Keskustaedustajat järkyttyivät Butshan kauhuista – "Tämä on sydämetöntä julmuutta, täysin epäinhimillistä murhaamista"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo pitävänsä uutisia Venäjän sotilaiden raakalaismaisista toimista, raiskauksista ja siviilien murhista järkyttävinä.
Saarikko kommentoi maailmaa järkyttäneitä Butshan tapahtumia sunnuntaina Twitterissä. Ukrainalaisen Butshan kaduilla lojuu venäläisjoukkojen jäljiltä teloitettuja siviilien ruumiita ja rikki ammuttuja autoja. Joukkohautoihin on haudattu lähes 300 ihmistä.
– Pahuus vyöryy silmille, Saarikko kiteytti.
Saarikon mukaan Venäjä on saatava vastuuseen teoistaan. Hän antaa tuen kansainväliselle rikostuomioistuimelle asian tutkinnassa.
Myös keskustan kansanedustajat Pekka Aittakumpu, Joonas Könttä ja Mikko Kärnä ilmaisivat sunnuntaina Twitterissä syvää järkytystään venäläisjoukkojen jäljiltä Ukrainassa paljastuneista julmuuksista.
Aittakumpu luonnehtii Venäjän toimia hirvittäviksi ja kauhistuttaviksi. Hän vaatii Venäjää vastuuseen teoistaan. Myös pakotteita tulee hänen mielestään tiukentaa.
– Mietityttää, mitä on jäänyt peittoon, Aittakumpu sanoo.
Köntän mukaan venäläisjoukkojen toiminta on osoitus sydämettömästä julmuudesta ja täysin epäinhimillisestä murhaamisesta.
– Venäjän raakalaismainen sota Ukrainaa kohtaan ylittää käsityskyvyn, hän summaa.
Kärnän mukaan Venäjän toiminnassa ei ole kyse vain laittomasta hyökkäyssodasta, vaan suunnitelmallisesta kansanmurhasta ja joukkotuhonnasta.
Hän vaatii tukea Ukrainalle ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin saamista sotarikosoikeuteen Haagiin.