Kursk on nähnyt sotaa jo ties kuinka monesti – maailmanhistorian suurimmassa taistelussa päästiin vertaamaan Tigerin ja T-34:n paremmuutta

Historia

Kurskin alue lounaisella Venäjällä on Ukrainan sodan uusin rintama. Ukraina on aiemminkin iskenyt Venäjän alueelle, mutta nyt maa on siirtänyt varsinaisen rintamankin omalta alueeltaan Venäjän alueelle.

Kurskin alue on ennenkin nähnyt sotaa. Jopa aivan ennennäkemättömän taistelun.

Kurskin alue, venäjäksi oblast, sijaitsee aivan Ukrainan rajalla. Noin Belgian kokoinen alue (29 800 neliökilometriä) on koti reilulle miljoonalle venäläiselle.

Alue on maailman rikkain rautamalmialue. Sieltä löytyy myös suuri ydinvoimalaitos.

Alueen keskuskaupunki on Kursk. Siellä tiedetään olleen asutusta jo melkein 2000 vuotta sitten, ja kirjoituksissa Kurskin kaupunki mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1032. Kaupunki on Venäjän vanhimpia.

1200-luvun alussa Tšingis-kaani ja hänen seuraajansa loivat Mongolivaltakunnan valloittamalla laajoja alueita sekä Aasiasta että Euroopasta. Tšingis-kaanin pojanpoika Batu-kaani valloitti ja tuhosi Kurskin vuosina 1237–1240.

Venäjän valtakunta syntyi Moskovan otettua johtavan aseman Venäjän ruhtinaskunnista 1400-luvun lopulla. Kurskista tuli osa Venäjää vuonna 1508. Kaupunki uudelleenrakennettiin linnoitukseksi 1580-luvulla.

1600-luvulla Kurskia vastaan hyökättiin useasti eri suunnista. Etenkin Puola–Liettua pyrki valloittamaan kaupunkia useasti, mutta ilman tulosta. Myös tataarit sotivat Kurskia vastaan.

1700-luvulla Venäjän raja siirtyi etelämmäksi, ja entisenä rajalinnoituskaupunkina Kurskin merkitys väheni.

1900-luvulle tultaessa Kursk oli saanut aseman johtavana elintarviketeollisuuskaupunkina. Kaupunki oli silloin, kuten nytkin, myös kohtalaisen merkittävä koulutuskeskus.

Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan aikana Kursk ei saanut olla rauhassa. Syyskuussa 1919 Venäjän valkoinen armeija valloitti kaupungin, mutta jo marraskuussa vallankumouksellisten puna-armeija taisteli kaupungin takaisin.

Neuvostoliiton aikana alue oli rautamalmin takia merkittävä Neuvostoliiton teollisuudelle.

Kuten muutkin teollisuuskaupungit ja raaka-ainealueet myös Kursk herätti sotilaallista mielenkiintoa toisen maailmansodan aikana.

Tietenkin eritoten rintamalinjat ja maasto vaikuttivat siihen, mistä taistelunsa kannatti valita.

Heinäkuussa 1943 asemat olivat asettuneet niin, että edessä oli väkisinkin Neuvostoliiton ja natsi-Saksan massiivinen yhteenotto.

Niin massiivinen, että taistelusta tuli historian suurin.

Kurskin taistelusta puhutaan yleensä historian suurimpana panssaritaisteluna. Tätä se olikin. Ennen kaikkea Kurskin taistelu on kuitenkin maailman koko sotahistorian suurin taistelu.

Kurskissa ei ollut aivan historian suurinta määrää sotilaita eikä se ollut kaikkein tappavin. Taistelualue ei ollut historian laajin eikä taistelu kestänyt kuin reilut kaksi viikkoa.

Kaksi viikkoa voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta moni ensimmäisen maailmansodan taistelu kesti reilusti toista vuotta. Taistelu päättyy yleensä, kun siihen on saatu ratkaisu tai kun osapuolet luopuvat sotatoimista. Mikään sääntö ei määrää, kuinka kauan taistelu saa kestää.

Kurskin taistelusta tekee suurimman sen intensiivisyys ja tulivoima.

Sotilaita taisteli Saksan puolella vajaa 800 000 ja Neuvostoliiton riveissä yli 1,9 miljoonaa. Lukumäärä on suuri, mutta Saksan lopulliseen antautumiseen päättyneessä Berliinin taistelussa 1945 saattoi taistella yhteensä 1,8 miljoonaa sotilasta enemmän. Stalingradissa oli taistellut yhteensä viitisen miljoonaa miestä, tosin eri vaiheissa.

Koska Kurskin taistelulla on maine historian suurimpana panssaritaisteluna, voi helposti päätellä, että panssarivaunujen tulivoima oli tärkein yksittäinen tekijä siinä, kuinka massiivinen taistelusta tuli. Myös tykistön ja ilmavoimien tulivoima oli suurta.

Adolf Hitlerin johtama Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Kansallissosialistisen ideologian periaatteiden mukaisesti Saksa pyrki hankkimaan kansalleen elintilaa (saks. Lebensraum) ja tuhoamaan tai ajamaan pakoon idän slaavilaisia kansoja, joita natsit pitivät rodultaan alempiarvoisina.

Sota meni Saksan kannalta hyvin hyökkäysvaiheessa 1941. Loppuvuodesta talvi yllätti huonosti varustautuneet Saksan asevoimat eli Wehrmachtin, ja Neuvostoliitto pääsi niskan päälle.

Stalingradin verinen taistelu päättyi helmikuussa 1943 Neuvostoliiton voittoon ja Saksan musertavaan tappioon. Tämä tarkoitti sitä, että Saksa oli jo käytännössä hävinnyt sodan itärintamalla.

Stalingradista painopiste siirtyi loivasti länsiluoteeseen. Harkovassa nykyisen Ukrainan alueella Saksan onnistui vastahyökkäyksellä pysäyttää neuvostojoukkojen eteneminen kevättalvella.

Kurskin seudulle kaksi sataa kilometriä Harkovasta pohjoiseen oli nyt syntynyt Neuvostoliiton pullistuma, jonka Saksa voisi periaatteessa motittaa omilta rintamalinjoiltaan käsin.

Hitler määräsi sata kilometriä syvän ja 240 kilometriä leveän pullistuman motitettavaksi. Kurskin taistelu alkoi Saksan hyökkäyksellä 5. heinäkuuta 1943.

Neuvostovakoilu sai selville saksalaisten aikeet, ja puna-armeijan onnistuikin miinoittaa ja linnoittaa Kurskin alueelle vahvat puolustuslinjat. Tästä huolimatta Saksa saavutti taistelussa menestystä aloitettuaan hyökkäyksen.

Panssarivaunujen ottaessa yhteen oleellista oli se, millaisia vaunuja kummallakin puolella oli. Samoin vaunujen suorituskykyjen kannalta oli tärkeää se, taisteltiinko lähellä vihollista vai kauempaa.

Saksan uudet Tiger-panssarivaunut olivat vahvasti panssaroituja ja tehokkaita sekä tarkkoja kaukaa. Neuvostoliiton T-34 -vaunut olivat hyviä, mutta ne saattoivat saada etulyöntiaseman vain lukumääräylivoimalla.

Kun joukot eivät olleet lähikontaktissa, saksalaiset saattoivat napsia Tigereillä T-34 -vaunuja ja operoida liikkumalla haluamilleen etäisyyksille. Kun tultiin lähemmäs, Neuvostoliiton määrällinen ylivoima ja jalkaväen tuki antoivat etulyöntiaseman T-34:lle, jotka osuessaan Tigereihin yleensä saivat osumilla tykkitorneihin koko vaunun räjähtämään ammusten ja polttoaineen räjähtäessä.

Puolustusvaiheessa Neuvostoliiton valtti olivat myös maahan kaivetut T-34:t, joihin oli vaikeampi osua, ja jotka oli helppo naamioida.

Aluksi Saksa eteni suoraviivaisesti etelästä ja pohjoisesta kohti Kurskia. Paitsi Tigerit myös muut panssarit, lentokoneet ja tykistö tekivät tuhoaan, mutta oli tankkeja, lentokoneita ja tykkejä Neuvostoliitollakin. Lisäksi puna-armeija sai hyötyä puolustuslinjoistaan ja siitä, että neuvostomiinoitusta oli toista tuhatta miinaa per kilometri.

Neuvostoliiton tappiot olivat lukumäärällisesti merkittävästi suuremmat sekä kaluston että sotilaiden suhteen kuin Saksalla. Toisaalta Neuvostoliiton massa-armeijalla oli varaakin ottaa selkeästi suurempia tappioita kuin vihollisellaan.

Saksa ei päässyt lähellekään Kurskin kaupunkia. Saksan hyökkäyksen pysähdyttyä Neuvostoliitto kävi vastahyökkäykseen ja sai mieluisensa aloitteen. Neuvostoliiton joukot pystyivät painamaan saksalaisten iholle, ja T-34 -panssareiden sekä jalkaväen yhteistyö pakotti Tigerit ja näitä tukeneet joukot perääntymään.

Saksa kokeili taistelussa myös toista tunnettua uutta panssarimalliaan, Pantheria. Niiden merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi, ja ensimmäiset Pantherit olivat jopa niin huonoja, että ne piti palauttaa tehtaalle. Saksalaisten panssareista niin suuri osa oli myös vanhempia malleja, että T-34:t voittivat ne selkeästi.

Myös Saksalla oli käytössään T-34 -panssareita, joita oli saatu sotasaaliiksi.

Yhteensä panssarivaunuja osallistui taisteluun noin kymmenen tuhatta, näistä valtaosa Neuvostoliiton riveissä.

Neuvostoliitto suoristi rintamalinjan ja työnsi saksalaiset kauas taaksepäin. Saksa ei enää tämän jälkeen saanut aloitetta itärintamalla, ja Neuvostoliitto operoi niin kuin halusi aina toukokuun 1945 voittoon asti.

Tigerien menestys olisi voinut olla parempi, jos ne olisi suunniteltu kunnolla. Jopa muutama perusasia unohtui.

Niiden ongelmista kertoo hyvin saksalaisen panssarikenraali Heinz Guderianin muistelmateos Erinnerungen eines Soldaten vuodelta 1956 (postuumi julkaisu, uusi julkaisu 1996). Kenraalieversti Guderian (1888–1954) oli saavuttanut valtavan menestyksen valloittaessaan Ranskaa ja Benelux-maita 1940, ja häntä pidetään edelleen yhtenä parhaista sotilasjohtajista toisessa maailmansodassa.

– (Porsche Tigerit) olivat kykenemättömiä lähitaisteluun, koska niistä puuttuivat riittävät ampumatarvikkeet, ja tätä puutetta pahensi vielä se, että niissä ei ollut konekiväärejä.

– Kun Tigerit olivat murtautuneet vihollisen jalkaväen alueelle, niiden täytyi sananmukaisesti pelätä taistelua, koska ne eivät pystyneet vaientamaan saati tuhoamaan vihollisen kiväärejä ja konetuliaseita: Jalkaväki ei siis voinut hyökätä niiden takaa. Venäläisten tykistön luo päästessään ne olivat omillaan, Guderian muisteli.

Toisen maailmansodan tuhoja alettiin korjata Kurskissa sodan vielä jatkuessa. Kurskin talous ja infrastruktuuri olivat sotaa edeltävässä kunnossa vuoteen 1950 mennessä. Sittemmin kaupunki alueineen on pysynyt merkittävänä talouskeskuksena, koulutuskaupunkina ja kulttuurikaupunkina. Ukrainan äskettäisen alueelle hyökkäyksen merkitystä voi arvioida lopullisesti vasta Ukrainan sodan loputtua.

Lähteenä esim. Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. Gummerus, 2002.