Masennuksen hoitaminen on tärkeää myös raskausaikana
Äitien raskauden aikainen masennusoireilu jää usein huomaamatta ja hoitamatta, vaikka se altistaa myös synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Turun yliopisto tutkii ja testaa nyt digiavusteista ohjelmaa odottavien äitien masennusoireiden hoitoon.
Tavoitteena on saada satoja naisia mukaan Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen hankkeeseen. Siinä luodaan raskausajan masennuksen tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon tukimuoto, joka saataisiin käyttöön neuvoloissa kautta maan.
Tutkimusten mukaan noin 10–15 prosentilla odottavista äideistä on masennusoireita. Heistä vain joka viides saa niihin apua, taustoittaa tutkimuskoordinaattori Terja Ristkari Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta.
Raskauden aikainen masennus on riski sekä lapsen että äidin hyvinvoinnille. Masennus vaikuttaa esimerkiksi äidin jaksamiseen sekä äidin ja vauvan väliseen kiintymyssuhteeseen. Se voi myös haitata suoraan sikiön aivojen kehitystä sekä lapsen sosiaalisten ja kognitiivisten taitojen sekä tunnetaitojen kehittymistä.
Masennuksen taustalla voi olla monenlaisia syitä, kuten muutokset hormonitoiminnassa, ristiriitaiset ajatukset äitiydestä, synnytyspelko, ei-toivottu raskaus, aiempi masennus, parisuhdeongelmat ja tukiverkon puute.
Yliopiston laajassa tutkimushankkeessa selvitetään myös äitien poteman masennuksen yleisyyttä ja biologisia tekijöitä, jotka voivat olla yhteydessä masennukseen.
Tutkimus käynnistyi viime kesänä Espoossa, Turussa ja Uudessakaupungissa sekä syksyllä kaikissa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kunnissa. Tutkimus laajenee alkuvuonna Pohjois-Karjalaan ja ensi syksynä Tampereelle.
Neuvoloissa seulotaan kyselylomakkeen avulla naisia, joilla on masennusoireita, ja rekrytoidaan heitä osallistumaan tutkimukseen. Puolet saa digiavusteisen, käyttäytymisterapiaan pohjautuvan hoito-ohjelman ja vertailuryhmä tietopaketin raskausajan hyvinvoinnista. Näiden tehoa tutkitaan hoidon päättymisen sekä synnytyksen jälkeen.
Luotettavien digiavusteisten hoitojen merkitys on Ristkarin mukaan korostunut koronapandemian myötä, kun kasvokkaiset tapaamiset ovat käyneet hankaliksi. Etähoitojen puolesta puhuu myös kustannustehokkuus sekä maantieteellinen tasa-arvo.
– Syrjäseuduilla ei istu terapeutteja joka kannonnokassa. Etäavusteiset hoidot antavat mahdollisuuden tarjota palveluita tasapuolisemmin. Ne säästävät myös asiakkaiden aikaa, kun terapiaan ei tarvitse matkustaa pitkiä matkoja.
Kasvokkaisen hoidon lisäksi tarvitaan Ristkarin mukaan muillakin tavoilla tuotettuja palveluita. Kaikki eivät esimerkiksi halua ryhmämuotoisia tapaamisia tai heille on helpompi olla etäyhteydellä kontaktissa terapeutin kanssa.
Neljän lapsen äiti Marianna Pere Kokemäeltä on kokenut kolme kertaa raskausajan masennuksen, joista viimeisimmän vajaa vuosi sitten. Siitä hän on kuitenkin jo toipunut. Ensimmäinen masennuksen merkki on ruokahalun katoaminen, minkä jälkeen mieliala alkaa laskea.
– Aivan aluksi en ymmärtänyt, mistä on kyse. Tuolloin 12 vuotta sitten puhuttiin vain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ei raskauden aikaisesta. Ajattelin, että on normaalia herkistymistä, jos itkee joka päivä. Näin jälkikäteen ajateltuna ei se ihan normaalia ole.
Pere muistelee, että äitiysneuvolassa ei tuohon aikaan juuri kyselty äidin mielentilasta.
– Oli hienoa huomata neljännen lapseni kanssa, että odottavan äidin mielialaa otetaan jo huomioon ihan eri tavalla.
Kahta ensimmäistä raskautta koettelivat masennuskaudet. Ensimmäinen kesti puolisentoista vuotta ja helpotti lääkityksen avulla. Toisella kerralla Pere ei halunnut ottaa lääkkeitä pahoinvoinnin takia. Pelkän keskusteluavun turvin masennus helpotti parissa vuodessa.
Kolmannen raskauden aikana hänen mielialaansa laski selkäkipu. Kipupiikki poisti kuitenkin masennuksen, kun särky helpotti.
Pereen mukaan fyysiset terveysongelmat ovatkin olleet hänellä eräs masennukseen altistava syy. Myös verensokerin alituinen mittaaminen raskausdiabeteksen takia oli kova koettelemus, koska hän kärsi pahasta piikkikammosta. Neljännessä raskaudessa kävi hyvä tuuri, sillä valveutunut hoitaja ehdotti sokereiden seuraamiseen sensoria, joka vaatii pistämistä paljon harvemmin kuin neljä kertaa päivässä.
Pere on Äidit irti synnytysmasennuksesta -yhdistyksen (Äimä) entinen puheenjohtaja ja on myös toiminut järjestössä vertaistukihenkilönä lukuisissa rooleissa. Motiivina vapaaehtoistyölle oli, että hän halusi omien kokemustensa pohjalta auttaa muita masennuksesta kärsiviä äitejä.
Äimän apuun turvautuu monenlaisia naisia. Mukana on niin äitiyspsykoosin läpikäyneitä kuin niitä, jotka vielä pohtivat, viittaako heidän alakulonsa juuri masennukseen.
– Oman kokemukseni perusteella aika monella masennusoireet alkavat jo raskausaikana ja jatkuvat sitten synnytyksen jälkeen.
Pereen näkemyksen mukaan esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö ja toki myös aiemmat masennusoireet altistavat äitejä masennuksille. Aina selittävää tekijää ei kuitenkaan löydy.
– Usein masentunut itse on se, joka viimeisenä huomaa oman tilansa. Aivot eivät välttämättä toimi enää tavalliseen tapaan, vaan kaikki on epäselvää massaa. Läheiseltä on rakkauden teko ottaa asia puheeksi ja kysyä, oletko huomannut mielialassasi jotain muutosta ja voisiko kyse olla masennuksesta.