Puolustusministeri Hegseth uhoaa: En anna periksi, minua ei eroteta
Yhdysvalloissa puolustusministeri Pete Hegseth uhoaa sosiaalisessa mediassa, ettei häntä tulla erottamaan tai viemään oikeuteen. Hegseth sanoo viestipalvelu X:ssä torstaina paikallista aikaa julkaisemallaan videolla, ettei hän aio antaa periksi.
– Se ei toiminut presidentti Trumpia vastaan eikä se toimi minua vastaan. Voitte olla siitä varmoja, Hegseth kommentoi virkasyyteaikeita.
Hegsethin mukaan välivaaleissa murskavoiton ottaneiden demokraattien politiikka ei toimi, joten heillä on pakkomielle poliittiseen teatteriin.
Aiemmin tänä vuonna demokraatit yrittivät panna puolustusministerin virkasyytteeseen, mutta asia ei edennyt, koska puolueella ei ollut tarvittavaa enemmistöä kummassakaan kongressin kamarissa.
CBS News uutisoi aiemmin kuluvalla viikolla, että Hegsethin jatko pestissään voisi olla uhattuna. Presidentti Donald Trump kiisti myöhemmin tiedot, ja sanoi puolustusministerin tekevän hyvää työtä.
Yhtenä Hegsethin mahdollisena korvaajana on mainittu Floridan republikaanikuvernööri Ron DeSantis.