Mies löytyi puistosta kuolleena Oulun Kaukovainiolla, poliisi epäilee kahta miestä taposta
Poliisi epäilee kahta parikymppistä miestä Oulun Kaukovainiolla tehdystä taposta. Tiistaina lähettämässään tiedotteessa poliisi kertoo ottaneensa miehet kiinni, ja heitä tullaan vaatimaan vangittavaksi käräjäoikeudessa vapun jälkeen.
Poliisi kertoo päässeensä miesten jäljille tutkintatoimiensa avulla. Miehet asuvat poliisin mukaan Oulussa. Miehistä toinen otettiin kiinni sunnuntaina, toinen puolestaan maanantaina.
Haukkapuistosta Kaukovainiolta löytyi sunnuntaiaamuna alle 30-vuotias mies kuolleena. Tiistaina poliisi kertoo, että sillä on alustava käsitys tapahtumien kulusta.
– Vaikka meille on muodostunut käsitys tapahtumien kulusta, toivomme edelleen yleisöltä havaintoja tapauksesta. Jatkamme esitutkintaa muun muassa kuulusteluilla, rikosylikomisario Janne Koskela sanoo tiedotteessa.
Poliisi on pyytänyt ja pyytää edelleen asiasta mahdollisesti tietäviä ottamaan yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.