Open Navbar
Close Navbar
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
Lataa Suomenmaa-sovellus: IOS / Android
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
Haku
Kuntavaalit
Kari Hakala kertoo olevansa vapaaherrana omasta kahvilasta luopumisen jälkeen, mutta puuhaa on silti riittänyt. (Kuva: Kurikan Keskusta)

Maaseutu altavastaajasta suunnannäyttäjäksi – Metsolan Erkkinä tunnettu Kari Hakala pyrkii Kurikan valtuustoon keskustan ehdokkaana

Pauliina Pohjala 7.6.2021 21:00, muokattu 8.6.2021 21:20
a– a+
Kuntavaalit

Näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja ja yrittäjä Kari Hakala, 66, muistetaan erityisesti Erkki Metsolan roolista televisiosarjassa Metsolat (1993–1995), mutta hän on ehtinyt ehtinyt tehdä työurallaan paljon muutakin.

Hakalasta on hienoa, että Erkin roolista tulee edelleen hyvää palautetta. Hän kuitenkin korostaa, että sarjaa tehtiin tiimityönä.

Omasta kahvilastaan vastikään luopunut Hakala kertoo kehittäneensä itselleen aina jonkun työn, kun teatterihommissa on ollut hiljaista.

Keskustan kuntavaaliehdokkaana Hakala haluaa tuoda maaseudulle uutta nostetta. Näin Hakala kertoo itse ehdokkuudestaan Suomenmaalle:

”Olen kotoisin maalta, joskin aivan kaupungin kupeesta. Työn perässä kulkiessa on tullut asuttua myös monissa kaupungeissa. Kurikassa olen asunut vasta vajaan vuoden.

Muutto Porista tänne oli hyvien sattumien summa. Eteeni tulivat talo ja tontti Kyrönjoen rannalta, ja täällä sitä ollaan. Pihassani oleva vesivoimalaitos tekee sähköä taloon. Tällä paikalla on aikaisemmin ollut sahaa ja myllyä, joten tilaa on jalostettu. Olen innostunut erilaisten innovaatioiden kehittämisestä.

Sain juuri myytyä Porista vanhan kahvilani Kallon Valon. Olen siinä mielessä vapaaherrana, mutta kaikennäköistä touhua tässä on ollut.

Tuli kutsu myös ehdolle kunnanvaltuustoon. Ajattelin, että minulla on aika paljon elämänkokemusta monelta eri saralta ja ennen kaikkea yhteistyökykyä.

Radikaalien nuoruusvuosieni jälkeen olen ollut hyvin epäpoliittinen, mutta elämäni varrelta on tullut paljon keskustalaisia tuttuja. He ovat esimerkillään osoittaneet, että tämä on fiksua juttua.

En näe ollenkaan, että keskusta olisi menneen talven lumia – vaikka niin yritetään kovasti väittää. 

Olen nyt useamman vuoden seurannut sellaista, että maaseutu on kummallinen altavastaaja Suomessa. Se on haaste keskustalle. Mutta kun kaupungeissa tulee ongelmia, ihmiset pakenevatkin maalle. Porukka ottaa tietokoneen kainaloon ja lähtee väljemmille vesille. 

Maaseudulla on paljon potentiaalia. Yrittäjähenkinen asenne näkyy hyvin täällä Etelä-Pohjanmaalla. Siinä on kaikki ainekset olla suunnannäyttäjä eikä altavastaaja. 

Saan edelleen kuulla Metsoloista lähes päivittäin. Kerran neljä 9–12-vuotiasta tyttöä ilmestyi kahvilani luukulle. He vain tuijottivat minua ja lopulta yksi tytöistä sanoi, että me ollaan sun faneja.  

Se on hieno juttu, että on tehnyt sellaisen työn, josta saa edelleen hyvää palautetta. Puuseppäkin toivoo ihmisten sanovan, että onpa hieno pöytä.  

Minulla oli kuitenkin vain yksi osa Metsoloissa, näyttelin yhden roolin. Sarjan tekeminen on todella suurta tiimityötä, jossa on mukana iso porukka eri alojen ihmisiä. En missään nimessä halua ottaa kunniaa kokonaisuudesta. 

Kauan sitten koin työuupumuksen. Se on vähän kuin formuloissa, kun otetaan täydet tehot irti ja vähän enemmänkin, niin yhtäkkiä savupilvi pöllähtää ja kone sanoo sopimuksen irti. Sitten rullataan sivuun vähäksi aikaa. 

Kun yritin siitä nousta, törmäsin aivan valtavaan byrokratiaan. Sisuunnuin siitä aika paljon. 

Noin 10 vuotta sitten tajusin, ettei Porissa ole teatteripuolella minulle töitä. En jäänyt odottelemaan vaan perustin kahvilan, josta tuli menestys. Ei se taiteilijuuttani vähennä, jos teen ihan muita töitä saadakseni elannon. 

Aina kun on ollut hiljaista, olen kehittänyt jonkun työn, ja aina on perheellä ollut leipää ja katto pään päällä. 

Kun yksi kaverini muutti aikanaan pois kotoa, hänen isänsä sanoi yhden käden sormet pystyssä, että opettele näin monta ammattia, niin sinulla on aina töitä.  

On tietysti hienoa että meillä on sosiaaliturva, jos on sairautta tai muuta. Se on alkiolaista toisista huolehtimista. Sosiaalipummiajatusta en kuitenkaan hyväksy.” 

Lue myös

Miten on mahdollista, että Vaahteramäen Eemeli on kännissä supersuositussa lastenkirjassa? – Tutkija selittää

Professori Elina Drukerin mukaan Eemeli-kirjat kannattaa käsittää ajankuvauksena. Nykylapsille niitä ei tarvi jättää lukematta.
26.12.2025 9:01

Varoitus suositusta makeutusaineesta: Haitallinen sydämelle ja aivoille

Tuoreen tutkimuksen tulokset ovat ikävää luettavaa sokerittomien limonadien suurkuluttajille. Biomedicine & Pharmacotherapy -lehden tammikuun...
25.12.2025 21:25

Piispa Teemu Laajasalo varoittaa: Mikään osapuoli ei ole vapaa toisten demonisoimisesta

Laajasalo ei tunnista Suomesta ilmiötä, että uskontoa käytettäisiin aiempaa enemmän politiikan välineenä.
25.12.2025 10:00

Aihetunnisteet

Kari Hakala Keskusta Kuntavaalit

Viidesti viikossa kiinnostavimmista sisällöistä koostettu uutispaketti sähköpostiisi?

Tilaa Suomenmaan ilmainen uutiskirje.

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Historia | Vuosisadan kylmin joulu hyydytti Suomen 30 vuotta sitten
Uutiset | 24.12.2025 3:20
Kyiv Independent: Ukraina iskenyt tärkeälle petrokemian tehtaalle Venäjällä
Uutiset | 23.12.2025 11:30
Piispa Teemu Laajasalo varoittaa: Mikään osapuoli ei ole vapaa toisten demonisoimisesta
Uutiset | 25.12.2025 10:00
Tutkijat löysivät kuusi dementian varhaista varoitusmerkkiä – katso lista
Uutiset | 21.12.2025 22:02
Lipeäkala pitää yhä pintansa joulupöydissä, vaikka suosio hiipuu – norjalaiset popsivat paremmat raaka-aineet itse
Uutiset | 24.12.2025 7:35
Punatähtinen superhävittäjä puhkaisi reiän rautaesirippuun – neuvostopilotin huima loikkaus toi länsitiedustelulle ennenaikaisen joulun 1976
Uutiset | 20.12.2025 21:20
Myyttinen rajatunturi tunnetaan Joulupukin kotina – mutta miten se sellaiseksi päätyi?
Uutiset | 24.12.2025 9:15
Rotat pyrkivät nyt sisälle – ”Vahingot alkavat tyypillisesti nakertamisesta”
Uutiset | 19.12.2025 22:35
Toimittajalta | Taloutta voi piristää enää vain Orpon hallituksen lopun lähestyminen
Uutiset | 23.12.2025 11:09
Kremlistä hurja Nato-syytös: ”Olisi katastrofaaliset seuraukset”
Uutiset | 23.12.2025 22:03
Historia | Vuosisadan kylmin joulu hyydytti Suomen 30 vuotta sitten
Uutiset | 24.12.2025 3:20
Tutkijat löysivät kuusi dementian varhaista varoitusmerkkiä – katso lista
Uutiset | 21.12.2025 22:02
Punatähtinen superhävittäjä puhkaisi reiän rautaesirippuun – neuvostopilotin huima loikkaus toi länsitiedustelulle ennenaikaisen joulun 1976
Uutiset | 20.12.2025 21:20
Rotat pyrkivät nyt sisälle – ”Vahingot alkavat tyypillisesti nakertamisesta”
Uutiset | 19.12.2025 22:35
Kyiv Independent: Ukraina iskenyt tärkeälle petrokemian tehtaalle Venäjällä
Uutiset | 23.12.2025 11:30
Varoitus: Nyt on pelissä Puolan itsenäisyys
Uutiset | 18.12.2025 20:15
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on palannut lauantaina ambulanssilennolla Suomeen – työmatkalla todettiin vakava sairaus
Uutiset | 16.12.2025 18:22
Pinna kiristyy Trumpin lähipiirissä: Raju uhkaus Putinille
Uutiset | 22.12.2025 21:20
Puolalaiset varjelivat ihmeasettaan suurena sotasalaisuutena – saksalaiset eivät käsittäneet, mikä heihin iski
Uutiset | 16.12.2025 21:40
Kremlistä hurja Nato-syytös: ”Olisi katastrofaaliset seuraukset”
Uutiset | 23.12.2025 22:03
Historia | Vuosisadan kylmin joulu hyydytti Suomen 30 vuotta sitten
Uutiset | 24.12.2025 3:20
Tutkijat löysivät kuusi dementian varhaista varoitusmerkkiä – katso lista
Uutiset | 21.12.2025 22:02
Puolalaiset varjelivat ihmeasettaan suurena sotasalaisuutena – saksalaiset eivät käsittäneet, mikä heihin iski
Uutiset | 16.12.2025 21:40
Pohjois-Korean kouluihin uusi pakollinen kieli
Uutiset | 27.11.2025 22:04
Punatähtinen superhävittäjä puhkaisi reiän rautaesirippuun – neuvostopilotin huima loikkaus toi länsitiedustelulle ennenaikaisen joulun 1976
Uutiset | 20.12.2025 21:20
Tutkimus: Tämä naposteltava parantaa muistia
Uutiset | 3.12.2025 23:10
Jyrähdys Saksasta: Nyt alkaa olla kiire
Uutiset | 28.11.2025 21:15
Tyrmistys leviää Venäjällä: Ex-taistelijat pettyivät raskaasti
Uutiset | 2.12.2025 21:04
Selkkaus ydinsukellusveneiden tukikohdan yllä – Ranska avasi tulen
Uutiset | 5.12.2025 14:35
Nyt tuli Kremlistä kylmä suihku: ”Ei myönnytyksiä”
Uutiset | 26.11.2025 14:50

Uusimmat

Miten on mahdollista, että Vaahteramäen Eemeli on kännissä supersuositussa lastenkirjassa? – Tutkija selittää
Uutiset | 26.12.2025 9:01
Varoitus suositusta makeutusaineesta: Haitallinen sydämelle ja aivoille
Uutiset | 25.12.2025 21:25
Piispa Teemu Laajasalo varoittaa: Mikään osapuoli ei ole vapaa toisten demonisoimisesta
Uutiset | 25.12.2025 10:00
Samu-Sirkka toi Disney-joulun suomalaisiin koteihin 1978 – Yle kiisti epäilyt haluttomuudesta näyttää amerikkalaisyhtiön tuotantoa
Uutiset | 24.12.2025 10:40
Myyttinen rajatunturi tunnetaan Joulupukin kotina – mutta miten se sellaiseksi päätyi?
Uutiset | 24.12.2025 9:15
”Tahdoin vasikallekin joulun lämpöä” – Kansanedustajat jakavat rakkaimmat muistonsa
Uutiset | 24.12.2025 8:00
Lipeäkala pitää yhä pintansa joulupöydissä, vaikka suosio hiipuu – norjalaiset popsivat paremmat raaka-aineet itse
Uutiset | 24.12.2025 7:35
Historia | Vuosisadan kylmin joulu hyydytti Suomen 30 vuotta sitten
Uutiset | 24.12.2025 3:20
Panthersin suomalaiskaksikko nauttii joulun vapaista – ja ”sinappihunnusta”
Uutiset | 24.12.2025 1:20
Mies vangittiin epäiltynä tulipalon sytyttämisestä ja taposta Nivalassa
Uutiset | 23.12.2025 23:10
Näytä lisää

Toimitus suosittelee

Yhä useampi ostaa ruusunsa marketista – Onko kukkakaupoilla enää tulevaisuutta?
Uutiset | 21.12.2025 9:04
Asiantuntijat komppaavat Kaikkosen avausta: ”Tässä on todella vaarallinen pommi rakentumassa”
Uutiset | 13.12.2025 10:31
Susikiista ryöpsähti kansanedustajien välille: ”Helppo huudella Helsingin lähiöstä”
Uutiset | 10.12.2025 18:00

Päivän sää

loader-image
Lontoo, GB
14:48, 26/12/2025
weather icon 6°C
Daily Forecast Ennuste
Today 15:0026/12/2025
weather icon
6° / 6°°C 0 mm 0% 17 Km/h 76 % 1029 hPa 0 mm/h
Today 18:0026/12/2025
weather icon
4° / 6°°C 0 mm 0% 14 Km/h 77 % 1029 hPa 0 mm/h
Today 21:0026/12/2025
weather icon
4° / 5°°C 0 mm 0% 12 Km/h 81 % 1031 hPa 0 mm/h
Tomorrow 00:0027/12/2025
weather icon
4° / 4°°C 0 mm 0% 12 Km/h 85 % 1033 hPa 0 mm/h
Tomorrow 03:0027/12/2025
weather icon
4° / 4°°C 0 mm 0% 14 Km/h 76 % 1033 hPa 0 mm/h
Weather from OpenWeatherMap

Uutiset

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Miten on mahdollista, että Vaahteramäen Eemeli on kännissä supersuositussa lastenkirjassa? – Tutkija selittää
Uutiset | 26.12.2025 9:01
Varoitus suositusta makeutusaineesta: Haitallinen sydämelle ja aivoille
Uutiset | 25.12.2025 21:25
Piispa Teemu Laajasalo varoittaa: Mikään osapuoli ei ole vapaa toisten demonisoimisesta
Uutiset | 25.12.2025 10:00
Historia | Vuosisadan kylmin joulu hyydytti Suomen 30 vuotta sitten
Uutiset | 24.12.2025 3:20
Tutkijat löysivät kuusi dementian varhaista varoitusmerkkiä – katso lista
Uutiset | 21.12.2025 22:02
Punatähtinen superhävittäjä puhkaisi reiän rautaesirippuun – neuvostopilotin huima loikkaus toi länsitiedustelulle ennenaikaisen joulun 1976
Uutiset | 20.12.2025 21:20

Mielipiteet

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Lukijalta: Joulurauha, kotirauha ja lasten kasvurauha luovat turvaa ja tulevaisuutta
Mielipide | 23.12.2025 10:27
Lukijalta: Kuluttajien heikko luottamus, tuottavuuden vaatimaton kehitys ja geopolitiikka talouskasvun jarruina
Mielipide | 23.12.2025 10:21
Lukijalta: Joulun toivelista yksinyrittäjälle
Mielipide | 23.12.2025 10:05
Lukijalta: Susilaki tuo maaseudun asukkaille oikeutta
Mielipide | 22.12.2025 15:10
Lukijalta: Vanhenevaan hävittäjään lastattu liikaa toiveita
Mielipide | 15.12.2025 13:48
Lukijalta: Joulun toivelista yksinyrittäjälle
Mielipide | 23.12.2025 10:05
Lukijalta: Koko Suomi yhden puolueen vankina
Mielipide | 19.12.2025 13:50
Lukijalta: Ennusteeni eduskuntavaalien 2027 paikkajaosta
Mielipide | 13.10.2025 13:57

Keskusta

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Niina Örn Varsinais-Suomen Keskustan toiminnanjohtajaksi 
Keskusta | 19.12.2025 13:04
”Musta maanantai suomalaiselle väyläpolitiikalle”– keskustan Ovaska katsoo hallituksen epäonnistuneen liikennepolitiikan ytimessä
Uutiset | 16.12.2025 16:16
Kurvinen syyttää hallitusta keskituloisten hylkäämisestä: ”Tämä on giga-luokan virhe”
Uutiset | 15.12.2025 10:59
Niina Örn Varsinais-Suomen Keskustan toiminnanjohtajaksi 
Keskusta | 19.12.2025 13:04
”Musta maanantai suomalaiselle väyläpolitiikalle”– keskustan Ovaska katsoo hallituksen epäonnistuneen liikennepolitiikan ytimessä
Uutiset | 16.12.2025 16:16
Kurvinen syyttää hallitusta keskituloisten hylkäämisestä: ”Tämä on giga-luokan virhe”
Uutiset | 15.12.2025 10:59
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Tapahtumat

Toimitus

[email protected]
[email protected]

Hel­sin­gin toi­mi­tus
Apol­lon­ka­tu 11 A Hel­sin­ki

Toimitus

Lataa uutissovellus Lähetä juttuvinkki Lähetä palautetta Mediatiedot

Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.

Tietosuoja- ja rekisteriseloste


Seuraa Suomenmaata

✖

Kirjaudu sisään

Syötä tunnuksesi alla oleviin kentiin. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit rekisteröityä täällä.

Näköislehti vaatii voimassaolevan tilauksen. Tilaa Suomenmaa täällä.

Olen unohtanut salasanani
Rekisteriseloste