Kurvinen syyttää hallitusta keskituloisten hylkäämisestä: "Tämä on giga-luokan virhe"
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo hallituksen hylänneen keskituloiset suomalaiset talouspolitiikassaan.
– Keskituloiset on jätetty yksin kantamaan kohtuutonta verotaakkaa samaan aikaan, kun ostovoima laahaa ja kulutus pysähtyy. Tämä linja tukahduttaa talouskasvun, Kurvinen sanoo.
Kurvinen listaan tiedotteessaan tuoreita tilastoja ja julkisia hätähuutoja, jotka osoittavat tilanteen olevan poikkeuksellisen vakava.
Ryhmänjohtajan mukaan keskituloisten verotus on Veronmaksajain Keskusliiton lukujen perusteella Suomessa jopa yli seitsemän prosenttiyksikköä kireämpää kuin Ruotsissa. Samaan aikaan tutkimusyksikkö Akava Worksin mukaan keskituloisten ostovoima on heikentynyt jopa lähes 10 000 euroa neljässä vuodessa.
Lisäksi Kurvinen lainaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustetta, jonka mukaan yksityinen kulutus on pysähtynyt ja jäänyt jälkeen muusta Euroopasta.
Keskustalainen on myös huolissaan siitä, että EU-komissio ja useat tutkimukset varoittavat kotitalouksien kulutuksen pysähtyneen.
Kurvinen piikitteleekin, että jopa ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) varoittelee Kauppalehden haastattelussa keskiluokan ahdingosta.
– Kun suuri keskituloisten joukko ei uskalla kuluttaa, koko Suomi pysähtyy. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan kylmä fakta, Kurvinen lataa.
Kurvisesta on käsittämätöntä, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sivuuttavat tilanteen.
– Hallitus ohittaa kerta toisensa jälkeen tilastot, jotka kertovat nimenomaan keskituloisten arkihuolien jarruttavan taloutta.
Hallituksen linjaa Kurvinen kuvaa ”eliitti ensin -politiikaksi”.
– Suurimmat veronkevennykset kohdistetaan kaikista eniten tienaaville ja suurimmille yrityksille, samalla kun keskituloiset sivuutetaan. Tämä on giga-luokan virhe, joka kostautuu nyt pitkittyvänä taantumana.
Keskusta tarjoaa Kurvisen mukaan selkeän ja nopean ratkaisun.
– Otetaan keskustan keskituloisten verolinja käyttöön heti. Madalletaan 2500–6000 euroa kuukaudessa tienaavien verotusta niin, että palkasta jää jopa 1000 euroa vuodessa enemmän käteen. Se laittaisi kulutusta liikkeelle ja tekisi työn tekemisestä kannattavampaa.