Media-ala on isojen kysymysten edessä – Journalistiliiton Aho: "Luovaa tuhoa tyydytään seuraamaan sivusta"

Media

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho istuu videoyhteyden päässä ja huokaa.  

– Meillä ei ole yhteistä visiota, miten me huolehdimme siitä, että lehdistö säilyy ja kansalaiset saavat tietoa halki Suomen.

Ahon mukaan Suomessa kaupallisen median toimintaedellytykset ovat luvattoman huonot, eikä tilannetta ole mikään hallitus tai puolue ollut valmis muuttamaan. 

Aho on tavannut vuosien aikana liudan poliitikkoja ja lopputulos on aina sama: moniäänistä ja riippumatonta mediaa pidetään tärkeänä, mutta mitään ei tapahdu. 

– Journalisteja irtisanotaan ja lehtiä lakkaa ilmestymästä, mutta luovaa tuhoa tyydytään seuraamaan sivusta, Aho sanoo. 

Median tulevaisuus ei ole mikään pikkujuttu. Viime kädessä on kyse demokratiasta ja koko maan huoltovarmuudesta. 

Ilman luotettavaa mediaa disinformaatio ja väärä tieto leviävät nopeasti. Esimerkiksi Venäjällä kansa on saatu uskomaan, että Ukrainassa on natsihallitus. 

– Sinä päivänä, kun jotain tapahtuu, luottamus pitää olla jo luotuna. Suomalaiset journalistit tekevät työtä luottamuksen eteen joka päivä. Emme voi poistaa netistä disinformaatiota, voimme ainoastaan tarjota tietoa, Aho kuvaa. 

Median pitäisi kyetä tuottamaan kaikille suomalaisille rakennuspalikoita maailmankuvan rakentamiseksi. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että vain eliitti tai pieni osa kansasta seuraa mediaa ja luottaa sen sanaan. 

– Tiedämme tutkimuksista, että kunnissa, joissa paikallinen lehti lakkautetaan, ihmisten kiinnostus politiikkaan vähenee ja äänestysprosentit laskevat, koska kukaan ei ole kertomassa alueen poliittisista tapahtumista”, Aho havainnollistaa. 

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk.) vastaa puheluun työmatkalta Britanniasta. Hän yhtyy näkemykseen yhteisen vision puutteesta. 

– Jaan huolen siitä, että meille voi syntyä maantieteellisiä katvealueita, joilla ei esimerkiksi ole paikallislehtitoimintaa tai radio ei kuulu, Ovaska aloittaa. 

Ovaska pitää moniäänistä ja luotettavaa mediaa tärkeänä monesta näkökulmasta. Kansanedustaja puhuu niin kansan sivistyksestä kuin kansallisesta turvallisuudesta. Jos esimerkiksi itänaapuri yrittää jatkossa vaikuttaa Suomen vaaleihin, disinformaation levittäminen on helppoa uutiskatvealueilla. 

– Tässä ei olekaan kyse siitä, että pitäisi tukea suomalaisia mediayhtiöitä, vaan isommista asioista.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? 

Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg sanoo, että suurin ongelma on raha. 

– Suurin haaste on tässä digitalisoituvassa maailmassa saada riittävästi tuloja laadukkaan sisällön tuottamiseen, kun samanaikaisesti luotettavalle tiedolle on entistä enemmän tarvetta, Holmberg kuvaa.  

Mediatalot pusertavat ahtaassa raossa. Tilaajatulot ovat pienentyneet, palkkakulut sekä jakelu- ja muut kustannukset kasvaneet. Digitaalisen ympäristön mainostulot valuvat pois Suomesta. Alan kannattavuus sakkaa. Tuoreimpien tilinpäätösten mukaan jopa 40 prosenttia pienistä lehtiyhtiöistä teki viime vuonna tappiota. 

– Taloudellinen yhtälö on hyvin haasteellinen. Yleinen taantuma vielä siihen päälle, Holmberg toteaa. 

Aho ja Holmberg katsovat asioita työmarkkinapöydissä eri puolilta, mutta tilannekuva alan haasteista on hyvin sama – ja myös ratkaisuehdotukset. Katseet kääntyvät valtioon. Mallia pitäisi ottaa muista Pohjoismaista. 

– Suomeen tarvitaan todella mietitty ja mahdollisimman tasapuolinen mediatuki niin kuin muissakin Pohjoismaissa. Muutama kymmenen miljoonaa tekisi ihmeitä, Holmberg sanoo. 

Tällä hetkellä Suomessa ei ole pysyvää mediatukijärjestelmää, kun esimerkiksi Tanskassa valtio tukee journalismia vuosittain suoraan ja epäsuorasti yhteensä 200–300 miljoonalla eurolla.  

Toinen keino voisi olla alentaa arvonlisäverokantaa. Muissa Pohjoismaissa mediat on pääosin vapautettu kokonaan arvonlisäverosta, mutta Suomessa lukemista verotetaan kymmenen prosentin verokannalla. Kirjojen kohdalla Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo jopa korottaa veroa 14 prosenttiin. 

– Alennettu arvonlisävero olisi yksinkertainen, tehokas ja tasapuolinen, koska kuluttaja tekee kohdennuksen ostaessa tai tilatessa, Holmberg huomauttaa. 

Myös Ovaskan mielestä valtion pitäisi tukea mediaa pohjoismaisen mallin mukaan niin, että luotettavilla toimijoilla olisi taloudellisesti vakaa pohja. Ovaskan mielestä kyse ei ole edes kauhean isoista summista. 

– Mutta on vaikea nähdä, että ainakaan tämän oikeistohallituksen aikana mitään tällaisia uusia tukimuotoja olisi luvassa. Päinvastoin hallitus leikkaa esimerkiksi laajakaistatukea, se kertoo siitä politiikasta.

Ovaskan mukaan median verotusta pitäisi arvioida kokonaisuutena uudelleen, sillä esimerkiksi podcasteja verotetaan tällä hetkellä 24 prosentin arvonlisäverolla. 

– Lainsäädäntö ei oikein elä tätä päivää, hän huomauttaa. 

Osa valtion mediapolitiikkaa on myös Yleisradio, jonka roolia pohtii tällä hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä. 

Medialiiton Holmbergin mukaan olisi tärkeää, että yhtiö keskittyisi yleisradiotoimintaan eikä julkisilla varoilla syötäisi tilaa yksityiseltä medialta. 

Ovaska istuu työryhmän jäsenenä. Hänestä on tärkeää, että Yleisradion roolia, rahoitusta ja suhdetta sekä kansalliseen muuhun mediaan että sosiaalisen mediaan mietitään, mutta lopputuloksesta ei voi vielä sanoa mitään. Kuulemiset ovat juuri alkaneet. Tuloksia tulee ehkä loppukeväästä 2024. 

Yksi suomalaisen median kannattavuuteen oleellisesti vaikuttava asia ovat maan pitkät välimatkat – ja kalliit jakelukustannukset, jotka ovat viime vuosina nousseet jopa kymmenillä prosenteilla. Aina ei ole ollut takeita edes lehtien saapumisesta perille. 

– Postin kuljettaminen asiakkaalle on ollut pitkään jumalattoman kallista ja hyvin vaihtelevaa eri puolilla Suomea, Aho huomauttaa. 

Tällä hetkellä Suomessa lehdistöä tuetaan jakelutuella, joka menee käytännössä valtion omistamalle Postille. Sen avulla turvataan viisipäiväistä jakelua. 

Ovaska pitää tukea vähän ongelmallisena. 

– Tarkoitus on auttaa mediatoimijoita, mutta se on vain tuki Postille. Jos saataisiin laajempi mediatuki, toimijat voisivat oikeasti arvioida sen rahan käyttöä, hän pohtii. 

Median kannattavuutta syö myös mainostulojen valuminen kansainvälisille suuryrityksille, Googlelle ja Metalle. 

– Euroopan unionin pitäisi päästä verottamaan somejättien toimintaa niin, että siitä tulisi tuloja valtioiden kassoihin. Ei voi mennä niin, että meillä on Euroopan ulkopuolisia vapaamatkustajia, Ovaska sanoo. 

Holmbergin mielestä EU:n pitäisi säädellä jättiläisten toimintaa tarkemmin ja tavoitella reilua kilpailua.  

– Toimijat pitäisi myös saada kantamaan vastuuta, sillä ne tienaavat laittomilla sisällöillä ja disinformaatiolla, hän huomauttaa. 

Aho toivoisi, että myös suomalaiset mainostajat ja yritykset ymmärtäisivät oman roolinsa. 

– Heidän soisi ymmärtävän, että mainostaessa Googlessa tai Facebookissa raha menee taivaan tuuliin. Suomalaisessa mediassa mainostaessa hyöty jää Suomeen.

Tiukoissa taloustilanteissa mediatalot ovat päätyneet selviämään esimerkiksi yhdistymällä ja muodostamalla konserneja. Suomi on saanut median keskittymisestä jopa EU:lta huomautuksen sananvapausongelmasta. 

– Kun media ja omistus keskittyvät, niin se tietysti vähentää median moniäänisyyttä, kansanedustaja Ovaska sanoo. 

Lukijoille tilanne näyttäytyy etenkin niin, että samoja juttuja kierrätetään eri lehdissä. 

– Se on niin laajaa, ettei sitä voi olla kukaan huomaamatta. Se on myös yksi syy lehtitilausten peruuttamisiin, Journalistiliiton Aho kertoo. 

Ja jos ihmisten kiinnostus journalistisia tuotteita kohtaan vähenee, he sammuttavat tiedonjanonsa jotenkin muuten, kuten sosiaalisessa mediassa – mikä taas altistaa disinformaatiolle. 

Medialiiton Holmberg huomauttaa, että konsernikehitys ei ole ollut yksistään huono asia. Se on ollut keino pitää paikallisia lehtiä hengissä. Usein konserneilla on ollut myös lihaksia kehittää toimintaa, kuten digitaalisia palveluita. Holmberg muistuttaakin, että haastavista ajoista huolimatta Suomessa on nähty vain vähän lehtikuolemia. 

Suuri kysymys tulevaisuudessa on se, kuinka hyvin kuluttajat alkavat maksaa digitaalisista sisällöistä. 

Suomalaiset olivat pitkään nihkeitä ostamaan verkkosisältöjä, mutta aivan viime vuosina on nähty myönteistä kehitystä. Monet lehdet ovat onnistuneet digitilaajamäärien kasvattamisesta. Erot ovat suuret, eturintamassa kulkevat iltapäivälehdet.  

Journalistiliiton Ahon mukaan yhä useampi suomalainen on havahtunut siihen, että myös digitaalinen journalismi maksaa. Esimerkiksi nuoret aikuiset ovat löytäneet Helsingin Sanomien digipalvelut. 

– Tämä voi olla myös sukupolvikysymys, mutta joka tapauksessa ilmassa on hyviä merkkejä, Aho kertoo. 

Tässäkin piilee kuitenkin vaaran paikka: myös digiin siirtyminen voi pudottaa ihmisiä kärryiltä. Kaikki eivät ole valmiita maksamaan digitaalisista sisällöistä. 

Paperilehden kuolemaa on ennustettu vuosia. Nyt näyttää siltä, että päivittäinen uutistuotanto siirtyy verkkoon, mutta paperi pitää pintansa etenkin harvemmin ilmestyvissä paikallis- ja aikakauslehdissä. 

– Niistä tulee luksustuotteita, joita nautitaan viikonloppuisin ja joilla on oma arvonsa samalla tavalla kuin vaikka kirjalla, Aho ennustaa. 

Aho ei pidä uutisten siirtymistä kokonaan verkkoon välttämättä huonona asiana – korkeiden jakelukustannusten vuoksi. 

– Tilaajan maksama raha pitää laittaa juuri uutistuotantoon ja journalismiin, ei kuljetuksiin. Journalismi on työvoimavaltaista käsityötä, ja siksi kallista.

Samoilla linjoilla on myös Holmberg. 

– llmestymispäivät vähenevät varmasti, mutta printti on kestänyt kauan ja tulee varmasti kestämäänkin. Paikallislehtiä jaetaan pitkään kerran viikossa ja suurempia lehtiä päivittäin ainakin asutuskeskuksissa, Holmberg kertoo. 

Media-alan myllerrys, taloudelliset haasteet ja toimintaympäristön muutokset näkyvät myös toimittajien arjessa. 

Kymmenen viimeisen vuoden aikana työn määrä on kasvanut valtavasti, mutta samalla journalistien määrä on vähentynyt noin 40 prosentilla. Uusia alustoja ja välineitä tulee koko ajan. Nykyinen mediaympäristö on hajanainen, monikanavainen ja pirstaleinen.  

– Samalla työn tempo on hirveän paljon nopeampi ja keskeytyksiä on paljon. Tilanne aiheuttaa haasteita esimerkiksi faktojen tarkistamisessa ja asioiden taustoittamisessa, Aho kuvaa. 

Usein toimittajan on tuotettava materiaalia useisiin eri kanaviin – ja niitä on myös seurattava.  

– Monesti olen miettinyt, että jos saisin jotain toivoa, niin sitä, että tehtäisiin vähemmän ja laadukkaampaa.

Ahosta uusista mediakanavista maksettu hinta on liian kova: journalistit ovat kuormittuneita, mielenterveysongelmat ja tyytymättömyys omaan työhön ovat lisääntyneet. Moni haluaisi tehdä työnsä paremmin, mutta ei kiireen takia pysty. 

Yksi tämän ajan ilmiö on median ja poliitikkojen välisen jännitteen kasvu. 

– Yksittäisiä juttuja ja medioita saa ja pitääkin kritisoida siinä missä yksittäisiä poliitikkoja tai puolueita. Jännitteet kuuluvat asiaan, mutta vaarana on, jos mediaa aletaan horjuttamaan instituutiona, silloin horjutetaan myös yhteiskunnan muita instituutioita, Holmberg pohtii. 

Ahon mukaan jotkut yksittäiset poliitikot ovat lähteneet tekemään mediasta vihollista. Median tehtävä on kuitenkin kysyä ja välittää tietoa, ei olla osapuoli. 

– Jos toimittaja kyseenalaistaa esimerkiksi poliittisen päätöksen, hän ei tee sitä omista lähtökohdistaan vaan siksi, että kansalaisten pitää saada tietää päätöksen taustat.

Mediasta osapuolen tekeminen on suoraan populismin käsikirjasta. Keinoa käytti muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump, joka usutti kannattajansa uskomaan, että media on puolueellinen eikä siihen voi luottaa. 

Usein kuultu kritiikki on, että yksittäisillä toimittajilla tai medialla olisi jokin piilotettu agenda. Samoin väitetään, että toimittajat ovat liian heterogeeninen joukko kaupunkilaisia, nuoria ja koulutettuja. 

Journalistiliiton puheenjohtaja on miettinyt kritiikkiä paljon. Yksi taustalla oleva kehitys on kenties se, että mielipiteen ja uutisjutun erottaminen voi olla vaikeaa digimaailmassa. Esimerkiksi New York Timesissa uutisjuttujen kirjoittajat eivät kirjoita koskaan kolumneja, jotta ne eivät menisi lukijalta sekaisin. Suomessa sellaiseen ei ole resursseja. 

Toisaalta monet journalistit ovat somessa esillä. Ahon mielestä heidän pitäisi olla tarkkana siitä, missä asioissa esittää mielipiteitään. Lukijoilla voi herätä aivan aiheellinen huoli siitä, että pystyykö voimakkaita mielipiteitään näyttävästi esittelevä henkilö puolueettomiin juttuihin. 

Ahon mukaan on kuitenkin selvää, että journalistit noudattavat tiettyjä vallitsevia käsityksiä yhteiskunnasta. Esimerkiksi talousjournalismissa on pohjavireenä se, että talouskasvu on hyvä asia. Tai rokotteiden kohdalla ajatellaan, että tutkimustietoon perustuen rokotukset säästävät ihmishenkiä. 

– Media toistaa yleisellä tasolla hyväksyttyä maailmankuvaa. Voi sanoa, että journalismi on pääosin hyvin keskiluokkaista, keskikokoista ja keskimittaista, Aho muotoilee. 

Yksi lukunsa median moniäänisyydessä ovat poliittiset lehdet, jotka ovat niin ikään eläneet turbulenssia aikaa. Vihreä lanka lakkautettiin vuonna 2019, Suomenmaa jatkaa ensi vuoden alusta pelkästään verkkomediana. 

– Näyttää siltä, että digitaalisuus on siinäkin se ratkaisu, jota kohti on menty. Poliittinen media on kuitenkin tärkeä, sillä se tuo omia näkökulmiaan keskusteluun ja aktivoi ihmisiä demokratiaan, Holmberg sanoo. 

Aho kertoo seuranneensa surullisena kehitystä, jossa puolueet ovat valmiita ajamaan lehtiään alas. Omassa mediassa puolueet saavat tuotua omia näkökulmiaan esiin. Puolueiden pitäisi ymmärtää, että puolueen lehden ja puolueen viestinnän arvo on erilainen. 

– Kun puoluelehti tarkastelee omaa porukkaa kriittisesti, se antaa valtavan lisäarvon puolueen sisäiselle työlle ja sen kehittämiselle. Itsekriittisyys on hirveän tervettä.

Monenlaisia harmaita pilviä on ilmassa, mutta aivan toivoton suomalaisen median tilanne ei ole.  

– Jos katsotaan kansainvälisesti, meillä on vahva luottamus mediaan, medialukutaitoinen kansa ja hyvätasoinen lehdistönvapaus, Medialiiton Holmberg kiteyttää. 

Paljon puhutaan siitäkin, että nuoret ovat vain TikTokissa, mutta se ei ole koko kuva. Somen suosiosta huolimatta nuoret luottavat perinteiseen mediaan. Ahon mukaan nuoret ovat itse asiassa vanhempia sukupolvia taitavampia erottamaan netin sisällöistä faktat fiktiosta.  

Tulevaisuudessa tärkeintä medialukutaitoa onkin se, että kuluttaja osaa erottaa toisistaan eettisiin ohjeisiin sitoutuneet journalistit ja verkon muut sisällöntuottajat toisistaan. 

– Toivoa on siinä, että meillä medialukutaito myös pysyy korkealla, Aho päättää. 

Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä joulukuussa 2023.