"Käytännössä varas" – PS-edustaja paheksui työttömäksi jättäytynyttä eduskunnassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää piti eduskunnassa paheksuvan puheenvuoron Alma Tuuvasta, joka keskeytti opintonsa ja jättäytyi työttömäksi.
Tuuva kertoo Taloussanomille, että hän halusi aikaa ajatella ja kokee, että työelämässä töitä tehdään sen eteen, että joku muu voi rikastua.
Sillanpään mukaan Alma Tuuvan kommentit kertovat siitä, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on pielessä.
– Meillä todella on ihmisiä jotka ajattelevat, että heillä on oikeus loisia yhteiskunnan rahoilla siksi, että joku muu rikastuu. Mikä se sellainen oikeus oikein on, Sillanpää kysyi.
– Jokainen vapaaehtoisesti työtön, joka olisi kykeneväinen työhön ja elää muiden veronmaksajien lompakoiden turvin, on käytännössä varas. He ovat juuri niitä ihmisiä, jotka varastavat rahaa, joka kuuluu yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville. Uskallan sanoa tämän ääneen, kansanedustaja paalutti.
Sillanpään mukaan vapaaehtoisesti työttömät halveksuvat työntekijöitä ja heidän panostaan kaikkien yhteisen hyvän eteen.
– Yhteiskunnan rahallinen tuki ei ole mikään mystinen taikaseinästä tuleva raha, joka ilmestyy joka kuukausi pankkitilille. Se on rahaa, jota työssäkäyvät ihmiset kerryttävät valtion kassaan.
Sillanpään mukaan Suomessa on valitettavan monta ihmistä, jotka eivät halua arvostaa sitä, mitä yhteiskunta on heille tarjonnut.
– Ajatellaan vain itseä, ja että minulle lisää.
Sillanpään mielestä on hyvä puhua myös ihmisistä, jotka käyttävät väärin yhteiskunnan tarjoamaa tukea.
– Ja käytännössä varastavat heiltä, jotka sitä tukea oikeasti tarvitsevat.