KAKS tutki: Keskusta käy hallituskumppaniksi muille puolueille – vihreät hylkii
Keskusta käy hallituskumppaniksi kokoomuslaisille, perussuomalaisille ja vihreiden ja vasemmistoliiton jälkeen myös sosiaalidemokraateille.
Myös vasemmistoliitolle keskusta käy, mutta vasta SDP:n ja vihreiden jälkeen.
Vihreille keskusta ei kelpaa. Kokoomus puolestaan ei kelpaa vasemmistoliiton kannattajille.
Johtopäätökset voi vetää KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta, joka tehtiin kesäkuun alussa.
SDP on KAKSin mukaan halutuin hallituspuolue 43 prosentilla. SDP:n perässä tulevat kokoomus 41, keskusta 37 ja vihreät 35 prosentilla. Muut puolueet jäävät selvästi näiden neljän puolueen taakse.
Viidennes (20 prosenttia) väestöstä toivoi perussuomalaisia maan hallitukseen. Perussuomalaisten kannattajista lähes kaikki toivoivat puolueen jatkavan maan hallituksessa.
Aineisto koottiin lähes viikko ennen perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokousta, joten vastaajilla ei ollut tiedossa perussuomalaisten hajoaminen kahtia ja sitä seurannut hallituskriisi.
Kaksin mukaan kansalaisten näkemykset muuttuivat vuodesta 2015, jolloin hallituspuoluetoiveita kysyttiin edellisen kerran.
Keskustan, SDP:n ja perussuomalaisten suosio potentiaalisina hallituspuolueina on asiamies Antti Mykkäsen mukaan selvästi heikentynyt.
Kokoomusta ja vihreitä hallitukseen toivovien osuus on lisääntynyt vuodesta 2015.
Keskustan ja kokoomuksen tukijat toivoivat hallitusta, jossa perussuomalaiset olisi korvattu SDP:llä, RKP:llä tai kristillisdemokraateilla.
SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton tukijat kannattavat punavihreää. Perussuomalaisten kannattajille tämän mukaan mieluisin olisi lähinnä nykyisen hallituksen kaltainen pohja.
Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 2.–7. kesäkuuta. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 044.
Vastaajat edustavat maan 18–75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.