"Kotimaisuuden pitää olla meille itseisarvo" – Riikka Pakarinen kannustaa kuntia antamaan arvon suomalaisille ruoantuottajille
Ruokakeskustelussa on ollut esillä useampi ääripää, mutta se suomalaisten kannalta olennaisin näkökulma eli ruoan kotimaisuus vaikuttaa unohtuneen.
Keskustan varapuheenjohtajan Riikka Pakarisen mukaan kotimaisuuden pitää olla meille itseisarvo, oli lautasella sitten kasvista tai lihaa.
– Ruoan kotimaisuuden pitää näkyä hankinnoissa, mikä on mahdollista lähiruokaa painottamalla, Kaupungissa on Keskusta -verkoston vetäjä muistuttaa tiedotteessaan.
Keskusta kannustaakin kaupunkeja ja kuntia siirtymään ruokahankinnoissaan kotimaisiin raaka-aineisiin.
– Kotimaisuuden painottaminen niin yksityisissä kuin julkisissa ostoksissa antaa arvon suomalaisille ruoantuottajille, jotka ovat tehneet jo paljon panostuksia ilmastoystävällisempään ruokaan. Toiseksi kotimaisen ruoan suosiminen palvelee myös esimerkiksi suomalaisten kasvisproteiinituotteiden kehittämistä, Pakarinen huomauttaa.
Kotimainen ruoka on lähtökohtaisesti myös turvallisuuskysymys. Ruoka itsessään on tietenkin perustarve, mutta kotimaisuus on myös merkki ruoan luotettavuudesta ja laadukkuudesta. Lisäksi kotimaisen suosiminen vahvistaa Pakarisen mukaan luottamusta tulevaan heillä, joiden työ on kiinni suomalaisessa ruoassa.
– Kotimaisuudessa on voimaa! Sillä on yhdistävä vaikutus, millä voi koota ihmiset saman ruokapöydän ääreen on lautasella sitten lihaa, kasvista tai kalaa, Riikka Pakarinen sovittelee.
Kokonaisuudessaan on Pakarisen mielestä huolestuttavaa, kuinka nopeasti kohonneet ruoantuotannon kustannukset ovat heikentäneet ruoantuotannon kannattavuutta entisestään ja laittaneet yrittäjät tiukoille.
– Siksi on erityisen tärkeää, että kaupungit ja kunnat suosivat hankinnoissaan suomalaista, hän painottaa.