Kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksista löytyi yhteisymmärrys
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksista, osapuolet kertovat.
Työntekijäpuolella pääsopijajärjestöt ovat Julkisen alan unioni JAU, Julkisen alan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.
Sopu syntyi myöhään tiistai-iltana. Lopullinen tulos vaatii vielä, että kaikkien kunta- ja hyvinvointialan sopimusalakohtaisten työehtosopimusten neuvottelut saadaan päätökseen. Lisäksi vaaditaan KT:n ja kaikkien palkansaajajärjestöjen hallintojen hyväksynnät, jotta tulos voi tulla voimaan.
KT kertoo, että se ja järjestöjen hallinnot kokoontuvat käsittelemään tulosta tulevien päivien aikana. Neuvottelutuloksen sisällöstä kerrotaan vasta, jos kaikki hallinnot hyväksyvät ratkaisun.
Alan nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa huhtikuun loppuun saakka. Työ- ja virkaehtosopimuksia on yhteensä 13.
Alan sopimukset koskevat noin puolta miljoonaa palkansaajaa, jotka työskentelevät kunnissa, hyvinvointialueilla ja niiden omistamissa yrityksissä. Kuntien ja hyvinvointialueiden toimintamenoista noin puolet on KT:n mukaan henkilöstökuluja.