Metsäradio 70 vuoden ikään – pääministeri juhlisti lähetystä

”Verstas on ykköspaikkoja, jossa kaikki muu unohtuu”
Metsätalous

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kaivoi itsestään metsien miehen, kun ohjelmaklassikko Metsäradio juhlisti keskiviikkoiltana 70 ikävuottaan.

Sipilä jutusteli ohjelmassa paitsi metsä- ja biotalouden näkymistä, myös omasta suhteestaan ohjelmaan, metsiin ja puutöihin.

– Tuolla Kainuussa kun olen kasvanut, siellä metsä oli keskeisessä roolissa ja Metsähallitus suuri työnantaja. Ja kyllä se oli suuri leivän tuoja myöskin kylällä.

Sipilä kertoi saaneensa kipinän puutöihin puutyön opettajana toimineen isänsä opastuksella. Ensimmäisen kodin huonekalut tehtiin itse puusta.

Pääministeri myönsi toimittaja Olli Ihamäelle, että verstaalla on iso merkitys, jos työt sallivat pitää viikossa vastedes yhden vapaapäivän.

– Jos semmoinen päivä järjestyy, kyllä se verstas on ihan ykköspaikkoja, jossa sitten kaikki muu unohtuu. Tekeepä sitten lapsenlapsille nukensänkyä tai vääntää venettä, niin kyllä se parasta tekemistä on vapaapäivänä.

Metsäradio syntyi, kun valtion metsäkomitea ryhtyi sotien jälkeen tehostamaan metsien hyötykäyttöä vetoamalla työväkeen radiopropagandan keinoin.

Yleisradion silloinen pääjohtaja Hella Wuolijoki sai idean erityisen Metsäradion perustamisesta. Radiolegenda Pekka Tiilikaisen juontamaa ohjelmaa lähetettiin aluksi peräti kolmesti viikossa.

Ohjelmalle oli kysyntää, sillä sotien jälkeen Suomen metsissä työskenteli talvisin 300 000 miestä ja 80 000 hevosta.

Metsäradiota valvoi radion, ammattiliittojen ja valtiovallan edustajista muodostettu komitea. Lähetyksissä soitettin iskelmiä, haastateltiin metsätyömiehiä ja vastattiin kuulijoiden kysymyksiin.  Ohjelmassa käsiteltiin myös tukkijätkien työoloja ja palkkoja.

Metsäradio on tuonut yleiskieleen myös sanan metsuri. Kankeamman metsätyömiehen ja hieman huonokaikuisen jätkän korvannut nimike jäi elämään Metsäradion vuonna 1967 järjestämän kilpailun tuloksena.