Maaseutu altavastaajasta suunnannäyttäjäksi – Metsolan Erkkinä tunnettu Kari Hakala pyrkii Kurikan valtuustoon keskustan ehdokkaana
Näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja ja yrittäjä Kari Hakala, 66, muistetaan erityisesti Erkki Metsolan roolista televisiosarjassa Metsolat (1993–1995), mutta hän on ehtinyt ehtinyt tehdä työurallaan paljon muutakin.
Hakalasta on hienoa, että Erkin roolista tulee edelleen hyvää palautetta. Hän kuitenkin korostaa, että sarjaa tehtiin tiimityönä.
Omasta kahvilastaan vastikään luopunut Hakala kertoo kehittäneensä itselleen aina jonkun työn, kun teatterihommissa on ollut hiljaista.
Keskustan kuntavaaliehdokkaana Hakala haluaa tuoda maaseudulle uutta nostetta. Näin Hakala kertoo itse ehdokkuudestaan Suomenmaalle:
”Olen kotoisin maalta, joskin aivan kaupungin kupeesta. Työn perässä kulkiessa on tullut asuttua myös monissa kaupungeissa. Kurikassa olen asunut vasta vajaan vuoden.
Muutto Porista tänne oli hyvien sattumien summa. Eteeni tulivat talo ja tontti Kyrönjoen rannalta, ja täällä sitä ollaan. Pihassani oleva vesivoimalaitos tekee sähköä taloon. Tällä paikalla on aikaisemmin ollut sahaa ja myllyä, joten tilaa on jalostettu. Olen innostunut erilaisten innovaatioiden kehittämisestä.
Sain juuri myytyä Porista vanhan kahvilani Kallon Valon. Olen siinä mielessä vapaaherrana, mutta kaikennäköistä touhua tässä on ollut.
Tuli kutsu myös ehdolle kunnanvaltuustoon. Ajattelin, että minulla on aika paljon elämänkokemusta monelta eri saralta ja ennen kaikkea yhteistyökykyä.
Radikaalien nuoruusvuosieni jälkeen olen ollut hyvin epäpoliittinen, mutta elämäni varrelta on tullut paljon keskustalaisia tuttuja. He ovat esimerkillään osoittaneet, että tämä on fiksua juttua.
En näe ollenkaan, että keskusta olisi menneen talven lumia – vaikka niin yritetään kovasti väittää.
Olen nyt useamman vuoden seurannut sellaista, että maaseutu on kummallinen altavastaaja Suomessa. Se on haaste keskustalle. Mutta kun kaupungeissa tulee ongelmia, ihmiset pakenevatkin maalle. Porukka ottaa tietokoneen kainaloon ja lähtee väljemmille vesille.
Maaseudulla on paljon potentiaalia. Yrittäjähenkinen asenne näkyy hyvin täällä Etelä-Pohjanmaalla. Siinä on kaikki ainekset olla suunnannäyttäjä eikä altavastaaja.
Saan edelleen kuulla Metsoloista lähes päivittäin. Kerran neljä 9–12-vuotiasta tyttöä ilmestyi kahvilani luukulle. He vain tuijottivat minua ja lopulta yksi tytöistä sanoi, että me ollaan sun faneja.
Se on hieno juttu, että on tehnyt sellaisen työn, josta saa edelleen hyvää palautetta. Puuseppäkin toivoo ihmisten sanovan, että onpa hieno pöytä.
Minulla oli kuitenkin vain yksi osa Metsoloissa, näyttelin yhden roolin. Sarjan tekeminen on todella suurta tiimityötä, jossa on mukana iso porukka eri alojen ihmisiä. En missään nimessä halua ottaa kunniaa kokonaisuudesta.
Kauan sitten koin työuupumuksen. Se on vähän kuin formuloissa, kun otetaan täydet tehot irti ja vähän enemmänkin, niin yhtäkkiä savupilvi pöllähtää ja kone sanoo sopimuksen irti. Sitten rullataan sivuun vähäksi aikaa.
Kun yritin siitä nousta, törmäsin aivan valtavaan byrokratiaan. Sisuunnuin siitä aika paljon.
Noin 10 vuotta sitten tajusin, ettei Porissa ole teatteripuolella minulle töitä. En jäänyt odottelemaan vaan perustin kahvilan, josta tuli menestys. Ei se taiteilijuuttani vähennä, jos teen ihan muita töitä saadakseni elannon.
Aina kun on ollut hiljaista, olen kehittänyt jonkun työn, ja aina on perheellä ollut leipää ja katto pään päällä.
Kun yksi kaverini muutti aikanaan pois kotoa, hänen isänsä sanoi yhden käden sormet pystyssä, että opettele näin monta ammattia, niin sinulla on aina töitä.
On tietysti hienoa että meillä on sosiaaliturva, jos on sairautta tai muuta. Se on alkiolaista toisista huolehtimista. Sosiaalipummiajatusta en kuitenkaan hyväksy.”