Kun Katajanokalta pääsi Kanadaan – linjalaiva Aleksandr Pushkin tarjosi Atlantin ylityksen neuvostoluksuksella
Keväällä 1966 Leningradin satamasta lähti neitsytmatkalleen linjakas valtamerilaiva, joka oli silloisessa kylmän sodan maailmassa jotain ennennäkemätöntä.
M/S Aleksandr Pushkin oli Neuvostoliiton uusin yritys kurottaa rautaesiripun yli ja tarjota kapitalismin yksinoikeutena lännessä pidettyä luksusta ja valtameriromantiikkaa.
Aleksandr Pushkin laskettiin vesille vuonna 1965 Wismarin telakalla Itä-Saksassa. Se oli toinen alus niin kutsutussa ”Viiden runoilijan luokassa”, joka oli nimetty kuuluisien ukrainalaisten ja venäläisten kirjailijoiden mukaan.
Sulavalinjainen alus oli varustettu Pohjois-Atlantin vaativiin oloihin erityisvahvalla rungolla, joka soveltui myös jäisiin olosuhteisiin.
Vuonna 1966 alus aloitti säännöllisen liikenteen reitillä Leningrad – Helsinki – Kööpenhamina – Lontoo – Quebec – Montreal. Edestakaisen Atlantin-ylityksen se ehti tehdä keväästä syksyyn kestäneellä kaudella kuusi kertaa.
Suomalaisille alus loi suora laivayhteyden Helsingistä Kanadaan. Moni suomalainen siirtolainen tai matkailija nousi laivaan Eteläsatamassa. Siitä tuli suosittu myös Lontooseen matkustavien suomalaisten nuorten keskuudessa.
Kaksi viikkoa kestänyt matka Atlantin yli oli samalla sukellus erikoiseen, suljettuun maailmaan, jossa itäinen vieraanvaraisuus kohtasi läntiset matkustajat.
Länsimaisille matkustajille Aleksandr Pushkin tarjosi eksoottisen ja edullisen vaihtoehdon. Neuvostoliitto tuki laivaliikennettä valtion varoista, joten liput olivat huomattavasti halvempia kuin Cunardin kaltaisten länsimaisten varustamoiden aluksilla.
Laivan sisällä vallitsi omalaatuinen venäläinen tunnelma. Laivan suurin ylpeys oli keittiö, joka loihti tarjolle aitoa kaviaaria, blinejä, borssia ja laadukasta votkaa. Iltaisin laivan tanssisaleissa esiintyi venäläisiä jazz-yhtyeitä ja oopperalaulajia.
Aluksesta tuli myös vakoojien ja diplomaattien kohtauspaikka, ja kylmän sodan todellisuus oli koko ajan läsnä.
Yleisessä tiedossa oli, että suuri osa miehistöstä ja osa matkustajistakin oli kytköksissä Neuvostoliiton turvallisuuspalveluun KGB:hen. Laivan viestintälaitteet olivat aikansa huippua, ja niiden epäiltiin palvelevan muutakin kuin merenkulun turvallisuutta.
Kanadan ratsupoliisi RCMP tarkkaili alusta herkeämättä joka kerta, kun se ankkuroitui Montrealin satamaan. Laiva oli ”neutraalia maaperää”, jossa diplomaatit ja agentit saattoivat kohdata drinkkien äärellä, mutta valvonta oli toki jatkuvaa.
Myös miehistön jäsenten loikkaukset olivat jatkuva pelonaihe. Siksi aluksen henkilökunta valittiin uskollisimpien puolueen jäsenten joukosta.
Aluksen kulta-aika huipentui kesään 1976, jolloin Montreal isännöi kesäolympialaisia. Aleksandr Pushkin oli ankkuroituna satamaan ja se toimi Neuvostoliiton epävirallisena kisakeskuksena ja ”turvallisena saarena” neuvostoliittolaisille urheilujohtajille ja viranomaisille.
Aleksander Pushkin sopi hyvin myös Kanadan silloisen pääministerin Pierre Trudeaun (1919-2000) ulkopolitiikkaan.
Trudeau tunnettiin itsenäisestä ulkopolitiikastaan, jolla hän pyrki vähentämään Kanadan riippuvuutta Yhdysvalloista. Hän näki Aleksandr Pushkinin liikennöinnin symbolina ”normaalista” kaupallisesta suhteesta itään.
Trudeaun hallinto suojeli aluksen reittiä poliittiselta paineelta vuosia. Olympialaisten aikana Montrealin satama oli seurapiirien keskus, ja neuvostoalus toi kaviaarin ja neuvostoliittolaisen diplomatian suoraan Trudeaun kotikaupungin ytimeen.
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi vuonna 1979 Afganistaniin, idän ja lännen väliset suhteet romuttuivat kerralla. Boikotit alkoivat purra, ja Kanadan satamatyöläiset kieltäytyivät huoltamasta neuvostoliittolaisia aluksia.
Vuonna 1980 Trudeaun hallinto joutui lopulta taipumaan kansainväliseen paineeseen, ja Aleksandr Pushkinin säännöllinen linjaliikenne Montrealin ja Leningradin välillä lopetettiin.
Myöhempinä neuvostovuosinaan alus teki risteilymatkoja. Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa myytiin länteen. Se koki muodonmuutoksen ja kastettiin uudelleen M/S Marco Poloksi.
Marco Polona alus saavutti kulttimaineen risteilyfanien keskuudessa, koska se säilytti perinteisen, merikelpoisen linjalaivan muodon ja tunnelman uivien jättimäisten loistohotellien seassa.
Aluksen vahva runko mahdollisti myös matkat, joihin heppoisemmat alukset eivät pystyneet, kuten risteilyt Etelämantereen jäävuorten seassa tai Amazon-virran uumenissa.
Aluksen kohtaloksi koitui lopulta koronapandemia. Alusta operoinut yhtiö ajautui vuonna 2020 konkurssiin, eivätkä yritykset sen pelastamiseksi onnistuneet. Tammikuussa 2021 jo 55 vuoden käyttöikään ehtinyt alus ajettiin Intian Alangissa hiekalle romutettavaksi.