Keskustan Anttila ihmettelee Stubbin hinkua komission johtoon – "Ovatko Stubbin näytöt poliittisesta johtajuudesta tarpeeksi uskottavia tähän tehtävään?"

Euroopan unioni

Suomessa on ollut tapana, että maan virallista ehdokasta kansainvälisiin tehtäviin tuetaan yli puoluerajojen, mutta Alexander Stubb (kok.) ei ole Suomen virallinen ehdokas pyrkiessään EU-komission seuraavaksi puheenjohtajaksi, keskustakonkari Sirkka-Liisa Anttila sanoo.

Anttilan mukaan Stubb yrittää luoda vaikutelmaa, että olisi Suomen virallinen ehdokas.

– Seuraavalta komission puheenjohtajalta vaaditaan poikkeuksellista kykyä koota eriseurainen unioni yhteisten tavoitteiden taakse sekä toteuttaa jo sovitut uudistukset. Siksi kysynkin, mitkä ovat Stubbin edellytykset EU-komission johtoon?

Anttila muistuttaa, että Stubbin pääministerikaudella Suomi ajautui lamaan ja työttömyyteen.

Anttilan mukaan Suomen asioiden hoitamisen sijaan Stubbin hallitus käytti aikansa keskinäiseen riitelyyn sillä seurauksella, että vaalikauden päätteeksi ministerit äänestivät oman hallituksensa esityksiä vastaan eduskunnassa.

– Komission johtotehtävä on todella haasteellinen ja siksi on perusteltua pohtia, ovatko Stubbin näytöt poliittisesta johtajuudesta tarpeeksi uskottavia tähän tehtävään? Nimittäin ajat ovat unionin kannalta tuskin helpommiksi muuttumassa.

Suuressa valiokunnassa vaikuttava kansanedustaja huomauttaa myös, että Euroopan parlamentin vaalit ovat pitämättä.

– Ylipäätään komission puheenjohtajuuden kuuluminen eurooppalaiselle oikeistolle ei ole mikään itsestäänselvyys.

Stubb on mukana eurooppalaisen oikeiston EPP:n esivaalissa, jossa puolueryhmä valitsee ehdokkaansa EU-komission johtoon. Suomen omasta virallisesta komissaariehdokkaasta päättää eduskuntavaalien jälkeen muodostettava hallitus seuraavan pääministerin esityksestä.

– Kun ehdokas on päätetty, häntä on syytä tukea yksituumaisesti, Anttila päättää.