Keskustan Kallio ihmettelee: Hallitukselle eivät CAP-rahat kelpaa
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio jätti syyskuun alussa yhdessä useiden allekirjoittaneiden kanssa kirjallisen kysymyksen koskien hallituksen suunnitelmia maaseudun kehittämisen rahoitukseen kohdistuvista leikkauksista.
Leikkausten vaikutuksista on hallituspuolueiden suunnasta esitetty ristiriitaisia arvioita, joihin tulisi Kallion mukaan saada selvyys.
– Hallitus on vastannut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) toimesta kysymykseen. Vastaus on pitkä, mutta tiivistetysti siinä todetaan, ettei hallitus pysty estämään tekemiensä leikkausten negatiivisia vaikutuksia sen enempää maaseudun elinvoimaan kuin Suomen EU-saantoon CAP-tukien osalta, toteaa Kallio tiedotteessaan.
Vastauksen mukaan hallitus työskentelee sen eteen, että maaseudun kehittämisen rahoitus ”säilyisi korkealla tasolla”. Hallitus myös ”pyrkii minimoimaan” leikkausten negatiiviset vaikutukset.
– Saatu vastaus kertoo, että hallituksen toimet tulevat johtamaan maaseudun kehittämiseen tarkoitettujen tukien vähenemiseen ja EU:lta saatavan rahoituksen pienenemiseen, pahimmillaan yli 200 miljoonaa euroa, Kallio ennustaa.
Kyse ei ole hänen mukaansa vain euroista, vaan kyse on myös Suomen tekemistä sitoumuksista EU:n kanssa. CAP-suunnitelma on Suomen hyväksymä sopimus, jossa Suomi on sitoutunut sen tulostavoitteisiin.
– Näyttää vähintäänkin omituiselta ja varsinkin epäloogiselta, että Suomi on kieltäytymässä ottamasta vastaan maksamiamme jäsenmaksuja leikkaamalla kansallista CAP:n vastinrahaa. Yhtä erikoiselta näyttää, että Suomi joutuu samalla avaamaan neuvottelut EU:n kanssa, joissa se esittää jo hyväksytyistä tavoitteista tinkimistä, sanoo Kallio.
Alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen kohdennettava rahoitus on ollut maaseudun elinvoiman ylläpitämisen ja kehittymisen kannalta tärkeässä osassa.
Vesa Kallio muistuttaa, että kohdennetulla rahoituksella on kyetty tasaamaan alueiden välistä eriarvoistumista ja mahdollistamaan osaltaan työn, yrittämisen ja elämisen mahdollisuudet koko maassa.
– Rahoituksen vähentäminen jyrkentää eriarvoista kehitystä maaseudun ja kaupunkien välillä. Erityisesti tämä iskee Itä- ja Kaakkois-Suomeen, joka on jäämässä sivuraiteelle monissa muissakin hallituksen toimissa. Hallituksen toiminta on jo tähän mennessä osoittautunut useilla hallinnonaloilla epäjohdonmukaiseksi. CAP:n osalta tämä linja jatkuu – hallitus julistaa vahvempaa EU-vaikuttamista, mutta ennakkoon ei olisi uskonut, että se tarkoittaa Suomen edun vastaista vaikuttamista, Kallio kummeksuu.