Putin tulistui Ukrainan tukijoille – Väläytti vastaiskuja länsimaisiin kohteisiin
Presidentti Vladimir Putin on varoittanut, että Venäjä voi toimittaa pitkän kantaman ohjuksia omille liittolaisilleen, jos puolustusliitto Naton jäsenmaat antavat Ukrainalle luvan iskeä lahjoittamillaan aseilla Venäjän maaperälle.
Putinin mukaan Venäjän liittolaisilla olisi yhtä lailla oikeus iskeä läntisiin kohteisiin. Lisäksi Putin muistutti, että Venäjä on valmis turvautuman ydinaseisiin, jos se kokee ulkovaltojen uhkaava sen suvereniteettia. Putinin kommenteista uutisoi France24.
Presidentti Putinin mukaan kansainvälinen turvallisuus on uhattuna, sillä Ukrainan liittolaiset ovat antaneet Kiovalle luvan käyttää saamiaan aseita iskuihin Venäjän puolelle.
Putin katsoo, että tilanne saattaa johtaa ”erittäin vakaviin ongelmiin”.
– Se tarkoittaisi suoraa osallistumista sotaan Venäjää vastaan. Ja me varaamme oikeuden toimia samalla tavalla, Putin sanoi.
Yhdysvallat ja Saksa antoivat hiljattain Ukrainalle luvan iskeä joihin kohteisiin Venäjän puolella pitkän kantaman ohjuksilla.
Keskiviikkoisten mediatietojen mukaan Kiova on jo ryhtynyt puolustamaan Harkovan aluetta iskuilla Venäjälle.
Vastaillessaan ulkomaisten medioiden kysymyksiin Putin väitti, että länsimaisten ohjusten käyttämisessä tarvitaan myös länsimaista henkilöstöä. Siksi Venäjä aikoo Putinin mukaan toimia samalla tavalla kuin Ukrainan tukijamaat.
Putin sanoikin, että Venäjällä on oikeus toimittaa aseita sellaisiin maihin, joista käsin voidaan iskeä länsimaiden sensitiivisiin kohteisiin.
– Me aiomme pohtia tätä, Putin sanoi Pietarin talousfoorumin yhteydessä.
Yhdysvallat on kiistänyt, että sen asevoimien henkilöstö osallistuisi millään tavalla aseiden käyttämiseen tai kohteiden valintaan.
Lisäksi Putin ihmetteli toimittajille, miksi lännessä ei uskota, että Venäjä voisi käyttää ydinasetta. Hän kehotti Ukrainan liittolaisia lukemaan Venäjän ydinasedoktriinia.
– Katsokaa, mitä siellä lukee. Jos jonkun tahon toimet uhkaavat suvereniteettiamme tai alueellista koskemattomuuttamme, me pidämme mahdollisena kaikkia keinoja mahdollisina.
Putin huomauttikin, että jopa Venäjän taktiset ydinaseet ovat paljon tehokkaampia kuin Yhdysvaltain Japania vastaan käyttämät ydinpommit toisessa maailmansodassa.