Kolmelta päivältä 22 217 uutta koronatartuntaa

Koronavirus

Suomessa on raportoitu 22  217 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Luvussa ovat mukana viikonlopun aikana raportoidut tartunnat.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 108  087 koronatartuntaa, mikä on 47  763 tartuntaa enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

THL on kuitenkin korostanut, etteivät tartuntaluvut ole täysin vertailukelpoisia aiemmin seurattuihin lukuihin, sillä kaikille koronaoireisille ei enää suositella viralliseen testiin menemistä, jos siihen ei ole erityistä syytä.

Yhteensä Suomessa on todettu pandemian aikana runsaat 393  000 koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidossa on THL:n tietojen mukaan 701 koronapotilasta, mikä on 29 enemmän kuin perjantaina. Heistä tehohoidossa on 63 potilasta, mikä on kaksi enemmän kuin perjantaina.

Koronaan liittyviä uusia kuolemantapauksia on vahvistettu 29. Yhteensä koronaan liittyviä kuolemia on todettu Suomessa 1  753.