Keskustan Kettunen: Maakuntalentojen romuttamisella olisi katastrofaaliset seuraukset
Kansanedustaja Tuomas Kettunen (kesk.) on huolissaan liikenne- ja viestintäministeriön kaavailuista ajaa maakuntalentokentät alas.
Kettunen sanoo tiedotteessaan, että vaakalaudalla ovat etenkin Kajaanin, Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren, Jyväskylän ja Joensuun lennot. Tällä hetkellä lentojen on tarkoitus jatkua huhtikuun loppuun asti valtion tukemina.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) johtamassa liikenne- ja viestintäministeriössä selvitetään lentojen korvaamista busseilla ja junilla. Ranteen mukaan lentoihin ei ole varaa.
Kettusen mukaan seuraukset olisivat katastrofaalisia liikkumisen ja saavutettavuuden kannalta.
– Muistan myös niitä äänenpainoja perussuomalaisten suunnalta, että maakuntalentoja tuettiin aivan liian vähän viime hallituskaudella. Nyt kun perussuomalaiset ovat itse päättämässä niin laitetaan maakuntakentille lappu luukulle, Kettunen lataa tiedotteella.
Kettunen muistuttaa, että hallitusohjelmassa tavoitteena on kolmen tunnin saavutettavuus pääkaupunkiin koko Suomessa. Ilman lentoja tämä ei kuitenkaan onnistu esimerkiksi Kainuun osalta.
– Näinkö halutaan tuhota maakuntien vientiteollisuus ja alueiden kehittymisen mahdollisuudet? Näinkö halutaan jättää osa maata ilman nopeita kulkuyhteyksiä? Tämä on arvovalinta ja perussuomalaiset osoittavat nyt, etteivät he ole maakuntien ja harvaan asuttujen alueiden puolella, Kettunen ärähtää.
Kettunen on toisen kauden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä. Hän on kotoisin Kuhmosta Kainuusta.