltuminen lastenkirjoissa on harvinaista, mutta ei kuitenkaan täysin poikkeuksellista. Sellaisia kuvataan joissakin vanhemmissa teoksissa.

– Sanoisin, että vastaavaa olisi vaikeampi kirjoittaa tänään. Minulla ei tule mieleen yhtään nykyajan lastenkirjaa, jossa olisi tuon tyyppinen kohtaus. 

Lastenkirjojen humaltumiskohtaukset ovat Drukerin mukaan yleensä luonteeltaan varoittavia. Päihtyminen tapahtuu vahingossa, sen jälkeen voidaan hyvin huonosti ja siitä tulee jotain ikäviä seuraamuksia.

Eemeli joutuu julkiseen ripitykseen raittiusseuran kokoukseen, sillä Pöperö-Maija ehtii juoruamaan asiasta ympäri kyliä. Lapsilukijan näkökulmasta se voi tuntua kohtuuttomalta. Eihän se ollut Eemelin syy!

Druker näkee ripityksen ennen kaikkea aikalaiskuvauksena 1900-luvun alun maailmasta. Raittiusseurat olivat yleisiä ja aktiivisia toimijoita etenkin maaseudulla.

– Lindgren oli ennen kaikkea tarinankertoja. Hän halusi kertoa jänniä tarinoita, että elämässä voi sattua kaikenlaista hurjaa. Pohjimmiltaan tämäkin kohtaus on silti ymmärtävä ja humoristinen, Druker pohtii.

Humaltumiskohtaus ei kuitenkaan ole ainoa tilanne, joka Eemeli-kirjoissa saattaa tuntua nykylukijasta vaikealta käsittää.

Teos on yllättävänkin vanhanaikainen etenkin kasvatusmetodien osalta. 

Eemeli tekee metkuja, jotka ovat loppujen lopuksi hyvin viattomia pienen lapsen tekosia, uteliaita kokeiluja ja epäonnisia kömmähdyksiä. 

Rangaistus niistä on kuitenkin raju. Eemeli lukitaan toistuvasti yksin verstashuoneeseen, isä raivoaa ja pitää poikaansa kelvottomana oppimaan tavoille. Kyläläiset keräävät rahaa, jotta rasavilli poika voitaisiin lähettää Amerikkaan.

Rajuin on kohtaus, jossa Alma-äiti kiskoo poikansa ylös sängystä ja kiikuttaa hänet juoksujalkaa turvaan verstashuoneeseen. Eemeli ehtii lukita oven sisäpuolelta juuri ennen kuin karjuva isä ehtii avata sen. 

Vaikuttaa ikävältä perheväkivaltatilanteelta tai ainakin sen uhalta.

Ja sitä se eittämättä selvästi onkin, Druker sanoo. Tilanne voi tuntua monesta lapsesta hyvin pelottavalta. Varsinkin, kun se kuvataan sangen suoraan myös 1970-luvulla tehdyissä Eemeli-filmatisoinneissa.

– Lindgren kuvaa tässä aika selvästi sen, millaista tuon ajan kasvatus oli. Väkivalta oli osa lasten elämää ennen vanhaan, valitettavasti.

Olennaista on käsittää Eemeli-kirjat aikalaiskuvauksena, Druker tähdentää.

Hänen mukaansa Lindgren halusi nimenomaan kuvata, millaista elämä oli tuohon aikaan. Hän näki sen eteen myös vaivaa, jotta faktat olisivat oikein ja tunnelma aitoa.

Eemeli-kirjoissa ei tarkkaan sanota, mihin aikakauteen ne kuuluvat. Drukerin mukaan pienen pienistä merkeistä voidaan kuitenkin päätellä, että Eemeli olisi syntynyt suunnilleen vuoden 1901 tienoilla.

– Lindgren kuvailee Eemeli-kirjoissa selvästi omaa lapsuuttaan, mutta myös oman isänsä lapsuutta. Lindgrenin isä Samuel tunnettiin oikein hyvänä tarinankertojana, Druker valottaa.

– Lindgren on itse korostanut, että Kissankulma ja Vaahteramäki kuvaavat aikaa, jota ei enää ole olemassa. Se on viesti kirjoitusajankohdan eli 1960-luvun lukijoille, että teoksen maailma on menneisyyttä hyvine ja huonoine puolineen.

Drukerin mukaan Lindgren kirjoitti Eemeli-kirjoihin vahvaa, mutta piilotettua kritiikkiä monia 1900-luvun alun tapoja ja ihanteita kohtaan.

Rehellisellä todellisuuden kuvauksella hän nostaa esiin muun muassa sen, miten lapsia kohdeltiin, rangaistiin ja kasvatettiin. 

Lindgrenin yksi kantava teema on Eemelin vaikea isäsuhde. Sen voin nähdä kritiikkinä ajan mieskuvaa ja isien kasvattajaroolia kohtaan.

 – Lindgren pyrkii herättämään lukijoissa kysymyksiä siitä, onko Eemeli oikeasti niin ilkeä kuin sanotaan, ja onko lapsen rankaiseminen hyvä tapa. Se myös nostaa esiin sen, miten lapsen odotetaan käyttäytyvän ja ennen kaikkea miten hän ei saisi käyttäytyä.

Tikunnokkaan Lindgren nostaa myös yhteiskunnalliset ongelmat, nekin piilotetusti.

1900-luvun alun yleiset vaivaistalot eli vanhainkodit kuvataan kertakaikkisen surkeina ja ikävinä paikkoina. 

Myös yhteiskuntaluokat tulevat selväksi. Pappi on astetta parempaa väkeä, rengit ja piiat puolestaan yhteiskunnan pohjasakkaa.

– On tärkeä huomata, että Lindgren kuvaa juuri Aatu-rengin hyvänä ihmisenä. Eemelille Aatu on tärkeä miehen malli, kiltti, vahva ja harteikas isähahmo sekä ystävä.

Tietyistä ongelmallisuksista huolimatta Eemeleitä ei kannata jättää lapsilleen lukematta, Druker painottaa.

Kyse on merkittävästä klassikkoteoksesta, jonka perusvire on kestänyt hyvin aikaa, vaikka tietyt teemat vanhentuneita ovatkin.

Drukerin mukaan Eemeli-kirjat ovat hyvä tilaisuus keskustella lapsen kanssa siitä, millaista elämä oli ennen, miten lapsiin suhtauduttiin ja millainen kohtelu on nykyään hyväksyttävää ja millainen ei.

Ja hyvin lapset tuntuvat Eemelit löytävän edelleen, vaikka kirjoista ensimmäinen ilmestyi jo yli 60 vuotta sitten vuonna 1963.

Eemeli-kirjat tekevät kauppansa kirjakaupoissa. Äänikirjoissakin ne lukeutuvat suosikkeihin. Ja kirjastoista niitä lainataan hyvin ahkerasti.

Druker arvelee, että osan menestyksestä selittää vanhempien kaipuu johonkin menetettyyn aikaan. Omille lapsille halutaan lukea teoksia, jotka olivat itselle lapsena tärkeitä.

Mutta olennaisinta on kuitenkin itse teos. Drukerin mukaan Lindgren tavoittaa Eemelissä jotain hyvin olennaista ja ajatonta lasten maailmasta.

– Eemelissä paistaa vahvasti läpi Lindgrenin ajatus siitä, että lasten pitää saada leikkiä, kiivetä puissa ja välillä vähän riehua. Ja vaikka kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, Lindgrenin teosten lapset pohjimmiltaan ovat hyväsydämisiä ja kilttejä muita ihmisiä kohtaan.