Miljoonia kiloja perunaa tuhoutui suuressa hallipalossa Tyrnävällä
Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävällä syttyi perjantain vastaisena yönä tuhoisa neljän teollisuushallin tulipalo. Halleissa oli varastoituna yhteensä 4,2 miljoonaa kiloa perunaa.
Oulun poliisin alustavan arvion mukaan hallipalosta on aiheutunut miljoonien eurojen vahingot. Poliisi tutkii asiaa palonsyyn tutkintana.
Poliisi sai tiedon palosta ohikulkijalta hieman puoli kahden jälkeen yöllä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Palopaikka sijaitsee Leppiojantiellä noin kilometrin päässä Tyrnävän keskustasta. Osoitteessa sijaitsee varastointipalveluihin erikoistunut yritys Pohjan Sato, joka säilyttää varastoissaan siemenperunaa. Siemenperuna on perunan mukula, jonka avulla perunasato kasvatetaan.
Sanomalehti Kalevan mukaan yli puolet Suomen siemenperunasta tuotetaan Tyrnävällä.
Sammutustyöt olivat perjantaina aamupäivällä yhä kesken. Poliisi kertoi pääsevänsä tutkimaan palopaikkaa aikaisintaan viikonloppuna.