Ministeri Antti Kurviselle vahva tuki kotimaakunnasta – "Pääministeri ei pysty seisomaan tehtyjen päätösten takana"

Myös aluevaalit ja maatalouden kannattavuus olivat vahvasti esillä Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirikokouksessa.
Keskusta

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirikokous antoi vahvan tukensa kauhavalaiselle tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle (kesk.) viikon velloneessa Veikkaus-leikkauskärhämässä. Ihmetystä aiheutti varsinkin pääministeri Sanna Marinin (sd.) tapa kohdella oman hallituksensa ministeriä.

Keskustan asema hallituksessa mietitytti laajemminkin. Keskustakonkari Jukka Vihriälä puki sanoiksi monen kokousedustajan tunnot kysymällä, voiko keskusta enää jatkaa hallituskumppaneidensa demarien ja vihervasemmiston pönkänä.

– Sinänsä on hienoa, että ministeriölle vaaditaan laajasti tukea, mutta että pääministeri ei pysty seisomaan tehtyjen päätösten takana. Nyt on todella pelisääntökeskustelun paikka, kansanedustaja Pasi Kivisaari jatkoi.

ALUEVAALIT olivat myös vahvasti esillä. Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen muistutti Seinäjoella, että kyseessä ovat historialliset vaalit.

– Keskustalla on erinomaiset mahdollisuudet menestyä, mutta se edellyttää hyviä ehdokaslistoja. Se taas tarkoittaa, että ehdokkaiksi saadaan sekä kokeneita päättäjiä, arjen työelämässä olevia että nuoria rakentamaan vaalien jälkeen maakunnallista sote-hallintoa, Honkonen sanoi.

Keskustapiirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola, korosti sitä valtavaa asiantuntemusta, jota keskusta tuo maakuntien päätöksentekoon.

– Siinä missä kokoomus pelottelee kansalaisia hallintohimmeleillä sekä keskittää, ja perussuomalaiset tavoittelee populismilla vain mahdollisimman paljon ääniä, keskusta lähtee kantamaan vastuuta ja päättämään ihmisten terveydenhuollosta, sosiaalipalveluista ja arjen turvallisuudesta, Savola sanoi.

Piirikokouksessa pidetyn huutokaupan tuotolla rahoitetaan aluevaalityötä. Juha Mikkonen huusi mukaansa presidentinvaalijulisteen vuodelta 1978. Kuva: Jorma Uusitalo

YLEISÖPUHEENVUOROISSA kannettiin huolta muun muassa maatalouden kannattavuudesta.

– Kannattavuus on heikko ja nyt tuottajia syyllistetään ilmastokriisistä. Suomeen pitäisi saada ruuantuotannon hätätilajulistus, koska tilanne kotimaisessa ruuantuotannossa on todella huolestuttava, vaati Karri Kallio.

Sari Palmu mietti, kauanko viljelijät jaksavat tilannetta, jossa tuotantopanosten hinta nousee samalla, kun tuotannosta saatavaa palkkaa leikataan. Elokapinaan lähtemisen sijasta Palmu toivotti ilmastoasioista huolissaan olevat tervetulleiksi istuttamaan puita turvemaille.

– Ei pidä unohtaa myöskään tiestöä. Teiden kunto on rapistunut, vaikka kuljetuskalusto kasvaa. Polttoaineiden hinnat ovat järjettömiä. Erityisesti tämä koskee maaseudun töissä kulkevia naisia, jotka joutuvat ostamaan bensan pienestä palkastaan, Eija Mäntymäki totesi.

Henna Helmi Heinonen halusi helpottaa uusien puolueesta kiinnostuneiden pääsyä mukaan paikallisiin keskustaverkostoihin. Hänen mukaansa kaupungeista löytyy paljon ”piilokepulaisia”, joiden tavoittamiseksi puolueella täytyisi olla teemat ja kanavat.

KESKUSTAPIIRI painotti julkilausumassaan aluevaalien tärkeyttä, koska niissä päätetään sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden lisäksi hoitohenkilökunnan tulevaisuudesta. Piirin mielestä jokaisessa kunnassa on oltava jatkossakin sote-palvelupiste.

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan akuuttia työvoimapulaa sosiaali- ja terveysalalla sekä vanhustenhoidossa keskustapiiri korjaisi muun muassa koulutusta lisäämällä.

Etelä-Pohjanmaan keskustapiirin puheenjohtajana jatkaa Mikko Savola. Varapuheenjohtajiksi piirikokous valitsi Susanna Laitilan, Merja Rintamäen ja Sari Palmun.

Piirihallitukseen valittiin Asko Latukka, Juhani Filppula, Jouni Mäkynen, Annukka Annala, Tapani Akonniemi, Irma-Liisa Viitamäki, Teemu Knuutti, Juha-Matti Näykki, Henna Helmi Heinonen, Paula Sihto, Karri Kallio, Lasse Hautala, Päivi Kohtala, Elisa Pirttilahti, Marja-Leena Laakso ja Marko Viitala.

Mikko Savola jatkaa keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana. Varapuheenjohtajiksi valittiin Sari Palmu (vas.), Merja Rintamäki ja Susanna Laitila. Kuva: Jorma Uusitalo