Kuinka lähellä ydinsodan uhka oikeasti on? – "Arvaamattomuuden ilmapiirissä riskit kasvavat"
Uutisotsikot painuivat tajuntaan heti aamuhämärissä 24. helmikuuta 2022.
Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Tiukkailmeinen Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti videoidussa puheessaan, että muut maat kohtaavat “ennennäkemättömiä seurauksia”, jos ne puuttuvat “sotilasoperaatioon”.
Uhkaileeko Putin ydinaseiden käyttämisellä, kysyttiin heti sodan ensitunteina.
Muutamaa päivää myöhemmin tuli vastaus. Putin komensi Venäjän ydinasejoukot hälytystilaan.
– Ei kuulosta hyvältä, Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kommentoi Ylelle tuolloin.
Ydinaseilla pullistelua on kuultu kevään mittaan Venäjän suunnalta lisää. Sitä ei voi noin vain ohittaa, sillä idän jättimaalla on maailman suurin ydinasearsenaali ja valtavasti ballistisia ohjuksia.
Ukrainan sodan eskaloituminen ydinsodaksi on kuitenkin melko epätodennäköinen vaihtoehto, sanoo johtava tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista.
Hänen mukaansa Venäjä pyrkii aggressiivisilla puheillaan vain muistuttamaan, että se on ydinasevaltio ja sen asioihin ei kannata siksi puuttua.
– Venäjä on käyttänyt samaa painostuskeinoa ennenkin, Pesu summaa.
Hänen mukaansa ei ole merkkejä siitä, että Venäjän poliittisen johdon ajattelu olisi muuttunut ydinaseiden osalta epärationaaliseksi. Putin esikuntineen ymmärtää, millaisen kynnyksen yli maa ydinaseiden käyttämisellään astuisi.
– Lännen tiedustelupalvelut seuraavat varmasti kehitystä hyvin tarkkaan, eikä myöskään sieltä ole toistaiseksi annettu mitään merkkejä, että ydinsodan riski olisi kasvanut.
Pesun kanssa samaa mieltä on kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori Tampereen yliopistosta.
Hänen mukaansa Ukrainan tilanne ei ole sellainen, että Venäjän omatkaan sotadoktriinit oikeuttaisivat siellä ydinaseiden käytön.
Vuoren mukaan ydinaseet ovat Venäjälle ennen kaikkea pidäke länttä vastaan. Ydinaseiden käyttö on oikeutettua Venäjän doktriineissa silloin, jos maan kimppuun hyökätään tai maan valta-asema on uhattuna.
– Jos Ukraina lähtisi hyökkäämään kovasti Venäjän alueelle, sitten voisi olla eri tilanne. Mutta Ukrainankin pitäisi mennä melko syvälle Venäjälle ennen kuin ydinaseen käytölle olisi perusteita, Vuori pohtii.
Venäjän turvautumista ydinaseisiin ei voida kuitenkaan täysin sulkea pois. Huolet eivät synny ihan tyhjästä, Pesu ja Vuori huomauttavat.
Kun iso ydinasemaa käy Ukrainassa laajamittaista sotaa ja siihen liittyy suuria jännitteitä, lisää se eittämättä arvaamattomuuden ilmapiiriä.
Arvaamattomuuden ilmapiirissä riskit kasvavat.
Vaikka Ukrainan sota ei täytäkään Venäjän omien doktriinien määritelmiä ydinsodasta, ei se poista epävarmuutta siitä, etteikö Venäjä voisi kokea tilanteen muuttuneen siihen pisteeseen, jossa ydinaseiden käyttö olisikin vaihtoehto.
Juuri tämä epävarmuus takaa Venäjälle paljon toimintavapautta Ukrainassa. Länsimaat eivät voi tai uskalla puuttua tilanteeseen, koska riski ydinsodalle on olemassa.
Moni puhuu ydinasepelotteesta. Pesu ja Vuori puhuvat vakaus–epävakaus-paradoksista. Ydinasevaltio voi toteuttaa ydinaseettoman maan kohdalla hyvin pitkälle haluamaansa politiikkaa oman ydinasearsenaalinsa turvin.
Maailma on nähnyt Ukrainassa julmia sotarikoksia, kaupunkien pommittamista maan tasalle, Butshan verilöylyn ja ylipäätään kansainvälistä lakia rikkovan tunkeutumisen suvereenin valtion alueelle.
Siitä huolimatta länsimaat eivät ole voineet tehdä juuri muuta kuin antaa aseapua ja määrätä pakotteita.
– Mahdollisuudet muuhun ovat äärimmäisen niukat, Pesu sanoo.
Vuoren mukaan ydinasepelote on leivottu sisään YK:n perusominaisuuksiin. Hän huomauttaa, että kaikilla toisen maailmansodan voittajavaltioilla on ydinaseet ja niillä kaikilla on myös veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin.
– YK ei siksi voi tehdä päätöksiä esimerkiksi väliintulosta Ukrainaan.
Tuleeko raja vastaan milloinkaan? Kuinka pitkälle Venäjä voi ydinasepelotteen turvin mennä?
– Jos sotarikokset menisivät vielä rajummaksi, lisäisi se lännessä painetta puuttua tilanteeseen. Mutta luulen, että silloinkin se tarkoittaisi ensisijaisesti aseavun lisäämistä Ukrainalle, Pesu vastaa.
Maailma koki peruuttamattoman muutoksen 6. elokuuta vuonna 1945, kun Yhdysvallat teki atomipommi-iskun Hiroshimaan. Muutama päivä myöhemmin saman kohtalon koki Nagasaki.
Ihmiskunta oli keksinyt aseen, jonka tuhovoima ylitti miltei kaiken käsityskyvyn.
Hiroshiman ja Nagasakin iskut ovat juurisyy sille, miksi ydinaseet ovat niin iso asia. Ne ovat universaalin pelon lähde, kauhukuva, jonka ei haluta koskaan enää toistuvan. Eikä Nagasakin jälkeen ole maailmassa nähtykään ydinaseiskua osana sodankäyntiä.
– Ydinaseiden käyttämisestä on tullut Nagasakin jälkeen tabu. Raja, jonka ylittämisen kynnys on äärimmäisen korkealla, Pesu sanoo.
Ei voida silti sanoa, etteikö maailma olisi ollut monta kertaa lähellä ydinsotaa Nagasakin jälkeenkin.
Jo vuoden kuluttua Hiroshiman ja Nagasakin iskuista Yhdysvallat jatkoi ydinkokeitaan. Neljän vuoden päästä oman ensimmäisen koeräjäytyksensä teki Neuvostoliitto.
Omaa tuhoisaa asettaan hamusivat myös Iso-Britannia, Ranska, Israel, Kiina, Intia, Pakistan ja viimeisimpänä Pohjois-Korea.
Kaikkien aikojen suuritehoisimman ydinaseen koeräjäytti Neuvostoliitto marraskuussa 1961 Novaja Zemljalla Jäämerellä. Tsar Bombaksi kutsuttu atomipommi oli neljätuhatta kertaa suurempi kuin Hiroshimaan pudotettu.
Ydinaseiden yhteenlaskettu tuhovoima oli lopulta niin suuri, että ihminen kykenisi tuhoamaan ydinaseilla paitsi itsensä, myös koko maapallon.
Kuilun reunalla maailma kävi Kuuban ohjuskriisin aikaan vuonna 1962. Lähellä ydinsotaa oltiin myös vuonna 1983, jolloin kylmän sodan tuulet puhalsivat hyisinä.
Viimeistään Kuuban ohjuskriisin jälkeen maailma heräsi siihen, että ydinaseiden käyttöä pitäisi myös jotenkin rajoittaa.
Ensin syntyi ydinsulkusopimus, sitten liuta muita. Tulehtuneista väleistään huolimatta Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kykenivät kylmän sodan vuosina aina lopulta sopimaan ydinaseiden riisuntaan ja rajoituksiin liittyvistä asioista.
Kun Berliinin muuri murtui ja kylmä sota päättyi, alkoi myös ydinasepolitiikassa lauhkeampi aika. Sitä on kestänyt yli parikymmentä vuotta.
Viime vuosina jokin on muuttunut.
Jo ennen Ukrainan sotaa monet Yhdysvaltain ja Venäjän väliset ydinaseiden määrän tai kehittelyn rajoittamiseen tähtäävät sopimukset ovat rauenneet tai jääneet ratifioimatta.
Maat muun muassa irtautuivat vuonna 2019 keskipitkiä ydinaseita rajoittavasta INF-sopimuksesta. Vuonna 2021 Yhdysvallat ja Venäjä löysivät sovun ydinaseita rajoittavaan uuteen Start-sopimukseen, mutta vain viideksi vuodeksi. Sen jälkeinen aika on täyden epävarmuuden peitossa.
Vuoren ja Pesun mukaan se on paljon merkittävämpi muutos ydinasepolitiikassa kuin se, mitä kuluneena vuotena on tapahtunut Ukrainassa.
– Sopimusten purkautuminen antaa ydinasevalloille vapaat kädet edetä haluamaansa suuntaan, Vuori miettii.
Hänen mukaansa ydinaseiden määrän lisääntymiseen liittyy aina riskejä. Kun aseita on enemmän, myös vahinkoja voi sattua herkemmin.
– Varsinkin sotatilanteessa on suurempi riski sille, että tehdään nopeita virheratkaisuja.
Vuoren mukaan oma riskinsä liittyy myös siihen, että sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä on pyritty viime aikoina häivyttämään ydinaseiden erityisyyttä suhteessa muihin aseisiin.
Molemmissa maissa on kehitetty esimerkiksi verrattain pieniä ydinkärkiä. Samaan aikaan niin sanottu perinteinen aseteknologia on kehittynyt valtavasti. On tullut termobaarisia ja muita aseita, joiden tuhovoima on entistä lähempänä ydinaseita.
– Se nostaa esiin kysymyksen, että kumpi lopulta on pahempi: pieni ydinase vai todella tuhovoimainen perinteisempi ase. Toistaiseksi ydinaseisiin kuitenkin liittyy voimakas tabu, jota ei haluta rikkoa.
Oma huolestuttava piirteensä on myös se, että ydinasevaltioiden väliseen kanssakäymiseen liittyvä osaaminen on heikentynyt.
Vuoren mukaan ydinaseisiin liittyvästä asiantuntijuudesta tuli kylmän sodan päättymisen myötä auringonlaskun ala. Se näkyi niin sotateollisuudessa, puolustushallinnossa, valtionhallinnossa kuin akateemisessa tutkimuksessakin.
Samalla asiaan liittyvä osaaminen rapautui. Kun kansainvälinen ilmapiiri alkoi 2010-luvulla jälleen kiristyä, alkoivat kylmän sodan aikaiset asiantuntijat olla eläkeiässä.
– Enää ei löydy niin paljon sellaista osaamista, jossa tiedettäisiin tarkkaan, millaisia toimintatapoja ja herkkyyksiä jännitteisessä tilanteessa toimimiseen ydinaseiden osalta liittyy, Vuori sanoo.
Toimintatapoja joudutaan opettelemaan kokonaan uusiksi nyt, kun Ukrainassa käydään sotaa. Opettelutilanteena se on hyvin jännitteinen ja räjähdysherkkä.
Pesun mukaan Venäjällä ja Yhdysvalloilla on kuitenkin se etu, että niillä on historiansa, josta tietotaitoa voidaan yrittää ammentaa. Kiinan kanssa sellaista historiaa ei ole.
Se on kenties vielä huolestuttavampaa, sillä Kiinan vaikutusvalta maailmassa kasvaa. Pesun mukaan Kiinan ydinaseiden iskukyky on vielä kaukana Yhdysvalloista ja Venäjästä, mutta kysymysmerkkejä liittyy juuri siihen, onko Kiinalla halua kehittää myös ydinaseitaan valta-asemansa tueksi.
– Kiina on perinteisesti pitänyt ydinaseitaan lähinnä pelotteena, ettei maahan hyökättäisi. Mutta jos heidän ydinasepolitiikkansa muuttuu agressiivisemmaksi, täytyy toimintatavat luoda täysin uudestaan.
Entä voisiko Kiina ottaa mallia Venäjän tavasta käyttää ydinasepelotetta?
Kiinalla on omat tavoitteensa esimerkiksi Taiwanin suhteen. Taiwanilla ei ole ydinasetta eikä maa muutenkaan suoraan lukeudu Yhdysvaltain tarjoaman “ydinsateenvarjon” suojiin.
Jotain merkkejä Kiinan aggressiivisuudesta saatiin elokuussa, kun Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi vieraili Taipeissa. Kiina käynnisti heti Pelosin vierailun jälkeen kostotoimenpiteenä mittavat sotaharjoitukset Taiwanin edustalla.
Voisiko Kiina jossain vaiheessa hyökätä Taiwanin kimppuun tietäen, etteivät muut maat rohkene tulla väliin?
Pesun mukaan sekin riski on otettava huomioon. Hän kuitenkin pitää todennäköisenä, että Pekingissä on laitettu merkille, kuinka yhtenäisesti ja massiivisesti länsimaat ovat asettaneet pakotteita Venäjälle. Kiina ei halua samanlaista kohtaloa itselleen.
– Kiina on monta kertaa osoittanut olevansa ennen kaikkea pragmaattinen toimija. Uskon, että se näkyy tässäkin.
Vuori on samaa mieltä. Hän myös muistuttaa, että vaikka Taiwanilla ei ole esimerkiksi Nato-jäsenyyden tuomaa ydinasesuojaa, on Yhdysvallat kuitenkin sitoutunut auttamaan, jos maan kimppuun hyökätään.
– Yhdysvallat olisi valmiimpi tulemaan Taiwanissa väliin kuin Ukrainassa.
Kaikilla ydinasevaltioilla on omat jännitteensä. Pakistan ja Intia ovat hankkineet ydinaseensa pelotteeksi toisiaan vastaan. Israelilla ydinase on pelotteena Lähi-idän suuntaan. Pohjois-Koreankin ydinaseuhittelut on suunnattu pelotteeksi Etelä-Korealle ja Yhdysvalloille.
Ydinaseiden tulevaisuuden kannalta keskeinen seikka on se, miten Yhdysvaltain sisäpolitiikka kehittyy.
Saksan, Etelä-Korean, Japanin ja Saudi-Arabian kaltaiset maat ovat tähän saakka jättäneet oman ydinasekehittelynsä tekemättä, koska ne ovat voineet luottaa Yhdysvaltain tarjoamaan ydinsateenvarjoon.
Donald Trumpin presidenttikaudella Yhdysvaltain ulkopoliittinen linja alkoi kuitenkin horjua. Maa on pahasti jakautunut, ja ajatus Trumpin paluusta valtaan on mahdollinen. Mitä silloin tapahtuu, jää nähtäväksi.
– Trumpin toinen kausi herättäisi varmasti kysymyksiä myös tässä mielessä, Pesu sanoo.
Ydinsateenvarjo on sana, jota Suomessakin on toisteltu usein kuluneen vuoden aikana.
Päätös liittyä puolustusliitto Natoon tarkoittaa myös sitä, että Suomi ja Ruotsi pääsevät Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan ydinaseiden tuoman ydinasesuojan piiriin.
Pesun mukaan Suomi saa Natossa vastaansa muutamia ydinaseisiin liittyviä kysymyksiä, joihin maan on mietittävä oman suhtautumisensa.
Yksi sellainen on ydinaseiden sijoittaminen maahan. Toinen on se, onko Suomi Natossa halukas osallistumaan harjoitustoimintaan, jossa ydinaseettomat maat tarjoavat suojaa ydinaseita kuljettaville koneille.
– Olettaisin, että Naton suunnalta tulee sen suuntaisia toiveita. On Suomen oma asia, miten se haluaa toimia. Norja ei ole halunnut ydinaseita maaperälleen, mutta kyseisessä harjoitustoiminnassa se on ollut mukana.
Pesun ja Vuoren mukaan ydinaseiden tuoma pelotevaikutus on merkittävä muutos Suomen puolustuspolitiikassa. Se tuo ennestään uskottavalle puolustukselle lisää pelinappuloita.
– Suomen kiristäminen ydinasepelotteella ei ole enää samalla tavalla mahdollista kuin ennen, Pesu sanoo.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä syyskuussa 2022. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.