Lisätietoa tunnin junasta: Näin kolmen miljardin hanke etenee
Länsirata-yhtiö kertoo valmistautuvansa siihen, että ratahankkeen rakentamissuunnittelu alkaisi ensi vuonna ja varsinaiset rakennustyöt viimeistään vuonna 2027.
Yhtiön tehtävänä on Espoo–Salo-oikoradan ja Salo–Turku-kaksoisraiteen ratasuunnitelman laatiminen ja rahoittaminen. Yhtiö perustettiin vuonna 2020 nimellä Turun Tunnin Juna Oy.
Yhtiön omistajat neuvottelevat nyt ensimmäisen vaiheen rahoituksen kokonaisuudesta, kertoo Länsirata-yhtiön toimitusjohtaja Pekka Ottavainen tiedotteessa.
Länsirata-yhtiön osakkaina suunnitteluvaiheessa ovat Suomen valtio sekä Turku, Espoo, Helsinki, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi.
Yhtiön mukaan ensimmäisen rakentamisvaiheen kustannusarvio on 1,3 miljardia euroa. Se sisältää koko yhteysvälin rakentamissuunnittelun sekä ensimmäisten rataosuuksien rakentamisen. Ensimmäiset rataosuudet on suunniteltu rakennettavan välille Espoo–Lohja sekä osittaisen kaksoisraiteen rakentaminen väleille Salo–Hajala ja Nunna–Kupittaa.
Ensimmäisen rakentamisvaiheen yhtiö arvioi valmistuvan vuonna 2032.
Koko hankkeen kustannusarvio on yhtiön mukaan noin 3 miljardia euroa, ja se sisältää myös seuraavan vaiheen eli Lohja–Salo-oikoradan sekä välin Hajala–Nunna kaksoisraiteen rakentamisen.
– Rahoitustarve on kokonaisuus, jossa painotukset vaihtelevat vuosittain rakennustöiden etenemisen mukaisesti, toimitusjohtaja Ottavainen kertoo tiedotteessa.
Yhtiön mukaan suunnitteluhanke on edennyt aikataulussa. Ratasuunnitelmat ovat teknisin osin valmiit. Seuraavaksi ne viedään ratalain mukaiseen hallinnolliseen kuulemisvaiheeseen ja siitä edelleen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin käsittelyyn.