Lähteet: USA:n liittolaiset pyrkivät suojaamaan salaisia tiedustelutietojaan Trumpin hallinnolta
Yhdysvaltain liittolaiset etsivät tapoja suojella huippusalaisia tiedustelutietojaan Trumpin hallinnolta, kirjoittaa Politico. Lehti perustaa väitteensä amerikkalaisten ja USA:n liittolaisten nykyisten ja entisten tiedusteluvirkamiesten haastatteluihin.
Aiemmin asiasta ovat kirjoittaneet muun muassa MSNBC, brittiläinen Independent ja riippumaton venäläinen verkkomedia The Insider.
Yhdysvaltain kumppanimaiden tiedusteluviranomaiset ovat pitkään olleet huolissaan Trumpin aiemmasta historiasta salaisten tietojen paljastamisessa ja vastaavan mahdollisesta toistumisesta hänen toisella kaudellaan. Huolet ovat syventyneet, kun kongressi on hyväksynyt Trumpin kiistanalaiset nimitykset Yhdysvaltain tiedustelutoiminnan johtoon.
Politicon lähteiden mukaan on olemassa suojatoimia, joita Yhdysvaltain kumppanimaat voivat ottaa käyttöön arvokkaimpien henkilölähteidensä suojelemiseksi. Keskustellessaan amerikkalaisten kollegojensa kanssa eri maiden tiedusteluviranomaiset voivat esimerkiksi jättää pois yksityiskohtia, jotka saattaisivat paljastaa henkilölähteiden sijainnin tai henkilöllisyyden.
Ainakin osa liittolaisista toimi näin jo Trumpin ensimmäisellä kaudella sen jälkeen kun hän oli esimerkiksi tviitannut erittäin salaisen kuvan Iranin ohjuslaukaisupaikasta ja paljastanut erittäin arkaluonteisia Israelin tiedustelutietoja Venäjän ulkoministerille Sergei Lavroville.
Ison-Britannian ulkomaan tiedustelupalvelun MI6:n entisen korkean virkamiehen mukaan MI6 oli varovainen sen suhteen, mitä tiedustelutietoja palvelu jakoi amerikkalaisille Trumpin ensimmäisen kauden aikana.
− Jokaisen hallinnon kohdalla käydään pohdintaa siitä, mitä tietoja jaetaan, mutta olimme vielä varovaisempia viime kerralla Trumpin kanssa. Minun on vaikea uskoa, ettei palvelu olisi vielä varautuneempi tällä kertaa, entinen virkamies toteaa Politicolle. MI6 kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Yhdysvaltojen ja sen kumppanimaiden yhteistyö tiedustelutietojen keräämisessä ja jakamisessa on kuitenkin niin laajamittaista, ettei sitä olisi helppo purkaa.
− Et voi vain kääntää kytkintä pois päältä, sanoo Politicolle asiaa sen arkaluonteisuuden vuoksi nimettömänä kommentoinut pohjoiseurooppalainen puolustusviranomainen.
Erityisen suurta huolta liittolaismaissa herättää Yhdysvaltain tuore kansallisen tiedustelupalvelun johtaja Tulsi Gabbard, joka tunnetaan Venäjän propagandan levittämisestä ja skeptisyydestään Yhdysvaltain tiedustelupalveluja kohtaan.
Kongressiedustajana ollessaan Gabbard esitteli päätöslauselman, jossa vaadittiin liittovaltiota luopumaan kaikista entistä NSA:n työntekijää Edward Snowdenia vastaan nostetuista syytteistä. Snowden vuoti julkisuuteen joukon Yhdysvaltain ulkomaantiedustelua koskevia salaisia asiakirjoja vuonna 2013.
Kansallisen tiedustelupalvelun johtajana Gabbard toimii presidentin ensisijaisena tiedusteluneuvonantajana ja valvoo 18 virastoa, jotka muodostavat Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön.
Huolta Yhdysvaltain kumppanimaissa herättää myös FBI:n johtajaksi nimitetty Kash Pate. Kongressissa työskennellessään Patel pyrki estämään edustajainhuoneen tutkinnan Venäjän pyrkimyksistä puuttua vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Patelin tiedottaja ei vastannut Politicon kommenttipyyntöön.
Sen sijaan Yhdysvaltain ulkomaiset kumppanit suhtautuvat luottavaisemmin Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtajaksi nimitettyyn John Ratcliffeen, joka toimi kansallisen tiedustelupalvelun johtajana Trumpin ensimmäisellä kaudella.
CIA:n tiedottaja Liz Lyons sanoo Politicolle, etteivät väitteet ulkomaisten kumppanien varovaisuudesta tiedustelutietojen jakamisessa ole uskottavia.
− Nämä nimettömät entiset virkamiehet eivät voisi olla enemmän irti todellisuudesta. He yrittävät heikentää Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta levittämällä valheita medialiittolaisilleen, kommentoi puolestaan Yhdysvaltain kansallisen tiedustelupalvelun strategia- ja viestintäjohtaja Alexa Henning.
Politicon mukaan huolet ovat kuitenkin kaukana hypoteettisista. Kuukausi sitten työnsä aloittanut Trumpin toisen presidenttikauden hallinto on jo joutunut vastaamaan syytöksiin arkaluonteisten tietojen väärinkäsittelystä.
Useat mediat ovat raportoineet, että CIA lähetti Valkoiselle talolle salaamattoman sähköpostin, joka sisälsi listan CIA:n viimeisen kahden vuoden aikana palkkaamista analyytikoista ja toimihenkilöistä – mukaan lukien peiterooleihin valmistautuvat työntekijät. Sähköposti liittyi Trumpin hallinnon pyrkimyksiin supistaa liittovaltion työvoimaa.
Pelkona on, että salaamaton sähköposti voi joutua ulkomaisten hakkerien tai ulkomaisten tiedustelupalveluiden käsiin.
Entinen Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedustelu- ja tutkimustoimiston analyytikko Kelly McFarland sanoo Five Eyes -tiedusteluverkoston korkeiden virkamiesten olevan ”jo hieman huolissaan” Trumpin hallinnon tähänastisista toimista.
Five Eyes on Yhdysvaltain, Kanadan, Ison-Britannian, Australian ja Uuden-Seelannin välinen tiedusteluyhteistyöverkosto. Koska Yhdysvallat jakaa verkostolle enemmän tietoa kuin vastaanottaa sitä, muilla mailla olisi kuitenkin paljon menetettävää, jos ne rajoittaisivat tiedon jakamista.
– Jos he jättäisivät kertomatta jotakin, pelkona olisi kosto Yhdysvaltain puolelta, McFarland sanoo.