Ministeri Vehviläinen ei innostu ajatuksesta, että osa maakunnista aloittaisi jo vuonna 2020 – "Eteneminen eri tahtiin ei ole mahdollista"
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät päättivät tiistaina, että sote-ja maakuntauudistuksen voimaantulo venyy vuodella.
Maakunnat pääsisivät uuden aikataulun puitteissa aloittamaan toimintansa vuonna 2021.
Osassa maakunnista olisi valmius aloittaa toiminta jo vuoden 2020 alusta.
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan maakuntien eteneminen eri tahtiin ei ole mahdollista.
– Suurin syy tähän ovat verotukseen liittyvät kysymykset. Eihän voi olla, että eri maakunnissa toimitaan eri veroprosenteilla.
Myös valtiovarainministeriön hallintoneuvos Auli Valli-Lintu pitää ajatusta mahdottomana.
– Rahoitus menisi täysin sekaisin. Osassa kunnissa kunnallisveroprosentti olisi suurempi ja osassa valtion veroprosentti. Tällaisen sekamelskan tekeminen, että olisi kahdet pelisäännöt, olisi mahdoton luoda.
Aikataulun porrastaminen vaatisi myös lisää lainsäädäntötyötä, jota olisi mahdoton saada valmiiksi syksyn aikana.
Vehviläisen näkemys on, että maakunta- ja soteuudistukseen liittyvän lainsäädännön pitäisi tulla voimaan joulukuun 2018 alussa, jotta uudistus pysyy uudessa aikataulussa.
– Marraskuun loppuun mennessä eduskunnan pitäisi pystyä käsittelemään lait. Silloin siitä olisi laskettavissa noin puoli vuotta vaaleihin.
Maakuntavaaleja on kaavailtu toukokuulle 2019. Vehviläisen mukaan ensimmäisten maakuntavaltuustojen toimikausi voisi todennäköisesti alkaa 1.8.2019.