Kelan pääjohtajahakuun uusia nimiä – keskustan ex-puheenjohtaja Annika Saarikko ja Husin Lasse Lehtonen hakevat paikkaa
Keskustan entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko hakee Kelan pääjohtajan paikkaa. Saarikko kertoi asiasta Instagram-tilillään tiistaina.
Saarikon ilmoittautumisesta hakuun kertoi aiemmin tiistaina Helsingin Sanomat. Päivän aikana Saarikon nimi ilmestyi myös Kelan verkkosivuille julkiseen hakijalistaan.
Saarikko kertoo jättäneensä hakemuksensa tehtävään ”erittäin motivoituneena”.
Hän sanoo haluavansa antaa sosiaaliturvaosaamisensa ja johtamis- sekä verkostotaitonsa yhteiskunnan hyväksi uudessa roolissa. Hakupäätöstä edelsi hänen omien sanojensa mukaan pitkä harkinta.
– Olen kokenut politiikassa paljon, olen saanut oppia paljon. Tämä tehtävä on auki harvoin. Hakupäätökseni taustalla on pitkä harkinta, Saarikko kirjoittaa.
Varsinais-Suomen Oripäästä kotoisin oleva Saarikko on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011 lähtien. Hän oli tiede- ja kulttuuriministeri Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksissa sekä valtiovarainministeri Marinin hallituksessa.
Lisäksi hän toimi perhe- ja peruspalveluministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa.
Hän on ollut uransa aikana jäsenenä muun muassa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.
Tunnetuista nimistä Kelan pääjohtajaksi hakee myös Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. Asia ilmenee Kelan sivuilla olevasta hakijalistasta.
Lehtonen tuli tunnetuksi koronapandemian aikana, kun hän esiintyi paljon julkisuudessa kommentoimassa tautitilannetta.
Hän oli viime eduskuntavaaleissa ehdolla kokoomuksen listoilta Uudeltamaalta, mutta jäi valitsematta.
Kelan pääjohtajan hakuun on nyt ilmoittautunut ainakin kolme valtakunnallisesti tunnettua henkilöä. Jo maanantaina kerrottiin, että työministeri, kokoomuksen Arto Satonen hakee paikkaa.
Kokoomus on vaihtamassa työministeriä kevään puoliväliriihen jälkeen. Satosen tilalle nousee kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen.
Kela käynnisti uuden pääjohtajan haun joulukuussa. Hakuaika päättyy keskiviikkona, ja uusi pääjohtaja aloittaa virassaan kesäkuun alussa. Kelan nykyinen pääjohtaja Outi Antila jää eläkkeelle toukokuun lopussa.