Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut 82-vuotiaana – esitti pääroolin yhdessä maailman parhaista elokuvista
Yhdysvaltalainen näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut 82-vuotiaana. Näyttelijä nukkui pois perjantaina läheistensä ympäröimänä, kertoi hänen poikansa Patrick O’Neal Instagram-tilillään.
O’Neal teki läpimurtonsa Hollywoodissa vuonna 1970 elokuvan Rakkaustarina (Love Story) pääosaroolissa, josta hän sai myös Oscar-ehdokkuuden.
Muita hänen tunnetuimpia roolejaan olivat nimirooli mestariohjaaja Stanley Kubrickin parhaimpiin töihin luetussa historiallisessa elokuvassa Barry Lyndon sekä pääosa Peter Bogdanovichin draamakomediassa Paperikuu (Paper Moon).
Ennen elokuvauraansa O’Neal tunnettiin roolistaan saippuasarjassa Peyton Place. Hän oli nuoruusvuosinaan myös amatöörinyrkkeilijä.
– Toivon että hän ensimmäisenä kehuu taivaassa, kuinka hän sparrasi kaksi erää Joe Frazierin kanssa kansallisessa televisiolähetyksessä vuonna 1966 Muhammad Alin kommentoidessa, O’Nealin poika Patrick kertoi Instagram-päivityksessään.
Vanhemmilla päivillään O’Neal nähtiin myös Bones-televisiosarjassa.
Perinteisen komeana pääosamiehenä pidetty O’Neal tunnettiin myös pitkästä ja myrskyisästä suhteestaan näyttelijä Farrah Fawcettin kanssa. Fawcett kuoli vuonna 2009.
O’Neal kertoi noin kymmenen vuotta sitten sairastavansa eturauhassyöpää. Vuosituhannen vaihteessa näyttelijä kertoi sairastavansa leukemiaa.