Kremlistä raju väite: Venäjälle iskettiin tappavasti USA:n aseilla
Venäjän ulkoministeriön edustajan Marija Zaharovan mukaan Ukraina on iskenyt Venäjän puolelle Yhdysvalloista saamillaan aseilla. Zaharova syyttää tapauksesta Yhdysvaltoja.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Venäjä syyttää Yhdysvaltoja venäläisistä siviiliuhreista maaperällään. Zaharova kertoi iskuista pian sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin oli varoittanut Ukrainaa tukevia länsimaita sodan leviämisestä globaaliksi.
Uutistoimisto Reuters ei ole pystynyt vahvistamaan Zaharovan väitettä amerikkalaisasein suoritetusta iskusta, joka olisi aiheuttanut siviiliuhreja Venäjällä.
Tiedottaja Zaharovan mukaan iskut tapahtuivat viime viikolla Belgorodin alueella pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli antanut Ukrainalle luvan puolustaa Harkovan aluetta tulittamalla Venäjän puolelle rajaa. Belgorodin alue sijaitsee lähellä Harkovan aluetta.
Kremlin tiedottaja katsoi mediatilaisuudessa, että Ukrainan Yhdysvalloista saama lupa on ”tunnustus lasten ja naisten murhaamisesta Belgorodin alueella”.
Zaharova ei kuitenkaan tarjonnut todisteita iskuista eikä yksityiskohtia kuolonuhrien määrästä. Hän tyytyi toteamaan yleisluontoisesti, että HIMARS-rakettien jäänteet ovat tapahtuneesta riittävä todiste.
Presidentti Putinin varoitti vastikään Pietarin talousfoorumissa, että Venäjä voi toimittaa pitkän kantaman ohjuksia omille liittolaisilleen, jos puolustusliitto Naton jäsenmaat antavat Ukrainalle luvan iskeä lahjoittamillaan aseilla Venäjän maaperälle.
Putinin mukaan Venäjän liittolaisilla olisi yhtä lailla oikeus iskeä läntisiin kohteisiin. Lisäksi Putin muistutti, että Venäjä on valmis turvautuman ydinaseisiin, jos se kokee ulkovaltojen uhkaava sen suvereniteettia.