Luulitko, että Suomi on kierrätyksen kärkimaita? – Tässä karu todellisuus
Suomalaiset ovat globaalissa vertailussa kulutuksen kärkimaita ja sijoitumme luonnonvarojen käytön mittarilla maailman maista yhdeksänneksi. Samaan aikaan kuitenkin Suomen kierrätysaste on suorastaan romahtanut.
Tänään 31.3. vietimme ylikulutuspäivää. Jos siis kaikki eläisivät suomalaisten tavoin, maapallon vuosittain uusiutuvat luonnonvarat olisi käytetty kolmessa kuukaudessa.
Tilastokeskuksen mukaan EU:n kierrätysasteen keskiarvo on selvästi Suomea korkeampi. Vuonna 2021 se oli noin 50 prosenttia.
Toisin kuin Suomessa, viime vuosina koko EU:n kierrätysasteen trendi on ollut kasvava. Näin ollen esimerkiksi koronapandemia ei voi yksistään selittää Suomen kierrätysasteen romahtamista.
Lisäksi Suomessa yhdyskuntajätettä syntyy henkeä kohden laskettuna selvästi muita EU-maita enemmän. EU-keskiarvo vuonna 2021 oli 524 kiloa, eli yli 80 kiloa vähemmän kuin Suomessa.
Esimerkiksi Ruotsissa yhdyskuntajätettä syntyi vain 418 kiloa per henkilö, ja siellä kehitys on ollut viime vuosina laskusuuntainen.