Kaupan logistiikkayritysten lakko siirretään kahdella viikolla – työnseisaus kohdistuu elintärkeisiin toimintoihin
Kaupan logistiikkayrityksiä koskevaa työnseisausta siirretään kahdella viikolla, kerrotaan valtakunnansovittelijan toimiston verkkosivuilla. Työnseisaus on siirretty alkamaan aikaisintaan 20. helmikuuta kello 5.
Työ- ja elinkeinoministeriö päätti tänään siirtää työnseisauksia valtakunnansovittelijan esityksestä.
Lakkojen oli tarkoitus alkaa maanantaina.
Työnseisauksen siirtäminen on katsottu aiheelliseksi, koska työnseisaus kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin ja vahingoittaa huomattavasti yleistä etua, kerrotaan valtakunnansovittelijan sivuilla.
Työnseisauksia on erityisesti foodservice-tukkukaupan yrityksissä, jotka tuottavat huoltovarmuuden kannalta kriittisiä palveluja. Työnseisauksen kohteena olevat yritykset toimittavat pääosan aterioiden raaka-aineista lakisääteisiä ruokapalveluita tuottaville tahoille.
Tällaisia ovat esimerkiksi sairaaloiden, tehostetun palveluasumisen, vankiloiden, päiväkotien ja koulujen ruokapalvelut sekä Puolustusvoimien ruokapalvelut.