Krista Kiuru kommentoi arvostelua: "Pidän sitä täysin pöllönä"
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantaina aamupäivällä valmiiksi mietintönsä apteekkiuudistuksesta. Tämä tarkoittaa, että asia ehditään käsitellä eduskunnassa ennen joulua ja osana ensi vuoden budjettia.
Aikataulu oli aiemmin vaakalaudalla ruuhkaisessa sote-valiokunnassa.
Uudistus merkitsee muutoksia apteekkitalouteen. Samalla laki on tuomassa valikoiman itsehoitolääkkeitä myyntiin apteekkien ulkopuolelle.
Jatkossa ruokakaupoista voi löytyä lääkkeitä esimerkiksi närästykseen, ummetukseen ja silmien kuivuuteen.
Eduskunnassa huomiota sai apteekkiuudistuksen suhde perustuslakiin.
Perustuslakivaliokunta arvioi, että hallituksen ehdottamat muutokset lääketaksaan ja apteekkiveroon olisivat voineet muuttaa kymmeniä apteekkeja tappiollisiksi tai kannattamattomiksi.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä esitystä on muutettu niin, että apteekkiveron alarajaa on nostettu 200 000 eurosta 250 000 euroon. Sen alle jäävän voittomarginaalin apteekit olisivat vapautettuja apteekkiverosta kokonaan.
Tarkoituksena on, että harvempi apteekki olisi vaarassa lakimuutosten vuoksi.
– Samalla toki kaikkien apteekkien tilanne vähän paranee, koska tämä alarajan nosto vaikuttaa kaikkiin apteekkeihin, kommentoi valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) STT:lle eduskunnassa.
Hallitus tavoitteli lakiuudistuksella alun perin noin 44 miljoonan euron säästöjä valtiontalouteen. Apteekkiveron alarajan laskeminen syö säästöä hieman, Laihon mukaan joitakin miljoonia euroja.

Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) uskoo uudesta alarajasta huolimatta, että osan apteekeista jatko on vaarassa lakimuutosten vuoksi.
– On selvää, että nämä apteekkitalouteen kohdistuvat säästöt ovat suuret. Ja voi olla, että kansalaisten mahdollisuus apteekkipalveluihin riittävällä saavutettavuudella ei ole kaikilta osin turvattu, Kiuru sanoi STT:lle puhelimitse.
Opposition edustajat olisivat halunneet vielä lähettää asian takaisin perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. He kuitenkin hävisivät perjantaina hallituspuolueiden edustajille äänestyksessä äänin 8–9.
– Itse toivon, että valiokunnassa ei ratkaistaisi äänestämällä oikeudellisia kantoja perustuslakivaliokuntaan lähettämisestä. Valiokunnan tulisi arvioida oikeudellisia perusteluita ilman poliittista tai aikatauluun liittyvää painetta, Kiuru sanoi.
Laihon mukaan perustuslakiasiantuntijoiden mukaan nyt laadittu mietintö täyttää perustuslakivaliokunnan vaatimukset. Kiuru puolestaan sanoo, että asiantuntijoiden näkemykset jakautuivat.
Kiurun mukaan alan asiantuntijoiden kannat vaihtelevat suuresti sen mukaan, mitkä ovat säästöjen todelliset vaikutukset apteekkien pystyssä pysymiselle.
– Nämä erot voivat olla ministeriön ja alalta saatujen lausuntojen välillä jopa viisinkertaiset suuruudeltaan.

Valiokunta kokousti hyvin poikkeuksellisesti käytännössä koko sunnuntaipäivän ja sai tuolloin valmiiksi mietintönsä toimeentulotuen muutoksista. Mietintö apteekkilaista valmistui maanantaiaamuna. Laiho kuvailee ilmapiiriä ihan hyväksi.
– Kaikilla oli ymmärrys siitä, että nämä asiat pitää saada eteenpäin tässä eduskunnan aikataulussa, varapuheenjohtaja Laiho kommentoi.
Puheenjohtaja Kiurun mukaan valiokunta on jo viikkojen ajan käsitellyt esityksiä ainakin nelinkertaisella työmäärällä. Hänen mukaansa valiokunnalla on ollut lokakuun lopusta lähtien käsittelyssä enemmän kiireellisiä tai budjettilakeja kuin joillain muilla valiokunnilla on koko vuonna esityksiä.
Kiurun mielestä hallitus on jälleen toistanut edellisten vuosien virheensä tuomalla eduskuntaan perustuslain kannalta niin ongelmallisia lakiesityksiä, etteivät ne kaikki ole voineet edetä tiukassa budjettilakiaikataulussa.
– Luokattomasta lainvalmistelusta johtuen useiden esitysten kanssa on jouduttu tekemään paljon enemmän työtä kuin aikaa olisi ollut. Sen takia totta kai ollaan myös jouduttu istumaan päiviä niin, että ei päivävaloa ole juuri nähty.
Kiuru on saanut julkisuudessa hallituspuolueiden kansanedustajilta syytöksiä muun muassa tahallisesta viivyttelystä. Esimerkiksi Sheikki Laakso (ps.) syytti Facebookissa Kiurun terrorisoivan kaikkia ja Pia Kauma (kok.) piti X:ssä Kiurun toimintaa asiattomana ja sanoi sen koettelevan demokratian perustuksia.
– Haluan jättää tällaiset asiantuntemattomat kommentit huomiotta, Kiuru sanoo.
Kiurun mielestä molemmille kansanedustajille tekisi hyvää keskittyä sotea ja sosiaaliturvaa koskevien lakiehdotusten yksityiskohtiin. Kumpikaan kansanedustajista ei ole sote-valiokunnan jäsen.
– Pidän sitä täysin pöllönä, että kansanedustajat, joilla ei ole mitään käsitystä näköjään yksityiskohdista, arvostelevat ahkeria ja vastuuntuntoisia sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniä tilanteessa, jossa hallitus tuo eduskuntaan perustuslain vastaisia esityksiä. Kyllä nyt hallituspuolueiden pitäisi katsoa ensin omaan peiliin ja miettiä, miten tämä on mahdollista,.
Kiuru huomauttaa, että sote-valiokunta lisäsi mietintöönsä yksimielisesti kappaleen, jossa huomautetaan siitä, ettei apteekkiesitys käynyt lainkaan oikeusministeriön laintarkastuksessa. Hänen mukaansa on vaikea nähdä, että esitys olisi pitänyt antaa niin kiireessä, ettei sitä olisi ehditty tehdä.