Media: Sekä Trumpin että J. D. Vancen ehdokkuudet on nyt virallistettu
Donald Trump on virallisesti valittu republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi ja ohiolaissenaattori J. D. Vance varapresidenttiehdokkaaksi puoluekokouksessa Milwaukeessa, kertoo CNN. Politicon mukaan Trump sai tarvittavan määrän delegaatteja taaksensa iltapäivästä paikallista aikaa.
Trump paljasti omalla Truth Social -alustallaan valinneensa Vancen varapresidenttiehdokkaakseen vain hieman ennen asian virallistamista.
– Pitkällisen harkinnan ja ajattelun jälkeen päätin, että senaattori J. D. Vance mahtavasta Ohion osavaltiosta on paras henkilö ottamaan hoidettavakseen Yhdysvaltain varapresidentin viran, Trump sanoi Truth Socialissa.
Sosiaalisen median julkaisussaan Trump mainitsi muun muassa Vancen palvelusajan merijalkaväen sotilaana ja taustan liiketoiminnassa teknologia- ja finanssialalla.
Trump on nyt kolmatta kertaa perättäin republikaanipuolueen veturina presidentinvaaleissa. Trump on näin ollen päättänyt puolueensa suurista suuntaviivoista jo lähes vuosikymmenen ajan sen jälkeen, kun hän voitti ensimmäiset esivaalinsa ja tuli valituksi presidenttiehdokkaaksi ensimmäistä kertaa vuonna 2016.
Moni odotti Trumpin paljastavan valintansa ennen republikaanien puoluekokouksen alkua maanantaina, mutta lopulta paljastus sai odottaa kokouksen alkuun.
Vance on Yhdysvaltain senaatin nuorimpia jäseniä ja puolueensa nuorin senaattori, mitä pidettiin etukäteen yhtenä syynä, jonka perusteella tämä voitaisiin valita 78-vuotiaan Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi.
Vance on tehnyt viime vuosina poliittisen muodonmuutoksen, sillä poliittisen uransa alussa hän kuului jyrkän Trump-kielteisiin republikaaneihin, kertoo muun muassa Politico. Sittemmin hän on kuitenkin kääntynyt Trumpin vankaksi tukijaksi.
Vance ilmaisi vuonna 2016, ettei nähnyt Trumpin tarjoavan moniakaan ratkaisuja. Myöhemmin ääni muuttui hänen kellossaan. Vance itse on väittänyt kokeneensa aidon mielenmuutoksen Trumpista, mutta arvostelijat pitävät senaattoria kyynisenä opportunistina ja takinkääntäjänä, joka muutti kantojaan poliittisen tuulen suunnanmuutoksen myötä.
Ennen mielenmuutostaan Vance oli nimitellyt Trumpia idiootiksi ja ilmaissut huolta siitä, että Trump voisi olla ”Amerikan Hitler”. Myöhemmin Vance on profiloitunut ehdottoman uskollisena Trumpin tukijana.
– Jos kamppailet Trumpia tai hänen suosittelemiaan ehdokkaita vastaa, älä pyydä minun apuani, hän on sanonut.
39-vuotias asianajaja on syyttänyt Trumpin salamurhayrityksestä presidentti Joe Bidenia.
Vance valittiin senaattiin vuonna 2022. Ennen poliittista uraansa hänet tunnettiin kirjailijana, jonka muistelmateoksen ”Hillbilly Elegy” pohjalta on myös tehty Netflix-elokuva. Vance on julkisuudessa rakentanut itsestään kuvan ryysyistä rikkauksiin nousseena ihmisenä.
Trumpin presidenttikaudella hänen varapresidenttinään toimi Mike Pence. Trump kuitenkin koki Pencen pettäneen hänet ratkaisevalla hetkellä, kun tämä ei suostunut sekaantumaan valitsijaäänien vahvistamiseen senaatissa loppiaisena 2021. Penceä ei missään vaiheessa pidetty uskottavana vaihtoehtona Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi tämän vuoden vaaleissa.
Vance on ollut Trumpin tehokkaimpia ”hyökkäyskoiria” kongressissa ja edistänyt populistista ideologiaa. Hän on muun muassa vastustanut maahanmuuttoa, vaatinut kristinuskoa julkisen ja yksityisen moraalin kulmakiveksi ja vastustanut tukea Ukrainan taistelulle Venäjän hyökkäystä vastaan.